Alkuteos: Pretty Girls (2015)
Suomentaja: Pirjo Ruti
Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)
Sivumäärä: 463
Kustantaja: HarperCollinsNordic
ISBN: 978-91-509-0786-5
Muoto: Sid.
Peukku: ^^b
Lukuhaaste 2016: 28. Perheenjäsenelle tärkeää aihetta käsittelevä kirja (8/50)
*Kaikilla on salaisuuksia. Eräät ovat vain brutaalimpia kuin toiset.
Hänen miehensä murhataan kylmäverisesti. Hänen sisarensa on kadonnut jäljettömiin.
Kun Claire alkaa kaivella menneitä, hän ymmärtää elämänsä valheellisuuden - että hänen miehensä olikin jotakin aivan muuta kuin hän oli luullut. Pian hänelle selviää, että totuus on julmempi kuin hän oli koskaan osannut kuvitellakaan.
Karin Slaughter on kirjoittanut psykologisen trillerin, joka on niin jännittävä, että sen kesken jättäminen tekee suorastaan kipeää. Kaunokaiset on mestariteos: älykäs, taitavasti kirjoitettu ja täydellisen hyvä.*
Kaunokaiset on usealla tavalla erityislaatuinen kirja. Ensinnäkin itselleni sen takia, että se on ensimmäinen Slaughterin kirjoista jonka luen ensin suomeksi. Slaughterin tuotannosta se taas nousee esiin siitä syystä, että kirjan päähenkilöt ovat siviilejä eivätkä poliiseja tai agentteja. Vain kaksi aivan tavallista sisarusta, joiden perhettä on aikoinaan kohdannut suuri tragedia.
Vaikka kyseessä on psykologinen trilleri ja Slaughter tyylilleen uskollisesti on suorastaan riipaisevan rehellinen ihmisen hirvittävyyden suhteen, nousee kirjasta silti esille myös toisenlainen sanoma. Sanoma perheen ja sisarusten välisestä rakkaudesta ja välittämisestä, joka voittaa esteet. Slaughter kuvaa minusta aivan uskomattoman hyvin ja koskettavasti Clairen ja Lydian välisiä suhteita ja myös heidän isänsä kirjoittamat kirjeet ovat todella liikuttavia. Itselleni perhe on merkittävä ja suhteeni sisareeni hyvä ja vahva, joten jäin koukkuun. Lisäksi kirjassa on myös muutama muu vaikea aihe, jotka osuvat vähän arkaan paikkaan perheeni suhteen. Mutta erityisesti juuri perheenjäsenten välisten suhteiden kuvailun takia on pakko nostaa hattua. Osui ja upposi. Liikuttumiseen kannattaa varautua!
Slaughter on punonut kasaan jännittävän ja todella napakasti otteessaan pitävän tarinan. Kirjaa ei tahtoisi laskea käsistään! Itse ahmaisin sen kahdessa illassa/yössä, kun en vain voinut lopettaa kesken. Juoni etenee vauhdikkaasti ja kiinnostavasti. Monesti lukijasta tuntuu, että on edellä, mutta sitten tapahtuukin jotain yllättävää. Näin siis jos lukija ei ole koko ajan tarkkana. Jostain syystä itse huomasin yhdistäväni lankoja jopa nopeammin kuin tavallisesti. Johtuisikohan siitä, että lukukieli oli tällä kertaa omani? Pitää selvästi koettaa lukea muistakin Slaughterin kirjoja suomeksi ja testata. Kaunokaisissa lukijan on muutenkin ehkä helpompi samaistua “tutkijoihin” ja tragediaan, sillä näillä siviileillä ei ole käytössään poliisien laitteita ja tietoja vaan periaatteessa aivan samanlaiset mahdollisuudet kuin kellä vain tavallisella pulliaisella. Joskin hyvin rikkaalla sellaisella… Tapahtumat kuitenkin tulevat lähemmäksi ihmistä, kun ne kuvautuvat ei-virkavallan edustajan kautta.
Henkilöhahmoina Claire ja Lydia ovat ihastuttavia ja erilaisia. He ovat helposti samaistuttavia ja heidän motiivinsa ja käyttäytymisensä ymmärrettäviä. Ja ymmärrän myös heidän äitiään Heleniä. On upeaa, miten hahmot aukeavat vähän kerrallaan ja kuinka jotkut asiat selittyvät ja tulevat helpommin käsitettäviksi. Erityisesti juuri isän kadonneelle tyttärelle kirjoittavat kirjeet avaavat tapahtumia ja eräällä tavalla kokoavat asioita yhteen. Ja niiden takaa alkaa vähitellen paljastumaan karu totuus…
Pakko vielä loppuun kehua tämän juuri ilmestyneen suomennoksen tekijää. Käännös on hyvää ja vahvaa työtä. Kieli on kaunista ja puhuttelevaa. Se onnistuu hyvin välittämään Slaughterin tekstien alkuperäisen tunnun ja jännityksen.
Todella koukuttavaa. Todella rehellistä. Todella raakaa. Ihmisluonnon pimeämmän puolen kuvaajana Slaughter on omaa luokkaansa. En voi kuin suositella jos vain kestää brutaalimpaa tekstiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti