Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

 

Alkuteos: Ei kertonut katuvansa (2020)

Lukija: Krista Kosonen

Ilmestymisaika: 2020 (ko.painos)

Kesto: 9h 20min

Kustantaja: WSOY 

ISBN: 9789510450314

Muoto: e-äänikirja (BookBeat)

Peukku: q^^

*Jokaiseen risteykseen on itse kuviteltava tienviitat.

Tommi Kinnusen vavahduttava uutuus.

Alkukesällä 1945 viisi naista lähtee norjalaiselta vankileiriltä kotimatkalle läpi poltetun Lapin. Naiset eivät kysele toisiltaan, miksi lähtivät saksalaisten matkaan. Kaikki eivät ymmärrä sitä itsekään.

Toinen maailmansota on loppumassa, ja se mikä oli hyväksyttyä vielä eilen, on tänään muuttunut taas kielletyksi. Millaisilta poikkeusaikana tehdyt valinnat vaikuttavat rauhanajan valossa? Millaisia ovat hetket, joina peruuttamattomia päätöksiä tehdään? Millaista on palata takaisin tietäen, että kukaan ei halua ottaa vastaan?

Tommi Kinnusen odotetussa romaanissa ollaan keskellä avaraa erämaata, tien päällä, vapaana suljetuista huoneista, joissa oli tilaa vain miesten myrskyäville tunteille.

Ei kertonut katuvansa on vaikuttava romaani pelosta ja luopumisesta, mutta myös naurusta ja silloin tällöin tuikkivasta yhteenkuuluvuuden tunteesta.

Tommi Kinnunen (s.1973) on taitava ihmiskuvaaja, joka on muutamassa vuodessa noussut yhdeksi Suomen suosituimmista kirjailijoista. Hänen edelliset romaaninsa Neljäntienristeys, Lopotti ja Pintti ovat olleet arvostelu- ja myyntimenestyksiä. Kinnusen kirjoja on käännetty yli 20 kielelle.*

Hidastempoinen "matkakertomus". Joukko naisia lähtee varsin erikoiselle kotimatkalle. Heitä yhdistää vain se, että sattumien kautta ovat päätyneet Norjaan ja nyt sitten joutuvat kävelemään kotiin. Tarina poukkoilee hieman, sillä siinä seurataan paitsi Ireneä, niin myös hänen matkaseuralaisiaan. Jokaisella näistä naisista on omanlaisensa menneisyys. Yksi on kylän "portto", yksi kasvanut varsin kristillisessä perheessä, yksi on sairaanhoitaja... Yhdessä he pakenevat mennyttä ja ehkä myös tulevaa, sillä se ei tule olemaan "saksalaisten morsiamille" helppo. Asioita sotkee entisestään se, että välillä kerronta heittää lukijan/kuuntelijan tielle myös Irenen menneisyyttä.

Kinnunen on haastatellut ihmisiä, joten uskon, että tarinalla on jonkinlaista tosipohjaa. Minuun se ei kuitenkaan iskenyt. En osannut samaistua kehenkään naisista. Ja kaikki eteni jotenkin aivan liian hitaasti. Kosonen lukee kyllä ihan mukavasti, mutta se ei riittänyt minun kohdallani tekemään tälle kirjalle pelastusta.