keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Tuula Kallioniemi: Reuhurinteen alakoulu

Alkuteos: Reuhurinteen ala-aste (1997)
Kuvittaja: Sami Toivonen ja Aino Havukainen
Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)
Sivumäärä: 94
Kustantaja: Otava
ISBN: 978-951-1-30781-5
Muoto: Sid.
Sarjamerkintä: Reuhurinne
Peukku: q^^
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 22, 25, 37 ja 47

*Reuhurinteen alakoulussa arkisimmistakin pikkuasioista saattaa paisua uskomaton soppa. Ei ihme, sillä samaan luokkaan mahtuvat kaikki oppilaat ekaluokkalaisista kuudesluokkalaisiin.

Kaverukset Vippe ja Ötö jahtaavat roistoksi epäilemäänsä sijaisopettajaa, Kippari hankkii maksalaatikkopäiväksi itselleen sijaisen kouluun. Tihru pakoilee pelottavaa tiekarhua, ja Kamu munii peiton alle kolikon. Reuhurinteen veijareiden kanssa koulupäivät ovat yhtä teikkilua myös opettaja Aapeli Käelle.*



Reuhurinnettä on kehuttu hyväksi vaihtoehdoksi heille, jotka osaavat jo lukea, mutta kaipaavat jotain innostavaa lukemisinnon kasvattamiseksi. Ymmärrän kyllä miksi.

Reuhurinteen kouluun mahtuu monenmoista oppilasta. Sieltä löytää helposti oman suosikkinsa. Ketään koulun oppilaista ei ainakaan tässä kirjassa nostettu muita tärkeämpään asemaan, vaan jokainen tuntui saavan mukavasti tilaa. Persoonalliset ja erilaiset oppilaat vetävät kyllä hyvin nuomiota itseensä.

Kirja on kirjoitettu mukavasti. Tapahtumia ja huumoria löytyy. Teksti on hivenen haastavampaa ja vaatii enemmän keskittymistä kuin vaikkapa Ella-kirjoissa. Luvutkin ovat vähän pidempiä. Ne on kuitenkin kirjoitettu myös tyylillä ja niin, että lukija voi lukea kirjaa yhden luvun kerrallaan.

Omakohtaisen pitkän miinuksen annan kirjan kuvituksesta, josta en henkilökohtaisesti pidä ollenkaan. Se aiheuttaa minulle huonoja muistoja...

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Timo Parvela: Ella ja kaverit luokkaretkellä

Alkuteos: Ella luokkaretkellä (1997)
Kuvittaja: Mervi Lindman
Ilmestymisaika: 2015 (ko.painos)
Sivumäärä: 63
Kustantaja: Tammi
ISBN: 978-951-31-8545-9
Muoto: Sid.
Sarjamerkintä: Ella-sarja
Peukku: q^^
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 18, 22, 25, 35, 37 ja 47

*”Minä olen Ella. Me olimme luokkaretkellä. Se oli kaikista hurjan hauskaa, vaikka opettajaa vähän harmitti, kun hän unohti kassinsa ja kaikki rahat koulun pihalle. Onneksi opettaja ja hänen vaimonsa löysivät kuitenkin lisää rahaa spagettikastikkeesta. Museossa me näimme elävän muumion ja hänen miehensä faaraon, joka oli tosi kohtelias ja opettavainen.”

Ellan ja kavereiden matkassa tapahtuu aina jotakin hassua. Haluaisitko sinä olla heidän kanssaan samalla luokalla?*



Minun oli jo korkea aika tutustua Ellaan ja hänen kavereihinsa. Sen verran tätä sarjaa on kehuttu. Nyt ymmärrän miksi.

Ella ja hänen kaverinsa ovat hahmoina persoonallisia ja kiinnostavia. Heissä on suloista viattomuutta ja heidän huumorinsa on hyvää. Aivan varmasti se iskee lapsiin. Iskeehän se aikuisiinkin, joskin ei ehkä ihan yhtä hyvin. Liian tosissaan kirjojen tapahtumia ei pidä ottaa. Se vie vain lukemisesta hauskuuden.

Kirjan tapahtumat on rakennettu ja jaettu hyvin. Luvut ovat tiiviitä ja tapahtumarikkaita. Eivätkä ne ole liian pitkiä. Lukija voi helposti lukea useamman tai vain yhden luvun. Lisäksi kirjan teksti on sujuvaa ja helppolukuista. Tapahtumissa pysyy hyvin kärryillä.

Ella ja kaverit sopiikin mainiosti lukemiseen totutteleville, jotka jo osaavat lukea. Huumoria ja vauhtia on tarjolla.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Joyce Carol Oates: Kosto : rakkaustarina

Alkuteos: Rape: A Love Story (2003)
Suomentaja: Kaijamari Sivill
Ilmestymisaika: 2010 (ko.painos)
Sivumäärä: 157
Kustantaja: Otava
ISBN: 978-951-1-24729-6
Muoto: Sid.
Sarjamerkintä: Otavan kirjasto #218
Peukku: ^^b
Lukuhaaste 2017: 47. täyttää (ainakin) kahden haastekohdan kriteerit (20/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 17, 20, 21, 23, 37 ja 50

*”Miten elämästä päätetään. Miten elämä päätetään. Hyvää tuuria, huonoa tuuria. Pelkkää tuuria.”

Nuori yksinhuoltajaäiti Teena Maguire päättää oikaista pikkukaupungin puiston läpi puolenyön aikaan 12-vuotiaan tyttärensä kanssa. Lauma paikallisia nuoria miehiä raiskaa ja pahoinpitelee Teenan tyttären läsnä ollessa, ja jättää hänet puiston venevajaan virumaan. Raiskaus on kiistämätön ja tekijät tuttuja, mutta saako paha oikeussalissa palkkansa?

Yhteisö kääntyy Teenaa vastaan ja hänet leimataan valehtelijaksi. Nuori poliisi John Droomor ei kuitenkaan voi katsoa tapahtumia sivusta, vaan päättää ottaa lain omiin käsiinsä.*



Kosto oli yllättävä kirja. Sen teksti on suoraa, raa’an rehellistä ja peittelemätöntä. Tapahtumilla on kaksi puolta. Toisessa kerrotaan ulkopuoliseen tapaan se, mitä tapahtui. Se, miten yleisö suhtautui kaikkeen. Toisessa taas puhutellaan nuorta Bethietä, tytärtä. Kerrataan, miten kaikki vaikutti häneen, miten se koski ja miten siitä selvisi. Puhuttelu tekee koko kirjasta hyvin henkilökohtaisen ja aran. Se vetää iholle.

Kirja kuvaa tilanteen, jossa nainen tuomitaan. Pikkukaupungilla on aina omat “kultapoikansa”, jotka eivät voi tehdä väärin. Jos olet erilainen, sinut tuomitaan. Olet itse kuitenkin aiheuttanut ongelmasi. Onneksi se myös näyttää, että on olemassa sankareita. Mitään se ei sano suoraan, mutta vihjaa varsin selvästi suunnitelmallisesta toimenpiteestä - kostosta. Siitä, miten edes joku haluaa ja pystyy tarjoamaan oikeutta, jota muuten tuntuu olevan hankala saada. Silmä silmästä.

Kirja koukuttaa. Itse ahmaisin sen miltei kerralta. Se on koskettava ja pistää pohtimaan naisen asemaa ja meidän oikeuttamme omaan vartaloon. Tietyissä tilanteissa tutuistakin voi tulla petoja, jotka ovat valmiita riistämään tuon oikeuden ja turmelemaan koko maailman. Voisin miltei sanoa, että teos on edelleen yllättävän ajankohtainen.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Taru & Tarmo Väyrynen: Tuulen tavoittelua

Alkuteos: Tuulen tavoittelua (2000)
Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)
Sivumäärä: 230
Kustantaja: e-kirja omakustanteena
ISBN: 978-952-68503-1-3
Muoto: e-kirja (EPUB)
Sarjamerkintä: Vuorileijonan varjo #6
Peukku: q^^
Huom: alkujaan sarja oli trilogia, joka on sittemmin laajentunut
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 12, 21, 31, 39 ja 47


*Sisarukset Enetta ja Amina kaapataan Hopeavuorelle, itseään yli-ihmisinä pitävien puhtaiden valtakuntaan. Dotar soluttautuu näyttelijäseurueen mukana Hopeavuorelle pelastaakseen tytöt.*


Tuulen tavoittelua on kirja, joka sitoo tapahtumia yhteen. Se, kuten Jääsilmä ja Tulisydän on itsenäinen teos, mutta kirjan loppu kokoaa yhteen sen ja nuo kaksi aikaisempaa osaa. Näin lukija pääsee kunnolla kärryille siitä, mitä milloinkin tapahtui ja missä päin. Tämä on ainakin minusta mieluista, sillä aina välillä lukiessa unohtaa sen, että muuallakin maailmassa tapahtuu ja että kaikki tapahtumat vaikuttavat toisiinsa. Ainakin jotenkin. Siksi näen itse nämä kolme kirjaa eräänlaisena kokonaisuutena.


Enetta ja Amina, sekä heidän veljensä Nomi ovat sankareiden uutta polvea. Nuoria, jotka ovat kasvaneet rakastavassa ympäristössä kukin omanlaisikseen. Tuulen tavoittelua puhuukin sen puolesta, että vaikka elinympäristömme vaikuttaa meihin voimakkaastikin, on jokainen silti oma yksilönsä ja ihmisten välillä on eroja vaikka he kuuluisivat samaan kansaan. Perustekijät ovat samat, mutta ihminen silti itse voi tehdä valintoja ja päätöksiä, jotka tekevät hänestä juuri itsensä. Kirja puolustaa ihmisen oikeutta olla oma itsensä ja uskoa unelmiinsa. Tätä kirjan nimikin voimakkaasti symboloi, sillä joskus unelmat ovat kuin tuuli, jota koetamme ottaa kiinni.

Onneksi kirjassa on mukana myös vanhoja tuttuja hahmoja. Dotar on edelleen yksi suosikeistani, mutta minusta on myös mielenkiintoista oppia lisää nuoresta Vasamasta ja hänen menneisyydestään. Myös Kirran vaiheet kiinnostavat minua, sillä tämä nuori ja älykäs nainen on mielenkiintoinen. Enetta ja Amina taas jäävät minulle harvinaisen etäisiksi kaikesta huolimatta. Vasta lähempänä loppua aloin itse kiinnostumaan Aminasta ja tämän tulevaisuudesta, joka vaikuttaa ilmeisen mielenkiintoiselta. Enettalle ehkä olisin toivonut jotain... parempaako? Hänhän kuitenkin löysi myös oman paikkansa ja tiensä ja on itse onnellinen. Eikö se jo riitä? Että itse on onnellinen ja tyytyväinen ja tietää mitä haluaa? Siinä on monelle tavoittelemista.

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

F. H. Burnett: Salainen puutarha

Alkuteos: The Secret Garden (1911)
Suomentaja: Sari Karhulahti
Ilmestymisaika: 2006 (ko.painos)
Sivumäärä: 234
Kustantaja: Art House
ISBN: 951-884-419-4
Muoto: Sid.
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2017: 23. Käännöskirja (19/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 5, 15, 20, 34, 37, 47 ja 50

*Kun orvoksi jäänyt Mary Lennox lähetetään sukulaisten luo syrjäiseen Misselthwaiten kartanoon hänellä ei ole siellä yhtään ystävää. Vähitellen hän kuitenkin saa uusia ystäviä itselleen ja löytää tien salaiseen puutarhaan, minne häntä on kielletty ehdottomasti menemästä. Siellä Marylle ja hänen kumppaneilleen avautuu uusi, ihmeellinen maailma.

Salainen puutarha on kiehtonut useita sukupolvia ja se ilmestyy nyt uutena, täydellisenä suomennoksena.*



Ihmettelen, miten tämän kirjan on onnistunut lumota useita sukupolvia. Tai sitten ajat vain ovat alkaneet muuttua ja itse olin jo liian vanha ymmärtämään sen lumon täydessä voimassaan.

Kirjan kieli on suoraa ja peittelemätöntä. Asiat ilmaistaan rehellisesti, eikä ilmaisu jätä juuri arvailun varaa. Eikä kenelläkään tunnu olevan suuria peiteltyjä salaisuuksia. Paitsi ne, joista herra Craven on visusti kieltänyt puhumasta. Mutta muuten kaikki kirjan henkilöt ilmestävät sitä samaa rehellisyyttä ja suoruutta, jota on käytetty koko tekstissä. Kielen hauskuus ilmenee kuitenkin henkilöiden puheessa, sillä murre-erot on tuotu esiin. Ihmisten puheet erottavat sen, kuka on kukin ja miten he suhtautuvat maailmaan. Äkkiseltään sanoisin, että kirjan mukaan murteita puhuvat ihmiset ovat terveempiä ja iloisempia kuin ne, jotka pidättäytyvät kirjakielessä.

Entäpä sitten kirjan henkilöt. Äkäinen pieni tyttö, joka joutuu vieraaseen ympäristöön ja kuin ihmeen kautta alkaa muuttua vähitellen oikeaksi lapseksi. Äkäinen pieni poika, joka niin ikään törmättyään jo vähän kiltimmäksi muuttuneeseen äkäiseen pieneen tyttöön, alkaa muuttua kiltimmäksi ja saada elämäniloaan takaisin. Joukko palvelijoita, jotka pelkäävät isäntäänsä ja kiukkuista pikkupoikaa. Ja sitten iloisia maalaisia, joilla on “taikuutta” veressään. Perusolemukseltaan kaikki ovat selkeitä ja yksinkertaisia. Yksioikoisia. Eikä noiden lasten onnistuisi oikeasti säilyttää salaisuuksia ollenkaan. He ovat aivan liian ilmeisiä. Pitäydynkin ajatuksessa, että kyllä ainakin puutarhuri Ben oli pitempäänkin tietoinen asioista, mutta antoi lasten vain olla rauhassa.

Kirjan perusidea tuntuu olevan se, että lasten tulee leikkiä ikäistensä seurassa ja olla paljon ulkona. Näin heille tulee nälkä ja he syövät ja tulevat terveiksi ja sopivan pulskiksi. Oman ikäinen seura on tärkeää, sillä se kehittää sosiaalisia taitoja ja mielikuvitusta. Samalla lapset oppivat toisiltaan monia hyödyllisiä taitoja ja pysyvät poissa pahanteosta. Näiltä osin ymmärrän siis sen, miksi kirja on ihastuttanut. Sehän on pieni kasvatusopas, joka on piilotettu tarinan muotoon. Mutta kuten sanoin, ehkä itse olin jo hivenen liian vanha nauttimaan sen salaisuuksista.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Charles Osborne (Agatha Christien näytelmästä): Seitti

Alkuteos: Spider’s Web (1954 näytelmä, 2000 sovitus)
Suomentaja: Kirsti Kattelus
Ilmestymisaika: 2001 (ko.painos)
Sivumäärä: 206
Kustantaja: WSOY
ISBN: 951-0-25616-1
Muoto: Sid.
Peukku: ^^b
Huom: sovitettu Agatha Christien näytelmästä
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 9, 23, 24, 34 ja 47


*Diplomaatinrouva Clarissa Hailsham-Brownilla on ongelma: tapahtumat ovat ryöstäytyneet käsistä, ja niinpä hänen olohuoneessaan lojuu miehen ruumis. Siitä hänen on päästävä eroon ja äkkiä sittenkin, sillä aviomiehen on määrä tuoda vieraaksi tärkeä poliitikko. Ovela suunnitelma punotaan kaiken peittämiseksi, mutta yllätykset eivät suinkaan lopu tähän.


Seitti on kolmas Agatha Christien jännitysnäytelmä, joka on sovitettu romaaniksi.*


Tämä sovitus on minusta oikein onnistunut. Tapahtumat ovat näytelmämäisen tiiviisti paketissa, jännitys on koko ajan yllä ja tarjolla on kutkuttavia yllätyksiä ja huumoriakin. Hahmot ovat kiinnostavia ja heidän luonteistaan saa nopeasti kiinni. Heissä on eloa ja eroa, joka on selvästi peräisin näyttämöversiosta. Hyvä niin. He eivät ole liian monimutkaisia.

Pidin tästä sovituksesta. Se on mielestäni hyvin onnistunut, vaikka joissain kohdissa onkin havaittavissa pienoista kankeutta. Aivan kuin kaikki kohdat eivät olisi taipuneet yhtä sujuvasti kirjalliseen muotoon. Kaikin puolin kuitenkin oikein mukavaa luettavaa, jonka ahmaisee miltei yhdeltä istumalta.

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Alkuteos: Teemestarin kirja (2012)
Ilmestymisaika: 2014 (ko.painos)
Sivumäärä: 329
Kustantaja: Teos
ISBN: 978-951-851-629-6
Muoto: Nid.
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2017: 29. Päähenkilö osaa jotain, mitä haluan oppia (18/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 15, 17, 20, 34, 42, 45, 47 ja 50

*Maailmasta on loppumassa vesi. Suunnattoman katastrofin - ehkä ilmastonmuutoksen, ehkä jonkin muun - läpikäynyt ihmiskunta sinnittelee veden vähyyden ja sen säännöstelyä hallitsevan diktatuurin vallan alla.

Noria on teemestarien sukua, ja pian on hänen vuoronsa ottaa vastaan täysivaltaisen teemestarin arvo - ja edeltäjiensä tarkkaan varjelema salaisuus. Aikana, jona veden kätkeminen on rikoksista pahin, sotilasvallan katse kiinnittyy väistämättä teemestarin taloon.*



Teemestarin kirja on teos, joka jakaa mieleni kahtaalle. Pidän sen kielestä ja juonesta, mutta silti siitä jää puuttumaan jotain.

Itäranta on kehittänyt kiintoisan tulevaisuuden maailman. Vesi on arvokasta, sillä on sattunut jotain, joka on ilmeisesti saanut meret työntymään sisämaahan ja makea vesi on miltei kokonaan kadonnut. Teknologia on muuttunut, nykyisiä laitteita ei enää ole eikä jätekasoista löytyvistä tavaroista voi aina päätellä mitä niillä on ennen tehty. Ihmisten elämän arvojärjestys on muuttunut ja he ovat valmiita epätoivoisiinkin tekoihin selvitäkseen elossa tuossa karussa ja julmassa maailmassa. Tätä tulevaisuutta hieman haittaa se, ettei siinä tarkkaan määritellä sitä, koska se oikein on. Tapahtumat voivat olla 50 vuoden kuluttua tai vaikka 500 vuoden kuluttua. Se, että edes jotenkuten korjattavissa olevia kasettisoittimia ja VHS-kasetteja vielä löytyy, viittaa tietysti lähempään tulevaisuuteen…

Kirjan tärkeät henkilöt jäävät varsin vähäiselle tuntemukselle. Heistä kerrotaan vain minimimäärä. Oikeastaan pelkkä nimi ja joissain paikoissa joutuu jopa sukupuolta arvailemaan. Näin on myös kertojahahmon Norian kohdalla. Menee varsin pitkään, ennen kuin hän varmistuu nuoreksi naiseksi, jonka murheet ovat aivan toisenlaisia kuin hänen ikäisillään yleensä. Tämä hahmojen etäiseksi jättäminen ei hirvittävästi haittaa. Paitsi ehkä siinä suhteessa, että heidän kohtaloidensa suhteen jää jokseenkin piittaamattomaksi. Heistä kenestäkään ei oikein tahdo saada otetta.

Suurimman puutteen aiheuttaa minusta kuitenkin kirjan juoni. Noria ja muut kamppailevat vähenevien vesivarantojen maailmassa ja koettavat pärjätä armeijan hönkiessä niskaan ja etsiessä vesirikollisia. Samaan aikaan teemestarien salaisuuksia on säilytettävä ja perinnettä kuljetettava eteenpäin. Norian kertomat tapahtumat laittavat lukijan epäilemään miltei kaikkien kanssaihmisten vilpittömyyttä. Julmassa maailmassa ei ole varaa olla liian hellämielinen.

Juonessa on myös se huono puoli, että se odotuttaa. Itselläni ainakin oli koko lukemisen ajan sellainen tunne, että odotin ja odotin, koska kirja oikein alkaa. Kaikki Teemestarin kirjan tapahtumat tuntuivat kuin yhdeltä pitkältä prologilta joka ei vain koskaan päättynyt. Oletin, että ehkä suuri etsintäretki olisi voinut olla kirjan todellinen tapahtuma tai joku isompi konflikti, mutta mitään ei koskaan tullutkaan. Lopulta kirjan tarina jää jotenkin unenomaiseksi ja ajatuksia herättäväksi saduksi, jota ei ehkä koskaan ole ollut eikä toivottavasti koskaan tule olemaankaan.

Itärannan käyttämä kieli on kaunista ja luettavaa. Tekstiä lukee mielellään ja maailman kiintoisuus pitää mielenkiintoa yllä. Itse pidin myös kirjan suhtautumisesta teeseremoniaan, joka on kaunis ja ihmeellinen kokemus. Itärannan on onnistunut punoa se hyvin osaksi tätä uudenlaista maisemaa ja tulevaisuuden Suomeen. Kaiken kaikkiaan siis luettava kirja, joka on kyllä kehunsa ansainnut.