Alkuteos: 1948 (ilm.)
Lukija: Veikko Honkanen
Ilmestymisaika: 2008 (ko.painos)
Kesto: 34h 24min (kokonaiskesto, molemmat osat)
Kustantaja: WSOY
ISBN: 978-951-0-34076-9
Muoto: Äänikirja, osa 1/2 levyt 1-15 ja osa 2/2 levyt 16-30
Peukku: q^^
*Mikael Karvajalka on rehevän huumorin ja ehtymättömän mielikuvituksen kutoma tarina papinkokelas Mikaelin ja väkivahvan Antti Tykinvalajan nuoruudesta ja merkillisistä seikkailuista tanskalaismiehityksen aikaisessa Suomessa ja koko 1520-luvun Euroopassa kuohuvien tapahtumien keskellä. Huikeissa käänteissä kohdataan muun muassa kevytmielinen Agnes, sen aikaisen suurpolitiikan Mata Hari, ja Mikael Karvajalan saksalaissyntyinen vaimo Barbara, joka julistetaan noidaksi. Myös rehevä renessanssinero Paracelsus välähtää ohitsemme.*
Olin kuullut, ettei tämä Waltarin suurromaaneista olisi niin hyvä kuin esimerkiksi Sinuhe, ja näin myös on. Vaikka tapahtumat ovat sinällään mielenkiintoisia, etenevät ne melko verkkaista vauhtia. Välistä jopa liiankin hitaasti. Samaa asiaa tunnutaan vatvovan sivutolkulla ja joskus vielä myöhemminkin vähän turhankin kanssa. Mikael itse myös tuntuu sortuvan aina vain samoihin virheisiin tai ainakin hyvin samankaltaisiin, niin, että alkaa oikeasti pohtimaan eikö hän oikeasti opi yhtään mitään kokemuksistaan. Loppua kohti kirja kuitenkin muuttuu mielenkiintoisemmaksi vauhdin lisääntyessä ja liiallisten uskonnollisten pohdintojen jäädessä edes vähäsen sivuun.
Sanoisin, ettei kyseessä ole parhainta Waltaria, mutta kuitenkin ehdottomasti vaikuttava teos, joka kannattaa lukea jos Waltarin teksteistä nauttii. Rinnalle kuitenkin suosittelen ehdottomasti jotain muutakin luettavaa. Yksittäin luettuna tämä nimittäin saattaa olla melkoisen raskas.
Mikael Karvajalka oli ensikosketukseni äänikirjoihin ja pakko sanoa, että tykästyin kyllä. En ehkä osaa niinkään vain olla paikallani ja kuunnella levyä, mutta esim. neulominen tai joku muu helpohko toimi siinä samalla toimii mainiosti. Tarkoitan jotain sellaista, joka ei vaadi täysinäistä keskittymistä. Itsellä ainakaan moinen ei haitannut keskittymistä sen paremmin kirjan kuunteluun kuin näpertelyynkään. Joskin sen huomasin, että hieman heikompi muistijälki itse kirjasta jäi verrattuna siihen kuin jos sen lukisi itse. Tässä tapauksessa kuitenkin lienee syy ennemmin tottumattomuudessa kuin muussa. Äänikirjan lukijaa ainakaan ei voi syyttää. Veikko Honkasen työ oli mielestäni hyvä ja selkeä. Olkoonkin, että joidenkin hahmojen "äänet" olivat melkoisen ärsyttäviä.
Lukija: Veikko Honkanen
Ilmestymisaika: 2008 (ko.painos)
Kesto: 34h 24min (kokonaiskesto, molemmat osat)
Kustantaja: WSOY
ISBN: 978-951-0-34076-9
Muoto: Äänikirja, osa 1/2 levyt 1-15 ja osa 2/2 levyt 16-30
Peukku: q^^
*Mikael Karvajalka on rehevän huumorin ja ehtymättömän mielikuvituksen kutoma tarina papinkokelas Mikaelin ja väkivahvan Antti Tykinvalajan nuoruudesta ja merkillisistä seikkailuista tanskalaismiehityksen aikaisessa Suomessa ja koko 1520-luvun Euroopassa kuohuvien tapahtumien keskellä. Huikeissa käänteissä kohdataan muun muassa kevytmielinen Agnes, sen aikaisen suurpolitiikan Mata Hari, ja Mikael Karvajalan saksalaissyntyinen vaimo Barbara, joka julistetaan noidaksi. Myös rehevä renessanssinero Paracelsus välähtää ohitsemme.*
Olin kuullut, ettei tämä Waltarin suurromaaneista olisi niin hyvä kuin esimerkiksi Sinuhe, ja näin myös on. Vaikka tapahtumat ovat sinällään mielenkiintoisia, etenevät ne melko verkkaista vauhtia. Välistä jopa liiankin hitaasti. Samaa asiaa tunnutaan vatvovan sivutolkulla ja joskus vielä myöhemminkin vähän turhankin kanssa. Mikael itse myös tuntuu sortuvan aina vain samoihin virheisiin tai ainakin hyvin samankaltaisiin, niin, että alkaa oikeasti pohtimaan eikö hän oikeasti opi yhtään mitään kokemuksistaan. Loppua kohti kirja kuitenkin muuttuu mielenkiintoisemmaksi vauhdin lisääntyessä ja liiallisten uskonnollisten pohdintojen jäädessä edes vähäsen sivuun.
Sanoisin, ettei kyseessä ole parhainta Waltaria, mutta kuitenkin ehdottomasti vaikuttava teos, joka kannattaa lukea jos Waltarin teksteistä nauttii. Rinnalle kuitenkin suosittelen ehdottomasti jotain muutakin luettavaa. Yksittäin luettuna tämä nimittäin saattaa olla melkoisen raskas.
Mikael Karvajalka oli ensikosketukseni äänikirjoihin ja pakko sanoa, että tykästyin kyllä. En ehkä osaa niinkään vain olla paikallani ja kuunnella levyä, mutta esim. neulominen tai joku muu helpohko toimi siinä samalla toimii mainiosti. Tarkoitan jotain sellaista, joka ei vaadi täysinäistä keskittymistä. Itsellä ainakaan moinen ei haitannut keskittymistä sen paremmin kirjan kuunteluun kuin näpertelyynkään. Joskin sen huomasin, että hieman heikompi muistijälki itse kirjasta jäi verrattuna siihen kuin jos sen lukisi itse. Tässä tapauksessa kuitenkin lienee syy ennemmin tottumattomuudessa kuin muussa. Äänikirjan lukijaa ainakaan ei voi syyttää. Veikko Honkasen työ oli mielestäni hyvä ja selkeä. Olkoonkin, että joidenkin hahmojen "äänet" olivat melkoisen ärsyttäviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti