Alkuteos: Pani Jeziora (1999)
Suomentaja: Tapani Kärkkäinen
Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)
Sivumäärä: 647
Kustantaja: WSOY
ISBN: 978-951-0-41532-0
Muoto: Sid.
Sarjamerkintä: The Witcher, Noituri 7
Peukku: ^^b
Lukuhaaste 2016: 49. Vuonna 2016 julkaistu kirja (29/50)
*Noiturisaagan riipaisevan komea päätös
Kohtalo on kuljettanut noituriprinsessa Cirin, jota keisari, velhot sekä monet muut kiihkeästi tavoittelevat, ja hänen ottovanhempansa Yenneferin ja Geraltin kunkin omalle taholleen. Yennefer on velho Vilgefortzin vankina, kun taas Geralt kumppaneineen talvehtii syntisen lokoisasti Toussaintin satuvaltakunnan ruhtinattaren hovissa. Ciri puolestaan on vainoajia paetessaan päätynyt portaalin kautta keijujen rinnakkaismaailmaan, josta ei ole pois pääsyä, ellei Ciri suostu synnyttämään lasta kuningas Oberonille.
Samaan aikaan sota roihuaa pohjoisten kuningaskuntien ja Nilfgaardin keisarikunnan välillä. Miten ratkeaa maailman kohtalo, jota kannattelee ikivanhan ennustuksen mukaan Yllätyksen lapsi, Ciri Cintralainen?
Rakastetun, vivahteikkaan ja pilke silmäkulmassa punotun fantasiasaagan seitsemäs osa päättää pitkän tarinan, joka pitää lukijan tiukasti hyppysissään loppuun saakka.*
Alkuperäiskielisenä Järven neito ilmestyi jo vuosia sitten, mutta suomennoksen ilmestyminen kuluvana vuonna oli ainakin itselleni yksi kirjakauden kovimmista jutuista. Eikä odotustani petetty. Noituri-sarjan viimeinen osa täyttää upeasti aikaisempien kirjojen asettamat raamit ja vangitsee lukijansa vielä kerran taianomaiseen maailmaansa, vaikka sen rajoja tällä kertaa kirjaimellisestikin rikotaan.
Kirjassa seuraillaan erillään kulkevien Cirin, Yenneferin ja Geraltin seikkailuja, että myös muutamien muiden edellisistä kirjoista tuttujen hahmojen tarinoita. Tarina onkin sana, joka kuvaa kirjaa hyvin. Oikeastaan kun Järven neito on tarina tarinan sisällä. Välillä ollaan eräänlaisessa todellisessa ajassa, jossa eri henkilöt kertovat tapahtumia, joista on kasvava tai jo kasvanut legenda. Ajat ja paikat punoutuvat täten kokonaisuudeksi, joka voi joissain paikoin aiheuttaa lukijalle hankaluuksia pysyä perässä. Mikä onkaan totta ja mikä vain tarua? Tapahtumien perässä pysymistä helpottaa se, jos sarjan edelliset osat ja niiden tapahtumat muistaa.
Sapkowskin kirjojen suurimpia rikkauksia on niiden huumori, pilke hahmojen silmissä, eikä sitä ole unohdettu tässäkään osassa. Joskin se on ehkä hivenen vakavampaa ja surumielisempää kuin aikaisemmissa osissa. Se tosin sopii mainiosti yhteen hahmojen kasvutarinoiden kanssa ja myös tukee sitä legendaa, josta tällä kertaa ammennetaan voimaa kirjan juoneen. Kirjan nimeä pohtiessa kyseinen legenda on varsin arvattavissa.
Minun on pakko jälleen kerran kehua Tapani Kärkkäisen loistavaa suomennosta. Hänen käyttämänsä kieli on elävää ja herättää hahmot eloon. Kukin taplaa niin sanotusti tyylillään.
Järven neito on kaunis, surullinen ja jopa hivenen runollinen. Se on kasvu- ja selviytymistarina, joka sitoo monet langat yhteen, mutta jättää joitain auki. Aina on mahdollisuus, se pitää muistaa. Siksikin jätän haikein mielin hyvästit Noiturin maailmalle, mutta tiedän samalla palaavani sinne vielä uudestaan. Niin kirjojen kuin pelienkin kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti