Albert Camus: Sivullinen

Alkuteos: L´étranger (1942)

Suomentaja: Kalle Salo

Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)

Sivumäärä: 160

Kustantaja: Otava

ISBN: 978-951-1-24964-1

Muoto: Nid.

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2018: 39. Maahanmuuttajan kirjoittama (23/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 23, 42, 46 ja 50

Lukulistalta: 13

*Sivullinen on monitulkintainen romaani nuoresta algerianranskalaisesta miehestä, joka tulee tappaneeksi miehen ja tuomitaan teostaan kuolemaan. Camus on antanut itse avaimen päähenkilö Mersaultin välinpitämättömältä ja apaattiselta vaikuttavaan persoonaan. “Hän on kaikkea muuta kuin tunteeton, häntä elähdyttää syvä ja itsepäinen intohimo - intohimo ehdottomuutta ja totuutta kohtaan.” Mersault ei pelkästään kieltäydy valehtelemasta, hän kieltäytyy myös esittämästä tunteita joita ei tunne.

Sivullinen onkin pohjimmiltaan teos miehestä, joka ilman sankarin elkeitä on valmis kuolemaan totuuden puolesta.

Vuonna 1941 ilmestynyttä Sivullista pidetään ranskalaisen Albert Camusin (1913-1960) onnistuneimpana teoksena, jossa hän fiktion keinoin valottaa omaa elämän absurdiuden filosofiaansa. Camus sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon 1957. Hän eli lapsuutensa ja nuoruutensa Algeriassa, asettui myöhemmin Pariisiin, jossa toimi muun muassa lehtimiehenä.*



Sivullinen on hyvin kirjoitettu ja kiintoisa teos. Sen tapahtumat etenevät verkkaiseen ja kerronnalliseen tyyliin. Sävy on miltei jutusteleva, ei aivan tuttavallinen mutta miltei. Se saattaa tuntua lukijasta hivenen kummalliselta, etenkin siinä vaiheessa kun Mersault jo odottelee sellissä oikeudenkäyntiään.

Kirjan tapahtumat eivät vyöry eteenpäin vauhdilla. Camus rakentaa tunnelmaa, tutustuttaa lukijan päähenkilöönsä rauhassa. Itselleni Mersault jää hyvin vieraaksi. Hän on mies, joka ottaa elämän vastaan sellaisena kuin se tulee. Hän ei suunnittele, ei oikeastaan unelmoi eikä haaveile. Hän elää hetkessä ja on oma itsensä teeskentelemättä. Ehkä hän näistä syistä antaa itsestään tunteettoman kuvan. Aivan kuin millään ei olisi väliä. Jos munat ovat kaapista loppu, niin sille ei voi mitään. Sitten pitää vain syödä jotain muuta. Moinen asenne sai minut jopa hieman inhoamaan miestä… Kuinka kesä, kaunis nainen ja muut sattumukset eivät saisi ihmistä tuntemaan jotain muuta kuin tavallisuutta?

Sivullinen on nimensä mukainen. Mersault on sivullinen tavallisten ihmisten tunteista ja arjesta. Hän on erilainen, mutta ei lopulta varmastikaan ainutlaatuinen. Uskon, että tietyllä tapaa häntä voi ymmärtää. Miksi kaikkien muka pitäisi toimia samalla lailla tietyssä tilanteessa? Miksi pitäisi toimia kuten yhteiskunta olettaa meidän toimivan? Itse en näe pahaa siinä, että Mersault laittoi äitinsä vanhainkotiin, en näe pahaa siinä, että hän meni hautajaisten jälkeisenä päivänä uimaan tai ei itkenyt hautajaisissa. Ihmisillä on erilaisia tapoja käsitellä surua. Äidin kuoleman ja siihen liittyvän “tunteettomuuden” suhde Mersaultin tekemään surmaan on minusta täysin absurdi. Tai ainakin sitä on käsitelty väärin. Eikö voisi ennemmin olettaa, että mies järkyttyi äitinsä kuolemasta niin, että meni sekaisin? Ylipäätään, mitä tekemistä hautajaiskäytöksellä on surman kanssa? Ehkä tietysti tekijän profiloimisen kanssa, mutta kuitenkin…

Ajatuksia herättävää luettavaa. Uskon, ettei Sivullinen jätä ketään kylmäksi. Joko sen maailmaa ymmärtää tai sitten sitä ei ymmärrä. Reaktiot ovat joko Mersaultia vastaan tai hänen puolestaan.