Alkuteos: Rypsisade (2015)
Ilmestymisaika: 2015 (ko.painos)
Sivumäärä: 240
Kustantaja: Hogane Publishing
ISBN: 978-952-68393-1-8
Muoto: e-kirja
Sarjamerkintä: Fokasta kertovan trilogian osa 1
Peukku: q^^
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 17 ja 44 (ainakin)
*Entinen rikospoliisi, Tapio “Foka” Fokin toimii ovimiehenä Helsingin Sörkassa. Lomatkallaan Tukholmaan, hän riitautuu kolmen venäläisen miehen kanssa.
Foka saa oppia, kuinka kovan hinnan voi yhdestä harkitsemattomasta teosta joutua maksamaan ja kuinka nopeasti euforinen onni voi muuttua täydelliseksi painajaiseksi.
Lue miksi nuori naispoliisi tutkii Juudaksen evankeliumia ja miten asiaan liittyy kuollut nuori nainen, jolla oli omituinen tatuointi jalassaan.*
Ensimmäiseksi haluan huomauttaa, että Rypsisateeseen ei pidä tarttua kuin normaaliin rikoskirjaan. Sitä se ei ole. Vaikka näiden kansien väliin on saatu koottua yksi tarina, on se kuitenkin vain osa suurempaa kokonaisuutta, joka tulee lukijalle aukeamaan sarjan myöhemmissä osissa Hammurabin hengessä ja Barbelon sisaret, joita kirjailija on lupaillut tälle vuodelle. Tämä tarinan jakaminen useampaan kirjaan on mahdollistanut sen, että henkilöhahmot ja tapahtumat saavat erilailla tilaa ja aikaa.
Henkilöhahmoja kirjassa on jokunen. Foka itse on minusta ainakin jokseenkin ristiriitainen hahmo. Toisaalta hänessä on entisen poliisin kunniallisuutta ja karatekan itsekuria, toisaalta hän taas antaa melko paljon tunteidensa viedä. Alkoholista puhumattakaan. Fokan isä Antti on sympaattinen mies, josta itse ainakin toivoisin saavani lukea enemmänkin. Mainittu nuori naispoliisi Miia vaikuttaa myös hyvältä tyypiltä, mutta hän jää vielä vähän etäisemmän oloiseksi tarinan tässä vaiheessa. Ehkä tilanne muuttuu tulevissa osissa. Ja mitä tulee kirjan roistoihin… No, heille saa hymyillä, mutta henkilökohtaisesti olisin valmis myös itse hoitelemaan ainakin yhden heistä päiviltä.
Rypsisateen yhdeksi eduksi voi nähdä sen, että hahmoille on todella annettu tilaa kasvaa. Päähenkilöt ovat ihmisiä, joilla on elämää myös työnsä ulkopuolella. He käyvät laivalla, baarissa ja heillä on harrastuksia. Foka harrastaa karatea ja Miia omaa itsepuolustuslajiaan. Näin ollen he eivät vain temmo hatusta hienoja potkuja tai iskuja. He oikeasti osaavat ne. Tämä tekee tarinasta ja henkilöistä uskottavia.
Uskon, että Hokkisen tyyli kirjoittaa tulee jakaman mielipiteitä. Toisaalta teksti on suoraviivaisen sujuvaa ja tapahtumat etenevät hyvää vauhtia. Toisaalta se taas on vielä hieman hiomatonta ja paikoitellen kankeaa. Itselläni kirjan lukeminen lähti hitaanlaisesti liikkeelle, mutta sitten kertomus alkoi lämpenemään ja alkukankeus tekstistä häipyi. Silloin tällöin tekstissä on havaittavissa alun jälkeenkin pientä kömpelyyttä, mutta omalla tavallaan tämä “kankeus” antaa tekstille oman särmänsä. Se nimittäin ilmentää melko hyvin päähenkilö Fokan sielunmaisemaa - rosoinen elämä, rosoista tekstiä. Lisäksi Hokkinen on osannut päättää kirjan hyvään kohtaan. Tavallaan yksi vaihe on saatu päätökseen, mutta yhä on auki moniakin kysymyksiä. Näin lukija jää odottamaan lisää.
Rypsisade on mielenkiintoinen uusi tuttavuus, jota kannattaa kokeilla jos kaipaa pientä piristyspotkua rikoskirjojen maailmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti