Alkuteos: The Secret Garden (1911)
Suomentaja: Sari Karhulahti
Ilmestymisaika: 2006 (ko.painos)
Sivumäärä: 234
Kustantaja: Art House
ISBN: 951-884-419-4
Muoto: Sid.
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2017: 23. Käännöskirja (19/50)
*Kun orvoksi jäänyt Mary Lennox lähetetään sukulaisten luo syrjäiseen Misselthwaiten kartanoon hänellä ei ole siellä yhtään ystävää. Vähitellen hän kuitenkin saa uusia ystäviä itselleen ja löytää tien salaiseen puutarhaan, minne häntä on kielletty ehdottomasti menemästä. Siellä Marylle ja hänen kumppaneilleen avautuu uusi, ihmeellinen maailma.
Salainen puutarha on kiehtonut useita sukupolvia ja se ilmestyy nyt uutena, täydellisenä suomennoksena.*
Ihmettelen, miten tämän kirjan on onnistunut lumota useita sukupolvia. Tai sitten ajat vain ovat alkaneet muuttua ja itse olin jo liian vanha ymmärtämään sen lumon täydessä voimassaan.
Kirjan kieli on suoraa ja peittelemätöntä. Asiat ilmaistaan rehellisesti, eikä ilmaisu jätä juuri arvailun varaa. Eikä kenelläkään tunnu olevan suuria peiteltyjä salaisuuksia. Paitsi ne, joista herra Craven on visusti kieltänyt puhumasta. Mutta muuten kaikki kirjan henkilöt ilmestävät sitä samaa rehellisyyttä ja suoruutta, jota on käytetty koko tekstissä. Kielen hauskuus ilmenee kuitenkin henkilöiden puheessa, sillä murre-erot on tuotu esiin. Ihmisten puheet erottavat sen, kuka on kukin ja miten he suhtautuvat maailmaan. Äkkiseltään sanoisin, että kirjan mukaan murteita puhuvat ihmiset ovat terveempiä ja iloisempia kuin ne, jotka pidättäytyvät kirjakielessä.
Entäpä sitten kirjan henkilöt. Äkäinen pieni tyttö, joka joutuu vieraaseen ympäristöön ja kuin ihmeen kautta alkaa muuttua vähitellen oikeaksi lapseksi. Äkäinen pieni poika, joka niin ikään törmättyään jo vähän kiltimmäksi muuttuneeseen äkäiseen pieneen tyttöön, alkaa muuttua kiltimmäksi ja saada elämäniloaan takaisin. Joukko palvelijoita, jotka pelkäävät isäntäänsä ja kiukkuista pikkupoikaa. Ja sitten iloisia maalaisia, joilla on “taikuutta” veressään. Perusolemukseltaan kaikki ovat selkeitä ja yksinkertaisia. Yksioikoisia. Eikä noiden lasten onnistuisi oikeasti säilyttää salaisuuksia ollenkaan. He ovat aivan liian ilmeisiä. Pitäydynkin ajatuksessa, että kyllä ainakin puutarhuri Ben oli pitempäänkin tietoinen asioista, mutta antoi lasten vain olla rauhassa.
Kirjan perusidea tuntuu olevan se, että lasten tulee leikkiä ikäistensä seurassa ja olla paljon ulkona. Näin heille tulee nälkä ja he syövät ja tulevat terveiksi ja sopivan pulskiksi. Oman ikäinen seura on tärkeää, sillä se kehittää sosiaalisia taitoja ja mielikuvitusta. Samalla lapset oppivat toisiltaan monia hyödyllisiä taitoja ja pysyvät poissa pahanteosta. Näiltä osin ymmärrän siis sen, miksi kirja on ihastuttanut. Sehän on pieni kasvatusopas, joka on piilotettu tarinan muotoon. Mutta kuten sanoin, ehkä itse olin jo hivenen liian vanha nauttimaan sen salaisuuksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti