Morris & Fauche & Lèturgie: Lucky Luke - Sarah Bernhardt

Alkuteos: Sarah Bernhardt (1982)

Suomentaja: Annukka Kolehmainen

Kuvittaja: Morris

Teksti: X. Fauche & J. Lèturgie

Ilmestymisaika: 2006 (ko.painos)

Sivumäärä: 44 (koko kirja 160)

Kustantaja: EGMONT Kustannus

ISBN: 978-952-469-548-0

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Lucky Luke #46

Peukku: ^^b

Huom: Teoksessa Lucky Luke 1980-1982

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 11, 17, 28, 42, 46 ja 48

Lucky Luke palkataan suojelemaan kuuluisaa tähteä, Sarah Bernhardtia tämän Amerikan kiertueen aikana. Tämä on hyvä, sillä tuntemattomat tahot koettavat vahingoittaa tähtöstä. Tuttuun ja taattuun tyyliin 44 sivuun mahtuu paljon huumoria, intiaaneja, yllättäviä tapaamisia ja pahisten kolttosia, jotka päättyvät enemmän tai vähemmän huonosti. Mukavaa luettavaa villin lännen hengessä.

Morris & de Groot: Lucky Luke - Yksikätinen rosvo

Alkuteos: Le Bandit Manchot (1981)

Suomentaja: Annukka Kolehmainen

Kuvittaja: Morris

Teksti: Bob de Groot

Ilmestymisaika: 2006 (ko.painos)

Sivumäärä: 44 (koko kirja 160)

Kustantaja: EGMONT Kustannus

ISBN: 978-952-469-548-0

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Lucky Luke #43

Peukku: ^^b

Huom: Teoksessa Lucky Luke 1980-1982

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 11, 17, 41, 42, 46 ja 48

Lucky Lukelle on tarjolla tällä kertaa hieman erilainen seikkailu. Nyt ei ajeta takaa Daltonin veljeksiä, vaan saatellaan kahta keksijäveljestä kaupungista kaupunkiin esittelemään heidän keksimäänsä pelikonetta, yksikätistä rosvoa. Vaikka aihe onkin erilainen, ovat mukana silti tutut elementit - ratsuväki, huumori, baaritappelut, intiaanit jne. Hupaisaa sarjakuvaa lännen malliin siis. Ja mukavasti vielä kerrottuna pienellä ripauksella historiaa.

Morris & Vicq: Lucky Luke - Daltonit etsivät aarretta

Alkuteos: Le Magot des Dalton (1980)

Suomentaja: Annukka Kolehmainen

Kuvittaja: Morris

Teksti: Vicq (Antoine Raymond)

Ilmestymisaika: 2006 (ko.painos)

Sivumäärä: 44 (koko kirja 160)

Kustantaja: EGMONT Kustannus

ISBN: 978-952-469-548-0

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Lucky Luke #40

Peukku: ^^b

Huom: Teoksessa Lucky Luke 1980-1982

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 4, 11, 17, 42, 46 ja 48

Tässä Lucky Luken seikkailussa Daltonit saavat sellikaveriltaan vihiä aarteesta, jonka tämä on haudannut punaisen kallion juureen. Tätä aarretta veljekset lähtevät sitten tavoittelemaan enemmän tai vähemmän epäonnisella tyylillään. Luvassa on hupaisia ja tuttuja vitsejä Lucky Luke -sarjakuvien tyyliin unohtamatta hienoa pyssysankariutta ja aina ajallaan saapuvaa ratsuväkeä.

Kokoomateokseen on sisällytetty kolme Lucky Luke -sarjakuvaa, joista ainakaan tätä ensimmäistä en ollut aikaisemmin lukenut. Onneksi kuitenkin jokainen sarjan seikkailuista on oma itsenäinen teoksensa, vaikka tuttuja hahmoja sivuilla saattaa vilahdella. Tässä sarjakuva sarjassa riittää luettavaa pidemmäksi aikaa, sillä “vanhoja” Lucky Lukeja on ilmestynyt peräti 73 kappaletta, joita ei tosin olla suomennettu alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä. Lisäksi on tarjolla vielä “uusia” seikkailuja, jotka aloittavat oman sarjansa. Pitää selvästikin lueskella enemmän näitä oman lapsuuteni rakkauksia.

Umberto Eco: Ruusun nimi

Alkuteos: Il nome della rosa (1980)

Suomentaja: Aira Buffa

Ilmestymisaika: 2015 (ko.painos)

Sivumäärä: 733

Kustantaja: WSOY

ISBN: 978-951-0-41570-2

Muoto: Nid.

Peukku: ^^b

Lukuhaaste 2016: 6. Kirjastosta kertova kirja (31/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 3, 25, 34, 40, 44 ja 50

*Murhamysteeri ja eurooppalainen suurromaani

Englantilainen fransiskaanimunkki William Baskerville kutsutaan Italiaan järjestämään sovintoa paavin lähettiläiden ja kerettiläisyydestä syytetyn munkkiveljeskunnan välille. Mutta ennen kuin neuvottelut ehtivät kunnolla päästä käyntiin, luostarin asukkaat järkyttyvät aina uuden aamun valjetessa löytyvästä ruumiista…

Ruusun nimen tapahtumat sijoittuvat 1300-luvun benediktiiniläisluostariin. Teoksen kuvaamassa uskonnollisessa suvaitsemattomuudessa ja valtapoliittisessa juonittelussa on nähtävissä yhtymäkohtia meidänkin aikaamme.*

Minun on kyllä nostettava hattua edesmenneelle Ecolle. Hänen esikoisteoksensa Ruusun nimi on lähes maaginen lukukokemus, joka yltää monelle tasolle. Toisaalta se sisältää paljon kirjan tapahtuma aikaan sijoittuvaa hengellistä pohdintaa, joka tosin on osittain yhäkin varsin ajankohtaista. Toisaalta se taas on jännittävä ja yllättävä salapoliisitarina mielenkiintoisine ja välillä hyvinkin epäilyttävine hahmoineen, joita onkin tarjolla aikamoinen liuta. Hahmokatras tosin vähenee kirjan edetessä uusien kuolemantapauksien ilmetessä. Siitäkin huolimatta lukija saa toisinaan pinnistellä sen suhteen, kuka olikaan kukin ja mikä olikaan hänen asemansa luostarissa. Nämä varsin erilaiset ainekset on osattu yhdistää kiehtovasti toisiinsa. Suurimmaksi osaksi aikaa lukija ei pääse pitkästymään, vaikka itse joitain hengellisimpiä pohdintoja olisinkin voinut lyhentää.

Vaikka hivenen mangunkin tekstin paikoittaisesta etenemättömyydestä, ovat nämä pohdinnot ja keskustelut kuitenkin itse kirjan juonen kannalta merkittäviä. Niistä saa yllättävän hyvin vihjeitä mysteerin ratkaisuun, jos jaksaa olla tarkkana. Tarkkuutta kirjan lukeminen voi muutenkin vaatia, sillä Eco on laittanut kertomusta ylös kirjoittavan Adsonin ilmaisemaan itsensä keskiaikaiseen tyyliin, tahtoo siis sanoa, jokseenkin hankalasti nykylukijan kannalta. Korulauseita ja monipolvisia ilmauksia on siis luvassa, joten teksti ei ole kaikkein nopealukuisinta. Tämän ei pidä kuitenkaan antaa pelästyttää, alkutotuttelun jälkeen lukeminen alkaa sujumaan helpommin ja Ruusun nimi on todella kokeilemisen arvoinen.

Hergé: Sininen lootus

Alkuteos: Le Lotus bleu (1936)

Suomentaja: Jukka Kemppinen

Kuvittaja: Hergé

Ilmestymisaika: 1997 (ko.painos)

Sivumäärä:  76 (ko. Sarjakuva. Koko kirja 138)

Kustantaja: Otava

ISBN: 951-1-14966-0

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Tintin seikkailut #10

Peukku: ^^b

Huom: Painoksessa Tuplatintti #1. Sisältää myös Tintin seikkailun Faaraon sikarit

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 11, 17, 44 ja 48

Tämä Tintti seikkailu on suoraa jatkoa Faaraon sikareille, joten on mainio asia, että nämä kaksi sarjakuvaa ovat saatavissa myös yhdessä. Tällä kertaa Tintti pääsee jatkamaan salakuljetusrenkaan johtajan jäljittämistä Kiinassa. Hulluksi tekevä rohto on mukana kuvioissa, samoin kuin ilkeämielistä juonittelua sankarin päänmenoksi. Nyt pahikset vain ovat japanilaisia, joskin korruptoituneet virkavallan edustajat asettavat myös omat haasteensa. Kaikeksi onneksi Kiinassa on avuliaitakin ihmisiä ja Tintti saa hyviä ystäviä matkallaan.

Sininen lootus on poikkeuksellinen Tintti-seikkailu siinä mielessä, että se on melko väkivaltainen ja sen aikana henkilöitä oikeasti kuolee. Tosin tapahtumia ei edelleenkään näytetä itse sarjakuvassa vaan ne todetaan selittelevissä ruuduissa. Sininen lootus on kuitenkin selvästi poliittinen sarjakuva, jossa oman aikansa henki elää vahvana. Sen huomaa niin aiheesta kuin piirtojäljestä. Japanilaiset kun on kuvattu aika luotaantyöntäviksi ja ilkeiksi, mitä he suinkaan eivät todellisuudessa ole.

Hergé: Faaraon sikarit

Alkuteos: Les Cigares du pharon (1934)

Suomentaja: Jukka Kemppinen

Kuvittaja: Hergé

Ilmestymisaika: 1997 (ko.painos)

Sivumäärä: 70 (ko. Sarjakuva. Koko kirja 138)

Kustantaja: Otava

ISBN: 951-1-14966-0

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Tintin seikkailut #9

Peukku: ^^b

Huom: Painoksessa Tuplatintti #1. Sisältää myös Tintin seikkailun Sininen lootus

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 11, 17, 41, 44 ja 48

Nuori lehtimies on laivamatkalla, mutta hänen matkasuunnitelmiinsa tulee muutos kun hän törmää hajamielisen oloiseen professoriin ja päätyy etsimään kauan sitten kuolleen faaraon hautaa. Mystinen merkki ja joukoittain merkillä varustettuja sikareita alkaa putkahdella esiin ja professorikin katoaa matkan varrella. Salaseura pyöritää omia menojaan, joiden uhriksi Tinttikin on vähällä joutua. Ja tällä kertaa salapoliisit Dupond ja Dupont jahtaavat Tinttiä tässä salakuljettajien valloittamassa sarjakuvassa.

Vauhdikas seikkailu, josta ei jännitystä puutu. Maita ja mantuja kolutaan milloin jalan, milloin lentokoneella ja jopa norsulla. Tintin onnistuu päästä salakuljettajien jäljille Miloun avulla ja väliin jopa karistaa salapoliisit kintereiltään. Hupaisaa, miten kolmikon tiet risteävät kerta toisensa jälkeen ja miten he vuoroin auttavat ja vuoroin saattavat toisiaan pulaan. Tarjolla juonia ja myrkkynuolia, sekä takaa-ajoa. Taattua Tinttiä siis.

Eeva-Kaarina Aronen: Kallorumpu

Alkuteos: Kallorumpu (2011)

Ilmestymisaika: 2011 (ko.painos)

Sivumäärä: 389

Kustantaja: TEOS

ISBN: 978-951-851-413-1

Muoto: Sid.

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2016: 17. Kirjassa juhlitaan (30/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 4, 34, 40, 44 ja 45

*Helsinkiläisessä hylätyssä varastohallissa on meneillään harvinainen ensi-ilta. Tarina marraskuisesta päivästä vuonna 1935 Kaivopuiston Kalliolinnantiellä on vuosikymmenien työn jälkeen valmistunut elokuvaksi.

Tekijä, talon pohjakerroksen salaperäinen asukki, esittää yleisölle filmikertomuksensa päivän kulusta, joka huipentuu hienoihin illallisiin ja musertaa hänen elämänsä.

Päivän mittaan filmillä kulkee talon huoneiden läpi poliitikkoja, kenraaleita, palvelusväkeä, näyttelijöitä, kuuluisa laulajatar, ja myös kuokkavieras koinsyömässä soopeliturkissaan. Elokuvantekijä ottaa itse tuon tuostakin puheenvuoron, sillä hän on tapahtumien ainoa elossa oleva todistaja.

Tekijän pakkomielle on ollut yläkerrassa asuva talon vuokralainen, sotamarsalkka Carl Gustaf Mannerheim ja hänen keski-ikäinen tyttärensä Sophie. Yläkerta on hänen ja pohjakerroksen muiden asukkaiden, toiveiden ja unelmien kohde. Sen lattian alla keittiössä ja palvelusväen huoneissa elää toinen, tuntematon todellisuus.*

Arosen kirja on melkoista ajatuksen virtaa. Kertoja paljastaa elokuvansa edetessä tietoja niin itse elokuvasta kuin itsestään siten, että oikeastaan vasta hyvin lähellä loppua selviää se, kuka ja miten kertoja todella liittyy tapahtumiin. Koko teos on kertojan avaus omaan elämäänsä ja yhden päivän tapahtumiin menneisyydessä. Vaikkakin hän välillä uppoutuu myös muistelemaan tapahtumiin vaikuttaneita sattumuksia.

Teksti on kirjoitettu melko kuvailevaan, ajatusta mukailevaan sävyyn. Lukiessa jää jollain lailla aika unenomainen tuntu. Kuin todella katselisi edessä pyörivää nauhaa, pääsemättä todella käsiksi sen näyttämään todellisuuteen. Itselleni ainakin jäi lukijana ulkopuolinen olo, vaikka tekstien, kuvailun ja haastatteluiden olisi selvästikin pitänyt viedä lukija/katselija sisälle, paljastaa vaiettuja salaisuuksia ja totuus.

Kirjan aihe on kuitenkin mielenkiintoinen. Vihjataanhan ja valotetaanhan siinä jonkin verran marsalkka Mannerheimin elämää. Tosin nämä vihjailutkin ovat melko totuttuja jo nykyään ja ne jätetään todellakin vain vihjailuksi, epäselviksi viittauksiksi kertomuksen lomaan. Uskon silti tämän eräänlaisen päiväkuvauksen kiinnostavan monia.

Kirja on nopealukuinen, muttei sieltä helpoimmasta päästä siitäkään huolimatta. Jos kirjaan haluaa päästä todella sisälle, sille pitää antaa aikaa. Ei saa vain lukea ja hypätä näytöksestä toiseen, vaan kuvat pitää oikeasti pyrkiä näkemään sisällään ja haastattelut sisäistää. Pientä haastetta kaipaaville tässä on mainio tuttavuus, muutamien vuosien takainen Finlandia-ehdokas.

Kevin Crossley-Holland: Rajaseudun kuningas

Alkuteos: King of the Middle March (2003)

Suomentaja: Kaisa Kattellus

Kuvittaja: Medieval Life Illustrations, Dover Publications Inc. (puupiirrokset) & Hemesh Allens

Ilmestymisaika: 2004 (ko.painos)

Sivumäärä: 456

Kustantaja: Tammi

ISBN: 951-31-2139-9

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Arthur-trilogia #3

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 3, 17, 32, 41, 42, 44 ja 46

*Tuhannet ritarit aseenkantajineen tungeksivat Venetsijan kujilla: on alkamassa neljäs ristiretki. Heidän joukossaan on nuori, innokas Arthur de Caldicot, joka pian lyödään ritariksi. Mutta ristiretkeläiset alkavat juonitella ja kinastella keskenään. Kaikki johtaa kaaokseen, sodaksi yltyvään verenvuodatukseen, jossa kristitty kääntyy kristyttyä vastaan ja saraseenit tarttuvat sapeleihinsa.

Arthurin silmät aukenevat sodan kauhuille. Hän katsoo näkyjen kiveen ja ymmärtää, että kuningas Arthurin ja hänen ritariensa teot ovat raakuudessaan vähintään yhtä suuria kuin kunniakkuudessaan. Arthur pohtii myös omaa elämäänsä: kihlaustaa, ystävyyttään kotikylän Gatty-tytön kanssa, äitiään jonka löytämisestä uneksii sekä isäänsä, joka osallistuu ristiretkeen hirvittävin seurauksin…

Sota, rakkaus, murha, magia ja mytologia… Eri elementit kietoutuvat vauhdikkaaseen kertomukseen, joka luo eloisan kuvan keskiaikaisesta elämänmenosta. Lukijansa lumonneen trilogian tummasävyinen, hätkähdyttävä päätösosa.*

Trilogian viimeisessä osassa nuori Arthur joutuu todella kohtaamaan itsensä ja kasvunsa nuorukaisesta mieheksi. Hän joutuu ottamaan paljon vastuuta, eikä hänen tiensä ole helppo. Siitä jo yksin sotaisat ristiretkeläiset pitävät huolen. Tämän lisäksi hänen on kohdattava isänsä ja tämän tekojen seuraukset selvittääkseen sen, kuka hän todella on ja missä on hänen paikkansa.

Kiven Arthur kohtaa myös vaikeuksia, sillä Graalin maljan etsintä ei tuota toivottua tulosta ja vähitellen Camelotin unelma lähenee loppuaan. Jälleen kiven tapahtumat tuntuvat liittyvän läheisesti kirjan todellisuuteen.

Rajaseudun kuningas on jokseenkin raskaampaa luettavaa kuin sarjan kaksi aikaisempaa osaa. Se on kuitenkin varsin ymmärrettävää, onhan poika kasvanut mieheksi ja joutuu kohtaamaan aikuisten vastuut. Sota ja menneisyyden selvittely eivät ole koskaan helppoa, vaikka valoisiakin hetkiä pilkahtelee mukana. Viimeinen osa solmii upeasti yhteen lankoja ja hahmoja, vaikka joidenkin kohtalot jätetään melkoisen avoimiksi. Näin lukija pystyy ja saa mahdollisuuden itse kirjoittaa Arthurille mieleisensä lopun.

Hienosti yhdistettyä historiaa ja magiaa. Vauhdikas kertomus, jonka parissa ei ehdi pitkästymään.

Andrzej Sapkowski: Järven neito

Alkuteos: Pani Jeziora (1999)

Suomentaja: Tapani Kärkkäinen

Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)

Sivumäärä: 647

Kustantaja: WSOY

ISBN: 978-951-0-41532-0

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: The Witcher, Noituri 7

Peukku: ^^b

Lukuhaaste 2016: 49. Vuonna 2016 julkaistu kirja (29/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 4, 17, 25, 32, 44 ja 46

*Noiturisaagan riipaisevan komea päätös

Kohtalo on kuljettanut noituriprinsessa Cirin, jota keisari, velhot sekä monet muut kiihkeästi tavoittelevat, ja hänen ottovanhempansa Yenneferin ja Geraltin kunkin omalle taholleen. Yennefer on velho Vilgefortzin vankina, kun taas Geralt kumppaneineen talvehtii syntisen lokoisasti Toussaintin satuvaltakunnan ruhtinattaren hovissa. Ciri puolestaan on vainoajia paetessaan päätynyt portaalin kautta keijujen rinnakkaismaailmaan, josta ei ole pois pääsyä, ellei Ciri suostu synnyttämään lasta kuningas Oberonille.

Samaan aikaan sota roihuaa pohjoisten kuningaskuntien ja Nilfgaardin keisarikunnan välillä. Miten ratkeaa maailman kohtalo, jota kannattelee ikivanhan ennustuksen mukaan Yllätyksen lapsi, Ciri Cintralainen?

Rakastetun, vivahteikkaan ja pilke silmäkulmassa punotun fantasiasaagan seitsemäs osa päättää pitkän tarinan, joka pitää lukijan tiukasti hyppysissään loppuun saakka.*

Alkuperäiskielisenä Järven neito ilmestyi jo vuosia sitten, mutta suomennoksen ilmestyminen kuluvana vuonna oli ainakin itselleni yksi kirjakauden kovimmista jutuista. Eikä odotustani petetty. Noituri-sarjan viimeinen osa täyttää upeasti aikaisempien kirjojen asettamat raamit ja vangitsee lukijansa vielä kerran taianomaiseen maailmaansa, vaikka sen rajoja tällä kertaa kirjaimellisestikin rikotaan.

Kirjassa seuraillaan erillään kulkevien Cirin, Yenneferin ja Geraltin seikkailuja, että myös muutamien muiden edellisistä kirjoista tuttujen hahmojen tarinoita. Tarina onkin sana, joka kuvaa kirjaa hyvin. Oikeastaan kun Järven neito on tarina tarinan sisällä. Välillä ollaan eräänlaisessa todellisessa ajassa, jossa eri henkilöt kertovat tapahtumia, joista on kasvava tai jo kasvanut legenda. Ajat ja paikat punoutuvat täten kokonaisuudeksi, joka voi joissain paikoin aiheuttaa lukijalle hankaluuksia pysyä perässä. Mikä onkaan totta ja mikä vain tarua? Tapahtumien perässä pysymistä helpottaa se, jos sarjan edelliset osat ja niiden tapahtumat muistaa.

Sapkowskin kirjojen suurimpia rikkauksia on niiden huumori, pilke hahmojen silmissä, eikä sitä ole unohdettu tässäkään osassa. Joskin se on ehkä hivenen vakavampaa ja surumielisempää kuin aikaisemmissa osissa. Se tosin sopii mainiosti yhteen hahmojen kasvutarinoiden kanssa ja myös tukee sitä legendaa, josta tällä kertaa ammennetaan voimaa kirjan juoneen. Kirjan nimeä pohtiessa kyseinen legenda on varsin arvattavissa.

Minun on pakko jälleen kerran kehua Tapani Kärkkäisen loistavaa suomennosta. Hänen käyttämänsä kieli on elävää ja herättää hahmot eloon. Kukin taplaa niin sanotusti tyylillään.

Järven neito on kaunis, surullinen ja jopa hivenen runollinen. Se on kasvu- ja selviytymistarina, joka sitoo monet langat yhteen, mutta jättää joitain auki. Aina on mahdollisuus, se pitää muistaa. Siksikin jätän haikein mielin hyvästit Noiturin maailmalle, mutta tiedän samalla palaavani sinne vielä uudestaan. Niin kirjojen kuin pelienkin kautta.

Kevin Crossley-Holland: Ylityspaikalla

Alkuteos: At the Crossing-Places (2001)

Suomentaja: Kaisa Kattellus

Kuvittaja: Medieval Life Illustrations, Dover Publications Inc. (puupiirroksia)

Ilmestymisaika: 2002 (ko.painos)

Sivumäärä: 415

Kustantaja: Tammi

ISBN: 951-31-2138-0

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Arthur-trilogia #2

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 3, 17, 41, 42, 44 ja 46

*Ylityspaikkoja ovat kahlaamot ja sillat ja vuorovesimaat, Englannin ja Walesin raja, keskiyö ja uudenvuodenyö. Ne ovat paikkoja ja aikoja, jolloin voi tapahtua muutoksia.

Arthur de Caldicot on päässyt aseenkantajaksi lordi Stephen de Holtin palvelukseen. Heidän suunnitelmissaan on lähteä ristiretkelle. Ennen sitä Arthurin täytyy kuitenkin saada oma hevonen ja haarniska sekä oppia palvelemaan lordia. Hänen on totuteltava asumaan Holtin linnassa, sen arjessa ja juhlassa. Samaan aikaan Arthur saa uutta tietoa syntyperästään js kohtaa oikean isänsä, pelottavan sir William de Gortanoren. Aina kun vain voi, Arthur ottaa esiin Merliniltä saamansa näkyjen kiven. Se kertoo kuningas Arthurin elämänvaiheista, ritarikunnan synnystä ja kukoistuksesta, ritareiden uroteoista ja lemmenleikeistä.

Kertoja-Arthurin ja kuningas Arthurin elämän jännittävistä käänteistä syntyy elävä ja monikerroksinen tarinoiden kudos, joka vie lukijan mukanaan kiehtoviin historiallisiin ja myyttisiin maailmoihin.

Kevin Crossley-Holland (s.1941) on monipuolinen kirjailija sekä myyttien, legendojen ja kansantarujen tuntija. Arthur-trilogian ensimmäinen osa Näkyjen kivi, on palkittu mm. Guardian Children’s Fiction Award -palkinnolla.*

Nuori Arthur on pääsemässä kiinni elämäänsä sir Stephenin aseenkantajana. Hän kertoo tuttuun rehellisen viattomaan tyyliinsä elämästään, sattumuksista, unelmista ja kivensä näyttämästä menneisyydestä, jossa kuningas Arthurin ritarit suorittavat urotekojaan ja alkavat vähitellen kaipailemaan itsensä Graalin maljan perään. Jälleen kerran kahden Arthurin elämät tuntuvat limittyvän toisiinsa ja kiven näyt ohjaavat nuoremman elämää. Ne tuntuvat kuin varoittavan tai vihjaavan tulevista tapahtumista.

Tarina etenee vauhdikkaasti ja Arthur tutustuttaa lukijansa paremmin ystäviinsä ja keskiaikaiseen elämään. Mielenkiinto pysyy helposti yllä, eikä kirja ole missään kohtaa raskas lukea. Ehkä joissain paikoissa osa kuningas Arthurin legendaa koskevista osista saattaa olla vaikeampitajuisia, sillä ne eivät ainakaan itselleni ole olleet ennestään tuttuja. Siksi lukeminen onkin mielenkiintoista myös varttuneemmalle. Legendasta oppii paljon uutta.

Uskaltaisin suositella Arthur-trilogiaa tässä vaiheessa historiasta kiinnostuneille lukijoille. Tarnassa on maagisia elemettejä, mutta ei missään tapauksessa liikaa. Se on enemmän historiallinen, pienellä ripauksella mystiikkaa ja vanhoja uskomuksia. Samalla se on koskettava nuorukaisen kasvutarina, jossa keskustellaan myös oikeudenmukaisuudesta.

Ian Caldwell & Dustin Thomason: Neljäs siirto

Alkuteos: The Rule of Four (2004)

Suomentaja: Markku Päkkilä

Ilmestymisaika: 2005 (ko.painos)

Sivumäärä: 541

Kustantaja: Gummerus

ISBN: 951-20-6777-3

Muoto: Sid.

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2016: 29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja (28/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 3, 6, 17,  25, 31, 41, 42 ja 44

*Tom Sullivanin opinnot Princetonissa lähestyvät loppuaan. Mutta Tom ei saa mielestään vuonna 1499 kirjoitettua kirjaa, jonka tutkimiselle hänen isänsä uhrasi elämänsä. Nyt kirjan pauloissa on Paul, yksi Tomille tärkeän kaveriporukan neljästä jäsenestä. Pystyykö Paul ratkaisemaan matemaattisen arvoituksen, joka on koodattu tähän salaperäiseen kirjaan peräti seitsemällä eri kielellä?

Kaksikko päättää lopulta yhdistää voimansa. Pala palalta he murtavat koodin, jonka takaa paljastuu intohimoinen ja karmiva rakkaustarina, sinetöity krypta ja satoja vuosia vanha salaisuus, jonka puolesta kannattaa murhata vielä vuonna 1999. Nuoret tutkijat huomaavat olevansa hengenvaarassa.*

Kertomus elää tavallaan kolmella eri tasolla. Yksi on nykyhetkeä, muutaman vuorokauden aikaisia tapahtumia, joiden aikana viimeisimmän vuoden ja vuosikymmenten takaiset tapahtumat punoutuvat yhteen kohti ratkaisuaan. Toisella tasolla seurataan Tomin ja Paulin kouluaikaa alkaen heidän ystävystymisestään, kaveriporukan rakentumista ja sitä, miten kaksikko puurtaa yhdessä ratkaistakseen arvoitukset. Kolmas taso valottaa menneisyyden tapahtumia, joissa Tomin isä ja Paulia tällä hetkellä auttavat miehet liittyvät tapaukseen. Heitä kaikkia kun yhdistää lähes pakkomielteenomainen suhtautuminen kirjaan.

Kirjan juoni on sinällään kiintoisa. Mystinen ja arvoituksellinen kirja, joka pitää sisällään suuren salaisuuden, joka on piilotettu hankalien arvoituksien taakse. Koska ratkaisut ovat jo tapahtuneet ja niitä vain muistellaan, tulee helposti tuntumaksi odottelu. Milloin oikein alkaa tapahtua? Teksti on sujuvasti kirjoitettu, henkilöhahmoissa on vaihtelevuutta ja osa heistä on hyvinkin mielenkiintoisia. Kaikki vain tuntuu etenevän kovin verkkaisesti ja oikeastaan ilman minkäänlaista varsinaista suuntaa. Paitsi, että nuoret ovat kohta valmistumassa ja sitä ennen pitää vielä juhlia. Jotenkin kirjan yllättävät juonenkäänteet ja kilpailutilanteet jäävät muisteluiden varjoon, eivätkä aivan sytytä. Viimeinen kipinä jää uupumaan.

Itse en todellakaan vertaisi Neljättä siirtoa vauhdikkaaseen ja mukaansa tempaisevaan Da Vinci -koodiin. Siihen kirja on aivan liian verkkaisesti etenevä ja loppu jäi ainakin itseäni harmittelemaan enemmän. Sanoisin kuitenkin, että historiallisia mysteereitä ratkovista kirjoista pitäville näiden kahden nuoren miehen kirjoittama teos on kokeilemisen arvoinen. Ainakin se antaa uutta vinkkeliä siihen, ettei mysteereistä innostuneiden tarvitse aina olla vanhoja professoreja, vaan he voivat aivan hyvin olla parikymppisiä opiskelijoita.