Stephen King: Musta torni

Alkuteos: The Dark Tower. The Dark Tower VII (2004)

Suomentaja: Kari Salminen

Kuvittaja:  Michael Whelan

Ilmestymisaika: 2018 (ko.painos)

Sivumäärä: 935

Kustantaja: Tammi

ISBN: 978-951-31-9834-3

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Musta torni #7

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 4, 6, 7, 14, 22, 28, 34, 36 ja 40

Hyllynlämmittäjä: 51

Lukulistalta: 73

*Rolandin ka-tet on yhä koossa vaikkakin hajallaan eri aikakausissa ja paikoissa. Susannah-Mia on viety synnyttämään Ukkosenjylyn Fediciin. Jake, Oi ja isä Callahan seuraavat hänen jälkiään Manhattanille Dixie Pig -nimiseen ravintolaan, joka on täynnä yllättäviä vihollisia. Rolandin ja Eddien puolestaan täytyy tavata John Cullum vuoden 1977 Mainessa, ennen kuin he voivat liittyä muun ka-tetin seuraan. Näin alkaa seikkailu, joka johtaa heidät maailmoista toisiin taistelussa Säteiden ja itse Tornin säilymisen puolesta. Susannah-Mian synnyttämä Mordred-hirviö kannoillaan ka-tet etenee yhä lähemmäs Rolandin lopullista päämäärää, Mustaa tornia.

Tässä Musta torni -sarjan päättävässä teoksessa kirjailija Stephen Kingillä on oma tärkeä osa esitettävänään.*

Pokkarina tämä sarjan viimeinen osa on melkoinen järkäle. Ja siltikin sen sivut tuntuvat kuluvan loppuun aivan liian nopeasti. Aivan liian nopeasti. Aina vain kiihtyvällä vauhdilla. Kuten aika kiitää nopeammin ja nopeammin myös Rolandille ja tämän ka-tetille…

Tarina on punottu kiehtovasti ja vangitsevasti. Lukija kuulee kirjailijan, kertojan, äänen lähempänä kuin aikaisemmissa osissa. Hän saa tietää paitsi sankareiden asioista, myös siitä, mitä Mordredille kuuluu ja tapahtuu. Lukija näkee maailman laajemmin kuin aikaisemmin ja ymmärtää siitä samalla monia uusia asioita. Viimeistään tässä vaiheessa maailmojen limittyminen aukenee.

Kerronnan tyyli on iskevä. Vaikka matka on pitkä ja vaellus jatkuu lähes viimeisille sivuille asti, tapahtuu koko ajan jotain. Kirjan sivuilta löytyy uskoa, toivoa, rakkautta, onnea, pelkoa, surua, vihaa, yksinäisyyttä, epätoivoa, kaipausta, unohdusta… Tunteiden kirjo on laaja, se on elämä. Se on elämän mittainen matka.

Rolandin matka kohti Mustaa tornia on ollut upea lukukokemus, eikä alkuperäisen sarjan viimeinen osa todellakaan petä. Se on loistava kokemus ja upea päätös sarjalle. Voisin täysin tyytyväisenä päättää matkan tähän, antaa asioiden olla ja muistella matkaa hyvällä. Mutta minua odottaa vielä yksi kirja Keskimaailmasta. Kingin myöhemmin kirjoittama Tuulen avain. Hiukkasen kaduttaa, että hyppäsin sen ylitse lukiessa, sillä sen tapahtumat sijoittuvat osien 4 ja 5 (Velho ja Callan sudet) väliin. Entä jos nyt pilaankin muistoni? Aika näyttää. Toivottavasti en kadu. Ehkä en tee samaa virhettä toisella matkallani halki Keskimaailman kohti Mustaa tornia...

Raymond Chandler: Syvä uni

Alkuteos: The Big Sleep (1939)

Suomentaja: Timo Kanerva

Esiintyjät: Radioteatteri 1992

Ilmestymisaika: 2006 (ko.painos)

Kesto: 1h 58min (2 CD-äänilevyä)

Kustantaja: Yleisradio, tallennemyynti

Tuotetunnus: EXPCD152 YLE / 800252

Muoto: äänikirja, CD

Sarjamerkintä: Teatteri ja viihde

Peukku: ^^b

Huom: romaanista dramatisoinut Timo Kanerva

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6 ja 28

Lukulistalta: 72

*Öljymiljonääri Sternwoodin villit tyttäret aiheuttavat isälleen harmaita hiuksia. Mutta etsivä Philip Marlowe ei aavistakaan, kuinka monimutkaiseen ihmissuhteiden verkkoon joutuu sotketuksi, kun hän saa tehtäväkseen selvittää tyttäriin kohdistunutta kiristysjuttua.

Raymond Chandler (1888-1959) on ns. kovaksikeitetyn jännitysromaanin arvostetuimpia edustajia. Syvä uni (The Big Sleep, 1939) on Chandlerin esikoisteos.*

Vanhan hyvän ajan dekkari yksityisetsivineen ja peliluolineen. Ihastuttava kokoelma hahmoja, jotka jäävät mieleen ja saavat välillä jopa nauramaan. Kuunnelma on toteutettu elävästi. Mukana on puhelimen pirinää, korkokenkien kopinaa ja aseiden pauketta. Kertojan, siis yleensä Marlowen esittäjän ääni on miellyttävää kuunneltavaa ja hän hoitaa selostukset kunnon vanhan ajan fiiliksellä. Se, mikä kuunnelmassa ärsyttää, on nauhoitteen äänien välinen tasapaino. Välillä puhetta ei tahdo kuulla, välillä taas osa näyttelijöistä miltei huutaa. Tämä lienee kuunnelmien huono puoli ja asia, jolle oikein ei tahdo mahtaa mitään. Muuten tässä on oikein viihdyttävät pari tuntia.

Stuart MacBride: Dying Light

Alkuteos: Dying Light (2006)

Ilmestymisaika: 2008 (ko.painos)

Sivumäärä: 531

Kustantaja: HarperCollinsPublishers

ISBN: 978-000-741945-6

Muoto: e-kirja (kindle)

Sarjamerkintä: Logan McRae #2

Peukku: ^^b

Huom: e-kirjan versio päiväyksellä 2016-10-07

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 17, 24 ja 28

Hyllynlämmittäjä: 50

Lukulistalta: 71

*The Number One bestselling detective series from award-winning Stuart MacBride continues in this second crime thriller. It’s summertime in Scotland: the sun is shining, the sky is blue and people are dying…

It’s summertime in the Granite City: the sun is shining, the sky is blue and people are dying…

It starts with Rosie Williams, a prostitute, stripped naked and beaten to death down by the docks - the heart of Aberdeen’s red light district. For DS Logan McRae it’s a bad start to another bad day.

Rosie won’t be the only one making an unscheduled trip to the morgue. Across the city six people are burning to death in a petrol-soaked squat, the doors and windows screwed shut from the outside.

And despite Logan’s best efforts, it’s not long before another prostitute turns up on the slab…*

Tein yli vuoden tauon jälkeen paluun Logan McRaen maailmaan ja olin innoissani. Pidän edelleen kirjailijan tyylistä kirjoittaa. Se on iskevä ja vetävä. Joskus jopa julma ja raadollinen, kaunistelematon. Kirjan kieleen pääsee suhteellisen hyvin sisälle, vaikka osa esimerkiksi poliisien arvoista onkin esitetty pelkillä kirjainlyhenteillä. Ja toisinaan joutuu hieman arvailemaan kun henkilöhahmojen murre lähtee liian leveäksi. Mutta, kuten kirjassa todetaan, nyt ollaankin Scotlannissa, ei Englannissa.

Kirjan hahmot löytyivät mieleni sopukoista myös melko mukavasti. Kaikkia suhteita, menneitä tai nykyisiä, ei avata liikaa tai tuputeta. Lukija pääsee tutustumaan rauhassa, ja osa jää edelleen pieneen pimentoon. Edellistä osaa ei ole tarvinnut lukea, vaikka tietysti se luo erilaisen suhteen hahmoihin. Itse ainakin jään nyt jännittämään, miten tämän kirjan tapahtumat tulevat vaikuttamaan seuraavaan. Onko se yhtä lailla jännittävästi sarjassa, mutta silti erillään? Pitänee koettaa olla pitämättä ihan yhtä pitkää taukoa.

Tässä on hyvää luettavaa kova hermoisille ja kova vatsaisille jännityksen ystäville. Harmi, että sarjaa on suomennettu vasta muutama ja loppupäästä.

Lucy M. Montgomery: Pieni runotyttö

Alkuteos: Emily of New Moon (1923)

Suomentaja: I. K. Inha

Lukija: Ritva-Liisa Elivuo

Ilmestymisaika: 2015 (ko.painos)

Kesto: 16 CD-äänilevyä, 17h 15min

Kustantaja: Finore

ISBN: 987-952-7070-68-0

Muoto: äänikirja, CD

Sarjamerkintä: Runotyttö-trilogia #1

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 3, 6, 11, 16, 23, 24, 28, 32, 33, 36, 40 ja 47

Lukulistalta: 70

*Lucy M. Montgomery (1874-1942) oli kanadalainen kirjailija, joka kirjoitti nuorisolle klassikkoteoksen Pieni runotyttö. Alkuteos (Emily of New Moon) ilmestyi vuonna 1923. Teoksen on suomentanut I. K. Inha (1865-1930).

Kirjan päähenkilönä oleva noin 11-vuotias Emilia jää orvoksi, eikä kukaan hänen sukulaisistaan haluaisi ottaa häntä, mutta he päättävät sitten arpoa, kenen osalle hän joutuisi. Hän joutuu Uuteen Kuuhun Blair Wateriin Elisabeth- ja Laura-tätien sekä Jimmy-serkun perheeseen. Emilia aloittaa koulun, jossa kaikki eivät ole luotettavia ystäviä - mutta sitten löytyy ystäviä, joiden kanssa suhteet kehittyvät suotuisasti ja Emilia viettää heidän kanssaan iloista elämää aina kirjoitellen muistiin tapahtumia, joista Elisabeth-täti ei pidä. Emilia lähetetään viettämään kesää toisten tätiensä luo isoon vanhaan kartanoon, jossa monien huhujen mukaan kummittelee ja tädit ovat “erikoisia”. Emilia kokee vaaroja, mutta kuulee yllättäviä asioita ystävänsä Ilsen äidistä, jonka katoamiseen liittyy jokin outo salaisuus…

Äänikirjan kannen on kuvittanut taiteilija Anssi Rauhala. Pieni runotyttö on kolmiosaisen Runotyttö-sarjan ensimmäinen osa.*

Matkani Pienen runotytön kanssa ei alkanut kovin hyvin. Ensimmäiset ajatukseni olivat nimittäin luokkaa “EIIIII!!!! EIIIIII!”. Ja tämä kaikki johtui yksinomaan siitä, että kuulin lukijan äänen ja tunnistin sen. Maaemon lapsista tuttu kirjainten nielijähän se siellä lueskeli. Eikä tämä kirjainten nieleminen valitettavasti tunnu kadonneen mihinkään… Äänikirjan kuuntelu teki miltei mieli jättää samantien siihen. Päätin kuitenkin kokeilla, josko onnistuisin saamaan sen loppuun. Ja onnistuihan se. Hitaasti, mutta varmasti. Tässä lukijan tyyli lukea ei ihan niin pahasti häirinnyt.

Emilia on omapäinen oman tiensä kulkija, jonka tielle osuvat vaikeudet koituvat lopulta voitoksi tavalla tai toisella. Minulle Emilia jäi hivenen etäiseksi, enkä päässyt samaistumaan häneen. Olenko liian vanha? Ehkä, tai sitten kirjan vanhanaikainen asetelma ja maailma eivät vain kohtaa omien ajatusteni kanssa. Tunsin suuria kummastuksia vanhanaikaisten ajatusten suhteen ja joissain kohtaa jopa ärryin siitä, miten kapeakatseista elämä on joskus voinut olla ja miten typeriä pienet tytöt. Itse olin aikoinani poikatyttö, joten ehkä tämä on vaikuttanut asenteeseeni kirjan ja sen hahmojen suhteen…

Pienen runotytön tarina on koskettava erilaisen orpotytön tarina. Se varmasti puree yhä tietynlaiseen yleisöön, mutta itse en kuulu tähän kohderyhmään.

Dorthe Nors: So Much for That Winter

Alkuteokset: Minna Mangler et Ovelokale (2013) & Dage (2010)

Kääntäjä: Misha Hoekstra

Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)

Sivumäärä: 146

Kustantaja: graywolf Press

ISBN: 978-1-55597-742-9

Muoto: Nid.

Peukku: q^^

Huom: Minna Needs Rehearsal Space sivut 1-92, Days 93-146

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 22, 23, 25 ja 33

Hyllynlämmittäjä: 49

*The novellas in So Much for That Winter playfully chart the aftermath of two twenty-first century romances. In “Minna Needs Rehearsal Space,” a story told in headlines, and avant-garde musician is dumped via text message. In “Days,” a woman in her late thirties records her life in a series of lists, giving shape to the tumult of her days. A cheeky nod to the listicles and bulletins we scroll through on a daily basis, So Much for That Winter brilliantly explores how we shape and understand the disconnection and dislocation that define contemporary life, with Nors’s unique wit and humor.*

Minna Needs Rehearsal Space on omalla tapaansa humoristinen kertomus naisesta, jonka elämä on toisten mielestä “pettymys”. Minna kaipaa omaa tilaa, omaa uutta mahdollisuutta ja sen hän ottaa karkaamalla. Tämä novelli on kirjoitettu varsin tehokkaasti. Se koostuu lyhyistä noin yhden rivin mittaisista lauseista, jotka on isketty tiiviisti peräkkäin. Napakat ja ytimekkäät lauseet kertovat kaiken olennaisen varsin vähäisessä merkkimäärässä. Mieleen tulevat Twitterin tweetit… Erikoinen novelli, jonka loppu jätti minuun pienen pettymyksen tunteen.

Days ei oikein avautunut minulle. Naisen kirjoittamat listat eivät minusta ole oikein listoja. Minusta lista on lyhyt ja melko ytimekäs. Muutamia sanoja, muistia auttamaan. Osa näistä naisen listojen kohdista on todella pitkiä, useita rivejä. Ei enää listaamista minusta. Samoin monet listojen asioista rakentuvat useammalle listan kohdalle. Yksi kohta, yksi asia. Listaus ei tässä toimi. Novellin idea tulee kuitenkin selväksi. Elämämme on melko yksitoikkoista, samanlaisten asioiden toistamista. Päivät voisi varsin hyvin listata sarjaksi toistuvia toimintoja.

So Much for That Winter on nykyaikainen ja nykyajan kiireiseen elämään pohjaava kahden novellin kokoelma. Sen novellit on esitetty erilaisessa ulkoasussa ja ne pureutuvat ihmisen arkeen. Lukeminen on ainakin hiukan erilainen kokemus ja siihen jouduin itse keskittymään eri tavalla kuin “perinteiseen” novelliin. Mielenkiintoinen kokeilu.

Andrzej Sapkowski: Narrenturm 1

Alkuteos: Narrenturm (2002)

Suomentaja: Tapani Kärkkäinen

Ilmestymisaika: 2018 (ko.painos)

Sivumäärä: 396

Kustantaja: WSOY

ISBN: 978-951-0-43144-3

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Narrenturm #1

Peukku: ^^b

Huom: sisältää alkuperäisteoksen sivut 1-341

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 3, 4, 15, 16, 17, 32, 33, 40, 46 ja 49

Lukulistalta: 69

*>>Maailmanloppu ei tullutkaan herran vuonna 1420, vaikka moni seikka siihen viittasi.>>

Kun sleesialainen lääkärinplanttu Reinmar Bielaulainen - Reynevan - jää kiinni rysän päältä sängystä ristiritari Gelfrad von Sterzin vaimon Adelan kanssa, hän saa Sterzien mahtisuvun vihat niskoilleen. Reynevan lähtee karkumatkalle, joka vie hussilaissotien pyörteisiin, väijytyksiin ja vaarallisiin tilanteisiin. Päälle päätteeksi nuorimies saa magian kanssa flirttailusta vielä inkvisitionkin peräänsä, ja kaiken yllä leijuu uhka päätymisestä vainoojien vangiksi pahamaineiseen Narrenturmin torniin.

1400-luvun Keski-Eurooppa avautuu makaaberissa mielettömyydessään Sapkowskin omaleimaisella kerronnalla, josta ei puutu ruutia, kiihkeitä käänteitä eikä reheviä henkilöitä.

Narrenturm 1 aloittaa noituri Geraltista kertovilla romaaneillaan kulttisuosioon nousseen Andrzej Sapkowskin uuden sarjan, värikkään vaellusseikkailun pitkin keskiajan Euroopan maita ja mantuja.*

Sapkowski osuu ja uppoaa. Ainakin minuun. Hänen vauhdikas tyylinsä kirjoittaa tulee jälleen hyvin esiin. Tapahtumia piisaa ja niissä monia yllätyksiä. Mikä parasta, oikea historia kytkeytyy näihin tapahtumiin mielenkiintoisella ja jännittävällä tavalla. Mutta ei mystiikkaa ja menneitä uskomuksiakaan ole unohdettu. Päinvastoin. Tosi ja taru kietoutuvat yhteen kokonaisuudeksi, joka pitää lukijan mielenkiinnon yllä. Ja värikäs kieli taas pitää lukijan hereillä.

Reynevan ja muut kirjan sankarit ovat mielenkiintoisia hahmoja. Heissä on särmää ja monitahoisuutta, joka paljastuu vähitellen tarinan edetessä. Keksityt hahmot uivat hyvin rinta rinnan todellisten hahmojen kanssa. He sulautuvat vanhaan maisemaan ja elämäntyyliin uskottavasti ja tavalla, josta ainakin itse pidän. Heidän kohtalonsa kiinnostavat eivätkä tunnu turhilta.

Kehun jälleen Kärkkäisen suomennosta. Se on elävä ja värikäs. Oikein laadukasta työtä. Itse tuskin maltan odottaa koska tämän ensimmäisen osan toinen puolikas ilmestyy suomeksi. Sitä odotellessa siis.

Kirjassa on varsin paljon käytetty latinankielisiä lausahduksia ja myös runon pätkiä esimerkiksi saksaksi (?). Lukijalle jää erittäin helposti sellainen kuva, ettei näitä pätkiä ole suomennettu. Kyllä ne on. Käännökset löytyvät kirjan lopusta selvästi jaoteltuina sen luvun alle, missä ne ovat esiintyneet. Itse huomasin tämän vasta päästyäni kirjan loppuun… Tästä pieni miinus. Käännökset olisivat olleet enemmän kuin paikallaan varsinaisen lukemisen aikana, eivät sen jälkeen.

Stephen King: Susannan laulu

Alkuteos: The Dark Tower VI: Song of Susannah (2004)

Suomentaja: Kari Salminen

Kuvittaja: Darrel Anderson

Ilmestymisaika: 2006 (ko.painos)

Sivumäärä: 473

Kustantaja: Tammi

ISBN: 951-31-3380-X

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Musta torni #6

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 6, 7, 14, 19, 22, 34, 36 ja 40

Hyllynlämmittäjä: 48

Lukulistalta: 68

*Musta torni -sarjan kuudennessa osassa Roland ja hänen ka-tetinsa jatkavat etsintäretkeään Callassa käydyn verisen taistelun jälkeen. Ka-tet on kuitenkin joutunut pahasti hajalleen. Susannah on siirtynyt vuoden 1999 New Yorkiin. Synnyttämisen aika lähenee, ja Mia on ottanut hänen ruumiinsa kokonaan valtaansa. Kukaan ei tiedä, millainen olio hänen sisällään kasvaa. Jake, Oi ja isä Callahan lähtevät Susannah-Mian perään pelastaakseen ystävänsä ennen kuin on liian myöhäistä.

Roland ja Eddie puolestaan päätyvät luotisateen keskelle vuoden 1977 Maineen. Heidän on saatava aikaan ratkaiseva sopimus kirjakauppias Calvin Towerin kanssa. Mutta jälleen kerran ka johtaa heidät toisaalle. Musta torni nimittäin saattaa olla lähempänä kuin koskaan, kun Eddie ja Roland tutustuvat erääseen kirjailijaan, joka on kirjoittanut muutamia varsin tutunoloisia romaaneja…*

King osoittaa taituruutensa pitää monipolvisen tarinan kasassa ja samalla yllättää lukijansa perusteellisesti. Susannan laulussa sankarit seikkailevat monella taholla, yksin ja erikseen. Vaikka toisten seikkailuja seurataan enemmän kuin toisten, itse ainakin sain vastaukset tärkeimpiin kysymyksiini ja pysyin tyytyväisenä. Kunkin tarina eteni, kunkin kohtalo pääsi hivenen eteenpäin.

Tapahtumien vaihtelut ovat sujuvia ja rytmitys toimii. Taustalla kulkeva laulu on hyvä mittari tapahtumien kululle ja kuvaa varsin osuvasti kunkin säkeistön (luvun) tapahtumia. Vauhti tuntuu vain kiihtyvän ja tapahtumat muuttuvat aina vain jännittävämmiksi. Samalla tosimaailma ja ne kaikki muut maailmat alkavat sekoittumaan entistä enemmän. Vai erottuvatko ne nyt vain selvemmin toisistaan?

Aikamatkustusta. Fantasiaa. Westerniä… King on todella sotkenut pakan ja sen hän on tehnyt varsin hyvin. Sanon kiitoksia.

Jos et arvaa kuka takakannessa mainittu kirjailija on, älä lue pidemmälle.

Yleensä olen skeptinen sen suhteen, että kirjailija kirjoittaa itsensä mukaan tarinaan tavalla tai toisella. Tällä kertaa se kuitenkin toimii. Kirjailija on ehkä jopa raa’an rehellinen itsestään ja hänen kirjan loppuun lisäämänsä päiväkirjamerkinnät saavat välillä miltei kylmät väreet hiipimään pitkin selkää. Etenkin ne pari viimeistä… Sormeni suorastaan syyhyävät päästä lukemaan sarjan seitsemättä osaa. Ja samalla miltei kiroan sitä, kun en ole lukenut kaikkia Kingin kirjoittamia kirjoja joihin näissä Mustan tornin kirjoissa on viitattu. Lukuprojektini on selvästi kesken ja pahasti. Lisää Kingiä siis pöytään...

J. D. Salinger: Sieppari ruispellossa

Alkuteos: The Catcher in the Rye (1951)

Suomentaja: Arto Schroderus

Ilmestymisaika: 2010 (ko.painos)

Sivumäärä: 289

Kustantaja: Tammi

ISBN: 978-951-31-2744-2

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Keltainen kirjasto #358

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 4, 6, 16 ja 32

Lukulistalta: 67

*”Kun olin valmis lähtemään, kun minulla oli laukut kasassa ja kaikki, seisoin hetken porrastasanteella ja katsoin viimeistä kertaa siihen helvetin käytävään. Itketti jotenkin. En tiedä miksi. Panin punaisen metsästyslakin päähän, käänsin lipan niskaan sillä tavalla kuin tykkäsin ja huusin sitten niin kovaa kuin kurkusta lähti: “Nukkukaa hyvin, senkin älykääpiöt!” Lyön vaikka vetoa, että herätin joka ikisen paskiaisen siitä kerroksesta. Sitten häivyin sieltä helvetin nopeesti. Joku tyhmä oli heitellyt maapähkinänkuoria pitkin portaita, ja oli viittä vailla etten taittanut niskaani.”

Holden Caulfield*

Tässä on klassikko, joka aivan varmasti vielä tänä päivänäkin pitää pintansa. Ainakin itse viihdyin sen parissa ja nautin lukemisesta. Kirjassa on vetävä tarina, persoonallinen tyyli ja se on kirjoitettu kepeän huvittelevasti.

Holden on kertojana hulvaton. Hän vitsailee, on rehellinen ja kuvaa ainakin meille suomalaisille jokseenkin tuntematonta elämänmenoa. Vaikka kirja kuvaa tiiviisti omaa aikaansa, jolloin 16-vuotiaskin saattoi mennä Manhattanilla baariin ja onnistua ostamaan viskin, esiintyy siinä samalla ongelmia, joita yhä vieläkin on olemassa. Eivät ajat ole lopulta niin kovin paljoa muuttuneet, vaikka jonkin verran ovatkin.

Uskon, että tämä kirja viihdyttää monia. Se ei ole liian vakava. Se ei edes yritä olla vakava. Se on nuoren miehen elämän kuvausta, ihmisen kasvun kuvausta. Holden on nuorukainen, joka ei oikein tunnu sopeutuvan mihinkään. Ehkä hän tavallaan ei edes halua sopeutua ja nyt hän kapinoi. Omalla tavallaan.

DH Smith: Jack of All Trades

Alkuteos: Jack of All Trades (2015)

Ilmestymisaika: 2015 (ko.painos)

Sivumäärä: 247

Kustantaja: Earlham Books

ISBN:  ?

Muoto: e-kirja (kindle)

Sarjamerkintä: Jack of All Trades #1

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 3, 6, 11, 19 ja 34

Hyllynlämmittäjä: 47

*A dream job becomes murder for Jack, a builder, when he gets the job to repair the summerhouse of a millionaire couple in Chigwell. The two months work will pay his debts, and give him space to sort out his personal demons. Except, the couple are at war, both having affairs, their marriage beyond salvage. The husband fires Jack, she takes him back on - and suddenly he is too involved with their scheming. Complicated further when he falls for her secretary. And when there’s a murder, using his tools as the weapon, Jack is prime suspect.*

Tämä sarjan avaus on kirjoitettu leppoisaan ja luettavaan tyyliin. Helppoa englantia ja tapahtumia riittää sen verran, että mielenkiinto pysyy yllä. Alussa tapahtumat lähtevät hitaammin liikkeelle ja näyttämö ja henkilöhahmot esitellään rauhallisemmin. Sitten kun alkaa tapahtumaan, niin sitten kyllä tapahtuu. Joissain kohtaa saattaa jopa tuntua siltä, että tapahtumia on liikaa. Ja että kirjan henkilöhahmot sekaantuvat ja sekoilevat miten sattuu. Heillä kun on omat teoriansa murhaan ja muuhunkin…

Juoni ja tarina eivät ole mitenkään maata mullistavia, henkilöhahmot jokseenkin karikatyyrisiä mutta sinällään sympaattisia. Kokonaisuutena luettava välipala. Ehkä sarjan seuraavat kirjat avaisivat paremmin Jackiä ja tämän maailmaa. Nähtäväksi jää, päädynkö itse kokeilemaan jatkoa jossain vaiheessa.