James Tynion IV: Something is killing the children. Volume 1

 

Alkuteos: Something is killing the children. Volume 1 (2020)

Kuvittaja: Werther Dell’Edera

Teksti: James Tynion IV

Ilmestymisaika: 2020 (ko.painos)

Sivumäärä: 142

Kustantaja: BOOM! Studios

ISBN: 978168415583

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Something is killing the children #1

Peukku: ^^b

Huom: julkaistu alun perin Something is killing the children -sarjakuvalehden numeroissa #1-5

*It’s the monsters who should be afraid

When the children of Archer’s Peak - a sleepy town in the heart of America - begin to go missing, everything seems hopeless. Most children never return, but the ones that do have terrible stories - impossible details of terrifying creatures that live in the shadows. Their only hope of finding and eliminating the threat is the arrival of a mysterious stranger, one who believes the children and claims to be the only one who sees what they can see.

Her name is Erica Slaughter. She kills monsters. That is all she does, and she bears the cost because it must be done.

GLAAD Award-winning writer James Tynion IV (The Woods, Batman) and artist Werther Dell’Edera (Briggs Land) present a haunting series about staring into the abyss...and what happens when the abyss stares back. Collects Something is Killing the Children #1-5.*

Oi joi miten kutkuttavan hyvä aloitus! Lukija heitetään suoraan keskelle tapahtumia. Ensin leikitään hieman totuutta ja tehtävää ja sitten ollaankin jo poliisin kuulusteluhuoneessa, jossa asiat alkavat selvitä. Pienessä kaupungissa on alkanut kadota lapsia. Useat näistä ovat löytyneet kuolleina. Vain James on selvinnyt hengissä, vaikka hänen ystävänsä ovat kuolleet. Sitten paikalle saapuu mystinen nuori nainen, jolla on varsin erikoiset käytöstavat ja ostoslistat… Poliisin ja läheisensä menettäneiden epäilykset heräävät. Mutta mitä onkaan kaiken takana? Kelle Erica puhuu puhelimessa?

Oivallinen ja kouluttava alku. Jännittävän oloisia tapahtumia ja hahmoja, joista haluaa tietää lisää. Kyllä Tynion IV osaa! Eikä kuvituskaan ole hullumpaa jälkeä. Sen runsaat viivat jotenkin sopivat välillä karmivaankin tunnelmaan hyvin. Ihan alkaa itsekin jo epäilemään omaa mieltään ja mielikuvitustaan… Jatkoa kiitos!