Enki Bilal: Jumalaton näytelmä

Alkuteos: Le Foire aux immortels (1980)

Suomentaja: Timo Reenpää

Ilmestymisaika: 1990 (ko.painos)

Sivumäärä: 64

Kustantaja: Tammi

ISBN: 951-30-9558-4

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: NIKOPOL-trilogia 1

Peukku ^^b

Huom: Baudelaire-sitaatit suomentaneet Yrjö Kaijärvi ja Irma Suksi

Päähenkilön nimi muutettu Alcide Nikopolista Stanku Brickleyksi

*On vuosi 2023 itsenäisessä, ydinsodan kokeneessa Pariisissa. Rappeutuvaa kaupunkia hallitsee fasistinen diktaattori, joka pitää sitä lujassa otteessaan kirkon tukemana. Etuoikeutetut ja rahvas on eristetty toisistaan omille vyöhykkeilleen ja naiset sijoitettu laitoksiin synnyttämään.

Mutta kaupungin poliittiset kuviot sotkee perusteellisesti sen ylle ilmaantuva egyptiläisten jumalien avaruuspyramidi. Haukkajumala Horus nousee kapinaan kumppaneitaan vastaan ja ryhtyy toimiin kaapatakseen vallan Pariisissa - välikappaleenaan 30 vuotta pakasteena ollut Stanku Brickley…*

Sattumalta nappasin tämän sarjakuvan käteeni ja pikaisen selailun perusteella totesin, että piirtojälki näytti sen verran miellyttävältä, että kokeillaan. Katumaan en joutunut.

Bilalin tyyli piirtää on minun silmääni. Se on melko realistinen, mitään ei turhia liioitella. Koska mukana on mystisiä ja yliluonnollisia olentoja, on sallittuakin unohtaa anatomia tietyissä asioissa. Muuten kaikki kuitenkin on kohdallaan. Ja mikä parasta värityskin osuu nappiin! Sävyiltään Jumalaton näytelmä on aika synkähkö tai vähintäänkin harmaa sävytteinen. Se ei liene ihme, kun otetaan huomioon, ettei mitään kovin valoisia aikoja elellä...

Tekstaus on hoidettu hyvin. Fontti on selkeää ja helppolukuista. Se ei takkua ja lukujärjestyskin on selkeä. Vain hieman ollaan leikitty fontin kääntelyllä, mutta silloin ollaankin syöksymässä hävittäjällä.

Tarinaltaan Jumalaton näytelmä on kiintoisa. Ydinsodan jälkeinen maailma ei näytä kovinkaan valoisalta, parempaan ei olla menty eikä näytä menevänkään. Tulevaisuuden uhkakuvia, joita Bilal on sarjakuvassaan ennustanut yli 30 vuotta sitten voisi ihan hyvin alkaa tapahtumaankin… Ainakin nykyisen poliittisen tilanteen huomioon ottaen. Toivotaan, että nämä uhkakuvat ja tulevaisuuden lupaukset jäävät vain sarjakuvan sivuille. Sillä paperilla ne ovat oikein viihdyttävää luettavaa.

Alison Bechdel: Äideistä parhain : Koominen draama

Alkuteos: Are you my mother? : A comic drama (2012)

Suomentaja: Anu Turunen

Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)

Sivumäärä: 289

Kustantaja: Like

ISBN: 978-952-01-0798-7

Muoto: Sid.

Peukku q^^

*Äitini kirjoitti minua niin kuin minä kirjoitan nyt häntä. Hänen elämänsä juoksee sormenpäistäni katkeamattomana virtana.

Sarjakuvaromaanin mestari Alison Bechdel kartoittaa äiti-tytär-suhdetta purevasti ja railakkaasti. Hän maalaa tarkoin vedoin kuvan lapsilleen etäiseksi jääneestä äidistä - kaappihomon miehen naineesta naisesta, joka hautasi unelmansa taiteilijaelämästä saadessaan perheen. Oliko hän kyllin hyvä äiti? Näkemyksiään tarjoavat niin psykoanalyysin kuin kirjallisuudenkin loistavimmat tähdet mutta vastaus löytyy lähempää. Bechdelin edellinen teos Hautuukoti voitti Eisner-palkinnon, “sarjakuvien Oscarin”.*

Sarjakuvan piirtojälki on ihan mukiin menevää. Ei se mitään silmiä hivelevän kaunista ole, muttei rumaakaan. Siinä on oma persoonallinen otteensa, jota väritys tukee. Väritys kun on harmaan erisävyjä korostettuna punaisen erisävyillä. Lopputulos on mukavaa katsottavaa ja siinä on tyyliä.

Tarina on sinällään mielenkiintoinen, mutta jotenkin pitkä ja väliin pitkäveteinen. Asioita pohditaan ja vatvotaan ja siltikään oikeastaan ei tunnuta pääsevän mihinkään. Kaikki etenee virtana, jossa ei varsinaisesti ole minkäänlaista järjestystä. Joten joskus tapahtumien aikajärjestyksen kanssa saa olla tarkkana.

Harmoninen kokonaisuus, joka ei kuitenkaan omaan makuuni lopulta oikein ollut.

Ilmari Kianto: Punainen viiva

Alkuteos: 1909 (ilm.)

Lukija: Hannu Huuska

Ilmestymisaika: 2010 (ko.painos)

Kesto: 4 DCtä, 306 min

Kustantaja: Rumus äänituotanto

ISBN: 978-952-67400-1-0

Muoto: äänikirja

Peukku q^^

*Minulle Kiannon Punainen viiva on ennen kaikkea, kuvaus köyhän ihmisen toiveiden ja tarpeiden armottomasta hyväksikäytöstä ja manipuloinnista. Hyvää tai ainakin parempaa luvataan sieltä ja täältä; joka suunnalta. Kun hyöty on kiskottu köyhän kansan selkänahasta lupaukset unohtuvat ja apua ei tule. Tämä korostuu Korpiloukon kovissa oloissa, ei tullut valkeaa leipää eikä lapsille vaatteita.

Voi meitä hyväuskoisia viivanvetäjiä,

Hannu Huuska*

Punainen viiva kuuluu suomalaisen kirjallisuuden klassikoihin. Ja siitä syystä tuli sitten valittua tämä teos kuuntelulistalle. Ajattelin, että se saattaisi olla miellyttävää kuunneltavaa varsin raskaiden Waltareiden jälkeen. Toisin kuitenkin kävi.

Vaikka teos mahtuu vain neljään levyyn, on se aiheeltaan varsin raskas. Köyhän - ja nyt tarkoitan todella köyhän - ihmisen elo on kuvattu melko raa’asti ja jopa kylmästi. Todella rehellisesti. Se miten oikein mitään ei ole ja vaikka mitä tarvittaisiin. Miten kuitenkin lapsia on ja miten vanhempien välit kiristyvät kun edes lapsille ei voi taata kaikkea tarvittavaa. Elinolojen kuvaajana Punainen viiva on todella karu, jopa ahdistava.

Näkee hyvin, miten ihmisten heikkoutta ja halua uskoa hyvään ja parempaan käytetään armotta hyväksi. Totta kai ihminen uskoo, kun toivoo parempaa. Aina ovat parempiosaiset huijanneet ja tulevat huijaamaan. Kuunnellessa ainakin itseä alkoi miltei vihaksi pistämään moinen toiminta. Sen kun arvasi, että hyvinhän tässä ei tule käymään. Kuten ei käynytkään.

En kamalammin pitänyt Huuskon äänestä lukijana. Se on jotenkin ikävän kuivakka vaikka ilmentääkin hyvin erilaisia henkilöitä. Omaan korvaani se ei silti oikein sattunut. Mukava pieni lisä äänikirjaan olivat erilaiset tehosteet, kuten vaikka kissan naukaisu. Kohdemerkkejä on melkoisesti. Raitoja jokaisella levyllä on reilut 50. Joten aika tarkkana saa niidenkin kanssa olla jos ei yhtä levyä kuuntele kerralla. Levyjen vaihdot on suoritettu melko ikävästi. Jokin yksi kohtaus jää pahasti kesken, joten miltei samantien pitää jatkaa kuuntelua, ettei olennainen unohdu.

Joudun tunnustamaan, että vaikka kyseessä merkittävä teos onkin, niin saattaapi olla, että olisi ehkä jäänyt lukematta jos en olisi äänikirjaa äkännyt. Eikä se siltikään kovasti omaan mieleen ollut. Selvästi kaipaan nyt keveämpää luettavaa ja kuunneltavaa.

Amir: Zahran paratiisi

Alkuteos: Zahra’s Paradise (2011)

Suomentaja: Petri Stenman

Kuvittaja: Khalil

Ilmestymisaika: 2011 (ko.painos)

Sivumäärä: 255

Kustantaja: Like

ISBN: 978-952-01-0648-5

Muoto: Sid.

Peukku q^^

*Iran 2009. Manipuloitu vaalitulos ajaa kansan kaduille, ja nuori mielenosoittaja Mehdi katoaa kaiken kuohunnan keskellä. Mehdin äiti Zahra alkaa etsiä poikaansa samalla vimmalla kuin sadat muut äidit omia kadonneita poikiaan. Kukaan ei ole nähnyt mitään eikä kukaan tiedä mitään, mutta kaikilla on sama tahto: viestiä sortajille, että nyt riittää.*

Kyseessä on aika vaikuttava sarjakuva, joka pohjat ovat todellisissa tapahtumissa. Näin ollen en ollenkaan ihmettele, etteivät tekijät paljasta oikeita koko nimiään. Niin on heille itselleen turvallisempaa, mutta tärkeästä asiasta on silti tullut puhuttua.

Sarjakuvan tarina on voimakas. Äidin ja veljen rakkaus kadonneeseen. Etsintä, jota vuoroin auttavat ja vuoroin vaikeuttavat toiset ihmiset. Auttajat ovat pääasiassa niitä, joita itseäänkin on sorrettu tai vähempiosaisia. Vaikeuttajat taas ovat rikkaampia ja etuoikeutettuja. Niitä, joilla on valtaa päättää tavallisten ihmisten kohtalosta.

Kaikki etenee rauhallisesti ja jopa verkkaisesti. Tuntuu kuin aika seisoisi. Samaan aikaan vahvasti kerrottu tarina ja dialogit johtavat lukijaa sisemmälle tapahtumiin ja avaavat iranilaista kulttuuria ja elämää. On oikein hyvä, että sarjakuvassa on selitetty joitain sanoja ja sanontoja. Lisäksi kirjan lopussa on sanasto ja lisää informaatiota henkilöistä tapahtumien taustalla, parempi sanasto ja vähän faktaakin. Se antaa sarjakuvalle selkeästi isomman painoarvon.

Vaikka piirtojälki on kaunista - mustavalkoista ja herkkää - ei se silti ole minun juttuni. Osa kuvista on sekavia ja vaikeatajuisia, aivan liian täyteen ahdettuja. Niissä ei tunnu olevan tilaa hengittää. Lisäksi ihmiset ovat liian raskaita. Heidän piirteensä ja ilmeensä tuntuvat tunkkaisilta ja liian ahdistuneilta. Ehkä se on kulttuurien välistä eroa. Kuvitus on hienoa ja tarkkaa jälkeä, mutta minun silmääni se ei vain valitettavasti miellytä kovinkaan paljoa.

Tämä sarjakuva on kuitenkin tutustumisen arvoinen jo sanomansa takia. Kannattaa ainakin vilkaista, josko se kiinnostaisi enemmänkin.

Andrzej Sapkowski: Pääskytorni

Alkuteos: Wieża Jaskółki (1997)

Suomentaja: Tapani Kärkkäinen

Ilmestymisaika: 2015 (ko.painos)

Sivumäärä: 529

Kustantaja: WSOY

ISBN: 978-951-0-41157-5

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: The Witcher, Noituri 6

Peukku ^^b

*Noituri Geralt ja velho Yennefer etsivät epätoivoisesti maan nielemää kasvattitytärtään Ciriä, Cintran kruununperijää, josta ennustusten mukaan riippuu maailman tulevaisuus.

Geralt Rivialainen, bardi Valvatti, metsästäjä Milva, vampyyri Regis ja nilfgaardilaissotilas Cahir jatkavat vaellustaan kohti etelää pelastaakseen kadonneen prinsessa Cirin Nilfgaardin keisarin kynsistä. Geralt uskoo keisarin siepanneen Cirin pakottaakseen hänet naimisiin kanssaan ja liittääkseen näin Cintran lopullisesti keisarikuntaan.

Samaan aikaan velho Yennefer uhmaa naisvelhojen salaista loosia ja tavoittelee Ciriä taikakeinoin. Pettureita ja salajuonia paljastuu, mutta Cirin kohtalo pysyy hämärän peitossa.

“Suositus on selvä: jos et ole vielä Geraltiin tutustunut, nyt viimeistään kannattaa tarttua Viimeiseen toivomukseen ja aloittaa tämä upea fantasiasarja alusta. Kirjasarja on fantasian huippua ja Tapani Kärkkäisen suomennoskin ensiluokkaista työtä” Mikko Saari, Kirjavinkit.fi*

Viimeinen suomennettu Noituri-kirja. Eikä puolaksikaan ole ilmestynyt kuin yksi enää? Saattaako näin tosiaan olla? Voiko tämä tarina loppua jo seuraavaan kirjaan? Koska sen suomennos ilmestyy? Toivottavasti mahdollisimman pian! Toivottavasti jo ensi vuonna!

Pääskytorni on rakenteeltaan hieman erilainen kuin aikaisemmat romaanimuotoiset Noiturit. Suurin osa kirjasta on nimittäin kerrottu tapahtumien jo tapahduttua. Ciri kertoo omaa elämäänsä ja sen tapahtumia erakolle suomajassa, uusi tuttavuus Kenna avaa “vihollisten” juonia ja Cirin metsästystä… Tämä tyyli hieman hankaloittaa tapahtumien aikajärjestyksessä pysymistä. Varsinkin kun samaan aikaan seurataan Geraltin ja tämän kumppanien sekä toisaalla Yenneferin toimia. Nyt saakin siis olla ajan kanssa tarkkana!

Vaikka pientä tarkkuutta vaaditaankin, on kirja silti upea lukukokemus. Tapahtumat vilistävät silmissä ja luvassa on paljon aikaisemmistakin kirjoista tuttua huumoria ja nokkelaa sanailua. Unohtamatta tietenkään loistavia taisteluita ja upeaa kieroilua. Tarina vangitsee jälleen mukaansa ja pitää otteessaan viimeiselle sivulle asti.

Nyt onkin edessä sitten pitempi odotus. Englanninkielisinäkään kun ei enää kirjoja ole saatavana ja puola ei oikein taitu. Toivotaan, että tässä tapauksessa hyvää kannattaa odottaa. Ja ainahan voi tarttua aikaisempiin kirjoihin uudestaan tai siirtyä pelien maailmaan.

Mika Waltari: Yksinäisen miehen juna

Alkuteos: 1929 (ilm.)

Ilmestymisaika: 1986 (ko.painos)

Sivumäärä: 175

Kustantaja: WSOY

ISBN: 951-0-13457-0

Muoto: Nid.

Peukku q^^

Huom: Painoksesta nimeltä Kultakutri ja muita pienoisromaaneja

*Yksinäisen miehen junassa nuori Waltari matkaa 20-luvun Eurooppaan kokemaan metropolien sykettä.*

Suurista pieniin, ainakin tässä tapauksessa. Kuunneltuani nyt muutaman Waltarin suurromaaneista lähes putkeen, oli aika ottaa pitkästä aikaa käsittelyyn jotain vähän kevyempää tai ainakin lyhyempää. Sattumalta sitten käteen sattui viiden pienoisromaanin kokoelma.

Yksinäisen miehen juna on persoonallinen matkakertomus vanhan ajan Eurooppaan. Monet asiat ovat muuttuneet ja osa tapahtumista tuntuu nykylukijalle aika nurinkuriselta. Teos onkin mielestäni aikalailla sidoksissa omaan aikaansa. Joskin ehkä nykyisin sen painoarvo onkin enemmän nuoren miehen kasvutarinassa kuin faktoissa siitä, millaista Euroopassa on.

Pehmeää ja monitahoista Waltaria. Ei liian haastavaa taikka muistamista vaativaa.

Andrzej Sapkowski: Tulikaste

Alkuteos: Chrzest ognia (1996)

Suomentaja: Tapani Kärkkäinen

Ilmestymisaika: 2014 (ko.painos)

Sivumäärä: 398

Kustantaja: WSOY

ISBN: 978-951-0-40458-4

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: The Witcher, Noituri 5

Peukku ^^b

Huom: Painoksessa virheellinen sarjamerkintä “The Witcher, Noituri 4”. Kyseessä siis todella sarjan 5. osa

*Mellakkaan päättyneessä Thaneddin velhokokouksessa pahoin loukkaantunut noituri Geralt toipuu Brokilonin metsässä dryadien hoivissa, kunhän saa kuulla, että Nilfgaardin keisari on siepannut hänen kasvattityttärensä, prinsessa Cirin, ja aikoo naida hänet.

Uskollinen bardi Valvatti ja rivakka metsästäjänainen Milva kumppaneinaan Geralt lähtee vaiheikkaalle matkalle kohti vihollisen valtakuntaa etsimään Cintran kuningashuoneen ainoaa perillistä.

Samaan aikaan naispuoliset velhot punovat juoniaan taikuuden tulevaisuuden pelastamiseksi ja sota riehuu raivokkaana joka suunnassa. Mutta missä oikeasti on Ciri, jota kaikki tahot tuntuvat tavoittelevan?

Eurooppalaisen nykyfantasian merkkipaaluihin kuuluva, kriitikoiden ylistämä, lukijoiden rakastama ja moninkertaisesti palkittu Noituri-sarja jatkuu viidennessä kirjassaan yhtä säväyttävän maanläheisenä ja purevan hauskana kuin edelliset.*

Voi minua. Taas tuli kirja ahmittua muutamassa päivässä. Ja nyt odottaa enää sarjan uusin suomennos Pääskytorni. Mitä minä sitten luen?! No, hätä ei ole paha. Hyllyssä odottaa monia hyviä kirjoja. Onneksi. Saatan silti ehkä kärsiä jonkinlaisia vieroitusoireita. Niin koukussa olen tähän sarjaan ollut.

Tulikaste jatkaa varsin voimakkaasti sarjaa. Olkoonkin, että varsinaisesti Ciriä ei mukana ole juuri ollenkaan. Nuori nainen ja hänen rotta-ystävänsä vilahtavat mukana muutamissa kohdissa. Tämän kirjan pääpaino on selvästi enemmän Geraltissa ja hänen tarinassaan, mutta oman merkittävän osansa saavat myös naisvelhot.

Naisvelhot kansaan, rotuun tai aikaisempiin sopimuksiin katsomatta kun ovat melkoisesti yhtämieltä siitä, että miehet ovat liian epävakaita hallitsemaan taikuutta. Ja että taikuuden tulevaisuus on turvattava. Siksipä he päättävät perustaa neuvoston, johon kuuluu vain ja ainoastaan voimakkaita naisia ja jonka tarkoitus on turvata taikuus. Tämän pidemmälle ei oikeastaan tämän konklaavin suhteen päästäkään, vaan kaikki jää vielä kiehtovan avoimeksi sen suhteen, miten ja mitä seuraavaksi tapahtuu…

Sen sijaan Geraltia ja hänen vanhoja ja uusia kumppaneitaan saamme seurata pitkään ja hartaasti. Noiturista paljastuu uusia puolia ja lukijalle selviää myös monia muita asioita maailmasta ja sen tapahtumista. Kiperistä tilanteista päädytään toisiin. Onneksi välissä on myös pieniä suvantopaikkoja, joten lukija ehtii rauhoittua. Rauhallisuuden tunteeseen ei silti pidä luottaa. Se on jälleen kerran hyvin lyhytaikaista tai illuusiota. Sapkowski yllättää kerta toisensa jälkeen!

Jälleen kerran suosittelen Noituri-sarjaa hyvän fantasian ja huumorin ystäville. Ja vaikkei fantasia nyt ominta alaa olisikaan, niin kannattaa silti koettaa. Näistä kirjoista on mainiota aloittaa lukuharrastus - tarina ja hahmot tempaavat helposti mukaansa!

Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen

Alkuteos: 1945 (ilm.)

Lukija: Lars Svendberg

Ilmestymisaika: 2008 (ko.painos)

Kesto:  39h (31 CDtä kahdessa osassa; osa 1/2 levyt 1-15 ja osa 2/2 levyt 16-31)

Kustantaja: WSOY

ISBN: 978-951-0-31121-9

Muoto: äänikirja

Peukku ^^b

*Sinuhe on löytölapsi, joka kasvaa köyhäinlääkärin poikana Thebassa, valmistuu itsekin lääkäriksi, toimii faraon aivokirurgina, elää monet myrskyisät vaiheet, rakastuu ja pettyy. Itäisen meren rannalla maanpakolaisena hän muistelee Thebaa, nuoruuttaa ja hulluuttaan.

Sinuhe egyptiläinen, Mika Waltarin ensimmäinen suuri historiallinen romaani, ilmestyi vuonna 1945 ja on siitä asti nauttinut menestystä yhä uusien lukijapolvien keskuudessa niin Suomessa kuin erikielisinä käännöksinä ulkomailla.*

Luin Sinuhen joskus seitsemännellä luokalla ja rakastuin tuolloin Waltariin. Näin kesän kunniaksi päätin sitten nostalgiamielessä kuunnella kirjan äänikirjana ja kokeilla, onko kirjan taika tallella.

Sinuhe on yhäkin uskomaton. Mahtava tarina, upeasti kasattu ja koottu. Se on täynnä kiintoisia henkilöhahmoja ja juonittelua. Sinuhe itse on varsin naiivi ja herkkäuskoinen ja joutuu oman luontonsa takia moneen mukaan niin hyvässä kuin pahassakin. Hänessä on tiettyä melankoliaa, joka yhäkin vetoaa. Ja tiettyä uskollisuutta, joka koskettaa.

Waltarin eepos on ihana. Vaikka se on massiivinen, ei se lukiessa tai kuunnellessa tunnu siltä. Tarina pitää otteessaan ja siihen on helppo päästä sisään. Koska henkilöhahmoja kuitenkin on melkoisesti, ei ehkä ole suositeltavaa pitää pitkiä taukoja tarinan edetessä. Muuten saattaa unohtaa kuka on kukin. Tosin joissain paikoissa se ei ollenkaan haittaa, sillä niin on Sinuhe itsekin saattanut unohtaa…

Ehdottomasti suosittelen Sinuhea jokaiselle joka ei sitä vielä ole lukenut tai kuunnellut. Tästä kannattaa aloittaa tutustuminen Waltarin historiallisiin suurromaaneihin, sillä tähän astisista (mitä olen lukenut tai kuunnellut) on se niistä paras.

Andrzej Sapkowski: Halveksunnan aika

Alkuteos: Czas pogardy (1995)

Suomentaja: Tapani Kärkkäinen

Ilmestymisaika: 2013 (ko.painos)

Sivumäärä: 388

Kustantaja: WSOY

ISBN: 978-951-0-39752-7

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: The Witcher, Noituri 4

Peukku ^^b

*Ciri-prinsessa kantaa suonissaan haltiain verta, mikä tekee hänestä haluttua saalista sekä elävänä että kuolleena. Onneksi hän on saanut puolustustaitoiset joskin hieman riitaisat ottovanhemmat noituri Geraltista ja velhotar Yenneferistä.

On koettanut halveksunnan aika. Velhot mittelevät vallasta ja poliittinen tilanne kiristyy avoimeksi sodaksi. Ciri on pidettävä poissa sodan jaloista ja vihollisten silmistä, mutta omavaltaisuuttaan todistelevan teinitytön vahtiminen osoittautuu vaikeaksi - ja jopa vaaralliseksi. Kun Cirin ennenäyt saavat entistä uhkaavampia sävyjä, Yennefer ja Geralt joutuvat kohtaamaan katkeran menneisyytensä jättämät haavat.

Kursailemattoman fantasian ja hurtin huumorin ystäviä miellyttävä Noituri-saaga vakuuttaa aidolla, harmaan sävyissä piilevällä ihmisyydellään.*

Sapkowskin tyyli sen kun vahvistuu. Nyt siirtymät  paikasta ja ajasta toiseen sujuvat mutkattomammin ja varmemmin. Vaihdokset ovat pehmeämpiä ja isommat siirtymät ollaan rytmitetty paremmin. Harjoituksella on selvä vaikutus asiaan.

Jälleen on luvassa taisteluita ja huumoria, jota värittävät ihastuttavat dialogit. Vanhojen tuttujen hahmojen rivejä vahvistamaan astuu joukko uusia, joista osa vaikuttaa varsin mielenkiintoisilta. Heissä on tyyliä ja potkua. Ja jälleen salaisuuksien verhoja raotetaan vain nimeksi…

Neljännessä osassa todella tapahtuu. Velhot ja kuninkaat juonivat keskenään ja toisiaan vastaan. Useammallakin kuin yhdellä tuntuu olevan lusikka muutamassakin sopassa… Joskus tuntuu uskomattomalta, miten langat pysyvät kirjailijan käsissä! Niin ne kuitenkin vain pysyvät ja vilkkaat tapahtumat ja juonenkäänteet saavat lukijan yllättymään kerta toisensa jälkeen. Aivan kuten Geralt-reppanan, ainoan, joka tuntuu jossain määrin edes olevan rehellinen. Mitä se nyt sitten noiturin tapauksessa merkinneekään…

Turha varmaan enää mainita sitä, että olen koukussa. Ja pahasti. Hankala ylistää tätä sarjaa, joka on kyllä napannut minut mukaansa täysillä. Heti nappasin käsittelyyn nimittäin sarjan viidennen kirjan. Ottakaa muutkin tästä mainiota lukemista!

Justin Richardson & Peter Parnell: and Tango Makes Three

Alkuteos: 2005 (ilm.)

Kuvittaja: Henry Cole

Ilmestymisaika: 2007 (ko.painos)

Sivumäärä: 32

Kustantaja: Simon & Schuster

ISBN: 978-0-689-87845-9

Muoto: Sid.

Peukku ^^b

Lukuhaaste 2015: Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä  (36/50)

Kaksi uros puolista pingviiniä välittää vain toisistaan, eikä piittaa naaraista. Kun sitten toinen pingviini pari saa kaksi munaa, päättää hoitaja antaa toisen tälle uros parille. Ne hautovat munan ja kasvattavat poikasen. Aivan kuten “normaali” pari. Pikku pingviinistä kasvaa aivan normaali pingviini.

Ihastuttava tositarina, joka näyttää, että kaikista voi olla vanhemmiksi, jos heille vain annetaan siihen mahdollisuus. Ei ole kyse vain vanhempien sukupuolesta. Vaikka kumpikin olisi samaa sukupuolta, voivat he silti saada aikaan perheen, joka toimii aivan normaalisti.

Herttainen kirja, jossa on söpö kuvitus. Mukavaa pientä kielitaidon ja suvaitsevaisuuden opetusta pienemmille. Ja miksei vähän vanhemmillekin.

Agatha Christie: Syyttömyyden taakka

Alkuteos: Ordeal by Innocence (1958)

Suomentaja: Anna-Liisa Laine

Ilmestymisaika: 1979 (ko.painos)

Sivumäärä: 237

Kustantaja: WSOY

ISBN: 951-0-08362-3

Muoto: Sid.

Peukku ^^b

Huom: Yhteislaitos Christien teoksen Sininen juna kanssa

*Nuori Jack Argyle on saanut elinkautisen vankeustuomion. Oikeudenkäynnissä on osoitettu, että hän on surmannut äitinsä hiilihangolla. Puolen vuoden vankilassaolon jälkeen Jack kuolee keuhkokuumeeseen. Argylen perhettä painanut raskas taakka on poissa – kunnes kuvaan ilmaantuu tuntematon tohtori Calgary.

Calgary todistaa, että Jack on ollut syytön. Pojan maine on puhdistettu, mutta asia on samalla saanut vakavan käänteen. Ellei syyllinen ole ollut Jack, se on joku toinen. Kuka?*

Alussa lukija saa tietoonsa vain pienet muruset koko tapauksesta ja perheestä. Samaa tahtia kuin tohtori Calgarylle alkavat asiat selvitä, saa lukijakin uusia tietoja haltuunsa. Lukija on kuitenkin tohtoria paremmassa asemassa, sillä hän pääsee myös seuraamaan Argylen perheenjäsenten välisiä kohtauksia, joissa tohtori ei ole läsnä. Siltikään syyllisen selvittäminen ei ole helppoa. Sillä yllättäen kaikilla tuntuu olleen motiivi ja tilaisuus murhaan. Ja lisäksi paljastuu asioita, jotka aikaisemmin olivat jääneet pimentoon...

Syyttömyyden taakka meni kyllä yhdeksi suosikeistani Christien dekkareista. Se on hyvin koottu ja kekseliäs teos, jossa on paljon yllättäviä käänteitä. Kerrassaan loistavaa kesäpäivän luettavaa! Tähän dekkariin jää koukkuun ja sen ahmaisee helposti parissa päivässä.

Andrzej Sapkowski: Haltian verta

Alkuteos: Krew elfów (1994)

Suomentaja: Tapani Kärkkäinen

Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)

Sivumäärä: 358

Kustantaja: WSOY

ISBN: 978-951-0-39023-8

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: The Witcher, Noituri 3

Peukku ^^b

*Puolalainen Noituri-sarja tarjoaa laatufantasian ystäville lajityyppiin kaunan kaivattua rentoutta ja harmaiden alueiden viehätystä. Saagan ensimmäinen täysiverinen romaani vakuuttaa lujalla, energisellä tekstillä sekä kirjailijan tavaramerkiksi muodostuneella kitkerällä dialogilla.

Noituri Geralt elää syrjässä sotaa enteileviltä huhuilta. Suurin syy piiloutumiseen on palavasta kaupungista pelastettu Ciri-tyttö, prinsessa, jonka suonissa virtaa haltiakansan taikavoimainen veri. Legendat kuitenkin kulkevat Geraltin edellä. Kun ne saavuttavat vihollisten korvat, noiturin on nieltävä ylpeytensä ja pyydettävä apua entiseltä rakastetultaan, velhotar Yenneferiltä.

Cirin ja velhonaisen välille syntyy vahva ja syvä suhde, mutta Cirissä elää kostonhimon siemen. Samalla kun Geralt jäljittää tyttöä uhkaavaa salaperäistä hahmoa, Yennefer huomaa löytäneensä Ciristä arvoisensa vastuksen…*

The Witcher näyttäisi taipuvan kohtalaisen kivuttomasti lyhyemmistä tarinoista yhtenäiseksi romaaniksi. Pientä kankeutta on välillä havaittavissa esimerkiksi tapahtumasta toiseen siirtymisten kanssa. Joissain kohdissa hyppäykset ajan ja paikan suhteen ovat melkoiset, eivätkä ehkä lukijan kannalta kaikkein mukavimmat. Tämä ei kuitenkaan lopulta paljoa haittaa lukukokemusta.

Tapahtumat etenevät, vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Henkilöiden väliset suhteet kukkivat ja kevyt kettuilu dialogeissa on mannaa! Yhäkin ollaan salaperäisiä joidenkin asioiden ja henkilöiden välisten suhteiden suhteen. Tämä pieni salailu kuitenkin pitää hyvin kiinnostusta yllä. Jää jännitettävää ja pohdittavaa myöhemmäksikin.

Se, mistä erityisesti pidän on se, että vaikka Haltiain verta onkin selvästi oma itsenäinen teoksensa, ei sen tarina sijoitu vain näiden kansien väliin. Vaikka tietyt langat saadaankin solmittua loppuun, jää itse päätarina vielä avoimeksi ja jatkuu selvänä ja vahvana seuraavaan osaan. Ihanaa, kun kaikkea olennaista ei olla koetettukaan laittaa yksiin kansiin!