Sjón: Sinun silmäsi näkivät minut

Alkuteos: Augu þín sáu mig - Ástarsaga

Suomentaja: Maarit Kalliokoski

Ilmestymisaika: 2004 (ko.painos)

Sivumäärä: 248

Kustantaja: LIKE

ISBN: 952-471-175-3

Muoto: Nid.

Peukku: ^^b

Lukuhaaste 2016: 3. Kirjassa rakastutaan (43/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 44

*Toisen maailmansodan aikaan pienessä saksalaisessa kylässä nuoren naisen elämä muuttuu oudoksi tarinaksi, kun majatalo Vrieslanderiin ilmaantuu mystinen matkamies. Ikkunattomassa huoneessa todellisuuteen alkaa ilmaantua salaisia kurkistusaukkoja.

Sinun silmäsi näkivät minut on kuin lumoava satu, jossa viehättävän eriskummalliset tarinat lomittuvat toisiinsa. Kaiken yllä häärää arkkienkeli Gabriel, joka yrittää välttää Saatanan sotkuisia pauloja.

Islantilainen Sjón (synt. -62) on Lontoossa asuva kirjailija ja kulttuurihahmo, joka on tehnyt paljon yhteistyötä mm. Björkin kanssa. Tämä on hänen kolmas romaaninsa. Hän on myös kirjoittanut runoja ja näytelmiä.*

Kirjan tarina elää monessa eri kerroksessa, mikä voi lukijasta tuntua hassulta ja ehkä hankaloittaa tarinan ymmärtämistä. Kaiken ulkopuolella ovat kaksi aikalailla persoonattomiksi jäävää henkilöä: tarinankertoja ja tämän kuuntelija, joka toisinaan huomauttelee asioita. Kertoja kertoo toiselle tarinaansa, kertomusta siitä, miten hän sai alkunsa. Kirjan päätapahtumat ovat osa tätä tarinaa, jossa nuori Marie-Sophie, kertojan äiti, elää elämäänsä saksalaiskylässä ja mitä hänelle siellä tapahtuikaan. Kolmannen tason avaavat tapahtumat Marie-Sophien elämässä. Ne liittyvät aina toisinaan hänen ajatuksiinsa, toisinaan itse tapahtumiin. Ne ovat muistoja tai väliin miltei kuin unta. Toisinaan ne ovat tarinoita, joita nainen itse kertoo. Neljännellä tasolla seikkailee arkkienkeli Gabriel omine ongelmineen, jotka tosin vaikuttavat koko maailmaan.

Näin selitettynä kertomus voi vaikuttaa todella monimutkaiselle ja sekavalle. Helppo se ei missään tapauksessa ole. Tapahtumat ovat välillä hyvinkin outoja ja oikeastaan varsinaisesta juonesta voi olla hankala päästä kiinni. Silti Marie-Sophien tarina on kaunis, vaikkakin toisinaan melko julma. Sjón on nimittäin kirjoittanut välillä melko ikävistäkin asioista. Lukijan kannattaa siis varautua pieniin tai suurempiinkin yllätyksiin tämän sadunomaisen tarinan poimuissa. Kepeys ja iloisuus kun voi varsin äkkiä muuttua joksikin aivan muuksi…

Pidän kovasti Sjónin tavasta kirjoittaa. Hän ei asetu kaavoihin vaan leikittelee ja haastaa lukijaa. Eteen piirtyy maailma, jossa osa on totta ja osa satua, mielikuvituksen leikkiä. Tekstissä on miltei taianomaista tuntua ja sen parissa viihtyy. Jotain historiallisia taustoja on hyvä tuntea, sillä muutoin voi olla etteivät kaikki tekstiin piilotetut viittaukset aukea. Sjón on kyllä ehdottomasti kokeilemisen arvoinen kirjailija!

Yasunari Kawabata: Tuhat kurkea

Alkuteos: 千羽鶴  [Senbazuru] (1949-51)

Suomentaja: Eeva-Liisa Manner

Ilmestymisaika: 1965 (ko.painos)

Sivumäärä: 148

Kustantaja: Tammi

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Keltainen kirjasto #70

Peukku: ^^b

Huom: Suomennos tehty Sachiko Yatsushiron saksankielisen Tausend Kraniche ja Edward G. Seidenstickerin englanninkielisen Thousand Cranes käännösten pohjalta

Lukuhaaste 2016: 39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja (42/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 3, 10, 32, 40, 41 ja 44

*Kawabatan teos Lumen maa oli ensimmäisenä Suomeen saapuneena nykyjapanilaisen romaanina lukijalle ihmetyksen kaltainen tuttavuus. Sama tunteen syvyys, sama itämaisen tuššipiirroken kaltainen hienostuneisuus antaa hänen teokselleen Tuhat kurkea aidon taideteoksen ajattoman lumon.

Teeseremonian opettaja Chikako Kurimoto kutsuu yhteen seremoniatilaisuuksistaan Kikuji-nimisen nuorukaisen, jonka isän rakastajatar hän on aikoinaan ollut. Chikakon tarkoituksena on saattaa yhteen Kikuji sekä muuan Yukiko-niminen tyttö. Kikuji on haluton tähän avioliittojärjestelyyn, jota hänen mielestään ympäröivät huonot enteet, mutta rauhaa rakastavana luoneena ei osaa asettua vastaankaan. Yllätysvieraana tilaisuuteen saapuu rouva Oota, joka aikanaan oli vienyt Chikakolta Kikujin isän rakkauden. Hänellä on mukanaan kaunis tyttärensä Fumiko.*

Kirjan tapahtumat kietoutuvat kauniisti japanilaisen teeseremonian ympärille. Sivuille on onnistuttu todella kauniisti vangitsemaan tuon lähes taianomaisen tapahtuman lumoa ja rauhaa. Minusta oli aivan äärettömän ihanaa lukea tapoja ja ajatuksia, joita teeseremonia herättää ihmisissä. Kawabata on onnistunut tekstiinsä vangitsemaan osan seremonian kauneudesta. Jos ikinä tarjoutuu mahdollisuus päästä osallistumaan aitoon japanilaiseen teeseremoniaan, niin sitä ei kannata ohittaa!

Kirja kertoo monta surullista rakkaustarinaa yksissä kansissa. Kikujin elämään heittää varjojaan hänen isänsä menneisyys ja tätä rakastaneiden naisten tekemät valinnat. Samalla hän itse eräällä lailla osoittautuu isänsä pojaksi ja ehkä jopa tietoisesti välttelee kohtaloaan tai ei halua tunnustaa sitä omakseen. Hän ei kunnollisen pojan tavoin halua tunnustaa isänsä “virheitä” vaan kunnioittaa tätä suuresti. Aivan samoin naiset eivät tunnu haluavan luopua rakkaudestaan tätä kohtaan.

Elämä on kuitenkin valinnut toisin ja Kikujin ja naisten tiet risteävät kiintoisilla tavoilla, joihin Kawabatan yksinkertaisen kaunis kieli on omiaan. Teksti on korutonta, mutta silti kaunista. Kawabata ei tuhlaa aikaa liiallisiin kuvailuihin vaan pitäytyy vain olennaisessa. Suurin paino teoksessa onkin henkilöhahmojen välisillä keskusteluilla, joiden sävyt vihjaavat monesti enemmän kuin mitä sanat ovat paljastavinaan. Tuhat kurkea on upea, monitasoinen teos, jonka parissa lukija huomaa ajan lentäneen.

David Suchet: Hercule Poirot ja minä

Alkuteos: Poirot and Me (2013)

Suomentaja: Sirpa Parviainen

Ilmestymisaika: 2015 (ko.painos)

Sivumäärä: 379

Kustantaja: Minerva

ISBN: 978-952-312-134-8

Muoto: Sid.

Peukku:  ^^b

Lukuhaaste 2016: 26. Elämäkerta tai muistelmateos (41/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 4, 5, 17, 41, 42 ja 44

*Harva näyttelijä on herättänyt kirjallisen hahmon eloon niin sisäsyntyneesti kuin David Suchet Hercule Poirot’n. Niiden 24 vuoden aikana, kun Suchet filmasi Agatha Christien rikostarinoita, hänestä tuli älykkään herrasmiesetsivän ruumiillistuma. Kirjassaan David Suchet jakaa muistojaan tämän legendaarisen televisiosarjan vaiheista ja kertoo, mitä Poirot’n hahmo on vuosien mittaan hänelle merkinnyt.

Poirot-elokuvien sarja alkoi televisiossa tammikuussa 1989, ja sen viimeiset osat kuvattiin kesällä 2013. Siihen mennessä Suchet oli näytellyt Poirot’n roolin jokaisessa tarinassa, jonka Christie on hahmosta kirjoittanut. Suchet kertoo, miten sai roolin Agatha Christien tyttären suosiollisella avustuksella ja miten hän päätti antaa maailmalle autenttisimman Poirot’n, mitä ikinä oli filmattu.

Teos vie mielenkiintoiselle matkalle maailman pisimpään jatkuneen televisiosarjan kulissien taakse. Se vilisee anekdootteja niin tapahtumista ja kuvauspaikoista kuin sarjassa vuosien varrella vierailleista tähtinäyttelijöistäkin.

David Suchet on englantilainen näyttelijä, joka on yli nelikymmenvuotisen uransa aikana näytellyt lukemattomia teatterirooleja mm. The Royal Shakespeare Companyn riveissä sekä monissa elokuvissa. Parhaiten hänet kuitenkin tunnetaan maailmalla hänen roolistaan Hercule Poirot’na.*

Okei, ehkei tämä elämäkerta pure aivan kaikkiin. Mutta minuun se osui ja upposi. Johtuu täysin siitä, että olen Hercule Poirot’n fani ja lisäksi pidän vielä David Suchetista näyttelijänä. Näin ollen tämä kirja, joka kertoo koko kaksikon yhteisen matkan, oli minulle nappi luettavaa.

Suchet kirjoittaa rennolla otteella, jota on mukava lukea. Hän avaa roolisuorituksensa taustoja ja kertoo, kuinka vähitellen kasvoi olemaan Hercule Poirot. Samalla hän esittelee lyhyesti jokaista kuvattua sarjan jaksoa ja jakaa kiintoisaa tietoa kanssanäyttelijöistään. Tutuksi tulee myös hänen mieltään alituisesti kalvanut pelko siitä, jatkuisiko sarja vai ei. Minusta ainakin on melko jännittävää, ettei sarjan jatkuminen oikeastaan koskaan ollut täysin varmaa.

Kirjan aikana lukija oppii paljon lisää Poirot’sta. Monet Suchetin tekemät havainnot ja huomautukset ovat nappiinsa osuvia ja osa jopa sellaisia, että ne ovat ainakin minulta jääneet kirjoja lukiessani tekemättä. Tosin en vielä olekaan lukenut kaikkia Poirot-kirjoja. Samalla kun lukijan tietämys Poirot’sta kasvaa, oppii hän myös tuntemaan paremmin näyttelijä Suchetin. Kirja on nimittäin samalla matka myös hänen elämäänsä, jonka tärkeäksi osaksi belgialainen etsivä tuli. Suchet osoittautuukin äärimmäisen monipuoliseksi näyttelijäksi ja minun on tunnustettava, että olen parikin sellaista elokuvaa katsonut, joissa hän on ollut mukana, sitä edes tajuamatta. Ja minä kun luulin tunnistavani Poirot’n missä vain! No, ehkä toppauksilla on vaikutusta asiaan…

Kiinnostava kirja Poirot-fanille. Mukavaa luettavaa.

Joe Abercrombie: Sharp Ends : Stories from the World of the First Law

Alkuteos: Sharp Ends : Stories from the World of the First Law (2016)

Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)

Sivumäärä: 290

Kustantaja: Gollancz

ISBN: 978-0-575-10467-9

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Itsenäisiä novelleja Ensimmäinen Laki -trilogian maailmasta

Peukku: ^^b

Huom: Kansialanimekkeenä: Tales from the World of the First Law. Novellit tapahtuvat Ensimmäinen Laki -trilogian maailmassa

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 3, 4, 9, 17, 41, 44 ja 49

*The Union army may be full of bastards, but there’s only one who thinks he can save the day singlehanded when the Gurkish come calling: the incomparable Colonel Sand dan Glokta.

Curden Craw and his dozen are out to recover a mysterious item from beyond the Crinna. Only one small problem: no one seems to know what the item is.

Shevedieh, the self-styled best thief in Styria, lurches from disaster to catastrophe alongside her best friend and greatest enemy: Javre, Lioness of Hoskopp.

And after years of bloodshed, the idealistic chieftain Bethod is desperate to bring peace to the North. Thereäs only one obstacle left - his own lunatic champion, the most feared man in the North: the Bloody-Nine…

Sharp Ends combines previously published, award-winning tales with exclusive new short stories. Violence explodes, treachery abounds, and the words are as deadly as the weapons in this rogues’ gallery of sideshows, back-stories, and sharp endings from the world of the First Law.*

Kuten kirjan nimestäkin voi jo päätellä, tapahtumat sijoittuvat todella Ensimmäinen laki -trilogian maailmaan. Näin ollen on varsin suositeltavaa lukea trilogia, kuten myös sitä seuranneet kirjat Best Served Cold, The Heroes ja Red County ennen näihin novelleihin tarttumista.

Sharp Ends on novellikokoelma, joka valottaa erinäisiä tapahtumia ja hetkiä muiden kirjojen tapahtumien välissä ja sisällä. Tapaamme esimerkiksi ikvisiittori Glocktan vain hetkeä ennen hänen suurta onnettomuuttaan ja opimme paljon lisää myös monista muista kiintoisista tutuista henkilöistä.

Abercrompien napakka tyyli kirjoittaa ja kertoa tarinaa sopii todella hyvin myös novelleihin. Jollain tapaa jopa aavistuksen paremmin kuin kokonaisiin romaaneihin. Ainakin yhtä hyvin siis puree musta huumori esiin näissä novelleissa, joiden pituus vaihtelee keskenään melkoisesti.

Pidin todella paljon tästä kokoelmasta. Se avasi hyvin joitain salaperäisyyksiä kirjojen tapahtumista. Mukana oli myös paljon enemmän tai vähemmän hilpeitä kohtaamisia eri kirjoissa seikkailleiden hahmojen välillä. Hauskaa, miten tiet voivat parhaimmillaan (tai pahimmillaan?) ristetä!

Anne Rice: Vampyyri Lestat

Alkuteos: The Vampire Lestat (1985)

Suomentaja: Hanna Tarkka

Ilmestymisaika: 2010 (ko.painos)

Sivumäärä: 572

Kustantaja: Otava

ISBN: 978-951-1-24215-4

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Vampyyrikronikat #2

Peukku: ^^b

Lukuhaaste 2016: 5. Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman (40/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 3, 17, 25, 30, 32, 41, 42, 44

*Paholaismaisen kiehtova, tumman aistikas kulttisarja jatkuu

Demoninen rocktähti Lestat on vampyyriyhteisön toisinajattelija, joka ei kaihda julkisuutta vaan suunnittelee mammuttimaista rock-konserttia New Orleansiin. Hän saa käsiinsä romaanin Veren vangit, jossa vampyyri Louis kertoo elämäntarinansa. Lestatin mielestä Louis vääristelee totuutta, ja hän haluaa kertoa tarinansa itse.

Kapinallinen Lestat on saanut kohtalokseen selvittää vampyyriuden alkuperän ja merkityksen. Ja niin hän matkustaa ajasta ja paikasta toiseen - ikuisesti.

Erotiikan ja mustan huumorin sävyttämä seikkailu vie lukijan vääjäämättömällä voimalla kauhun tuolle puolen.

Anne Ricen vampyyriromaanit ovat modernin kauhun perusteoksia. Niistä on suomennettu myös Veren vangit ja Kadotettujen kuningatar.*

Sain viimeinkin aikaiseksi luettua tämän Vampyyrikronikoiden toisen osan ja pakko tunnustaa, että moni mieltäni kutkuttamaan jäänyt asia Kadotettujen kuningattaresta selvisi ja aukesi aivan erilailla. Suosittelen siis ainakin näiden kronikkojen kohdalla kestämään järjestyksessä.

Rice eläytyy todella Lestatin rooliin. Teksti on vauhdikasta ja persoonallista. Tapahtumat soljuvat eteenpäin vauhdilla ja joskus minun piti jopa palata vähän taaksepäin, jotta ymmärsin mitä kirjassa oikein tapahtui. Tämä ei ole ihme, sillä näihin sivuihin mahtuu lähes koko vampyyri Lestatin elämä, mikä on kohtalaisen pitkä aika ja lisäksi vielä Mariuksen ja Armandin tarinat. Luvassa on siis varsinaista menoa ja meininkiä halki vuosisatojen ja useiden eri maiden.

Tähänastisista Ricen kirjoista Vampyyri Lestat on ehdoton suosikkini, jota voin lämpimästi suositella luettavaksi. Kunhan vain lukija kestää Ricen homoeroottiset viittaukset. Kirjailijalla on kyllä kiinnostavia naisvampyyrihahmoja, mutta he jäävät aina sivuosaan uskomattoman kauniiden miesten varastaessa näyttämön.

Kurt Vonnegut: Teurastamo 5 : eli lasten ristiretki

Alkuteos: Slaughterhouse Five or The Children’s Crusade (1969)

Suomentaja: Juhani Jaskari

Ilmestymisaika: 2007 (ko.painos)

Sivumäärä: 190

Kustantaja: Tammi

ISBN: 978-951-31-4076-2

Muoto: Nid.

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2016: 2. Matkakertomus (39/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 3, 4, 17, 26, 34, 35,  38, 41, 42, 44 ja 50

*Kurt Vonnegut (1922-2007) kuuluu amerikkalaisen kirjallisuuden suuriin nimiin. Hänen viiltävän satiirinsa kohteeksi ovat joutuneet niin amerikkalainen yhteiskunta, tiedemaailma kuin rahakin. Teurastamo 5:ssä Vonnegut kuvaa järjettömyyksistä suurinta - sotaa.

Romaanin perusaiheena on Dresdenin pommitus helmikuussa 1945, joukkotuho, jonka todistajaksi kirjailija itse sotavankina joutui. Teurastamo 5 on kuitenkin paljon muutakin kuin kuvaus noista kauhunhetkistä. Se on kirja, jota on melkein mahdoton määritellä. Siinä tosi ja fantasia, kauhu ja komiikka sekoittuvat ainutkertaisella tavalla.*

Teurastamo 5 aiheuttaa minussa ristiriitaisia ajatuksia. Pidän Vonnegutin käyttämästä kielestä ja sen lennokkuudesta. Tekstiä on todella helppo lukea ja se nappaa mukaansa. Sen sijaan tekstin sisältö ei olekaan sieltä helpoimmasta päästä. Tapahtumat hyppivät sinne ja tänne ja kirjassa tapahtuu uskomattomia asioita. Äkkiä lukeminen ei tunnukaan niin helpolta…

Kirjassa Billy Pilgrim matkustaa ajan ja paikan halki, läpi koko elämänsä. Hän siirtyy sujuvasti vuodesta ja paikasta toiseen, matkustaa jopa avaruudessa. Hän näkee ajan kerroksellisuuden, koska se opetetaan hänelle ja tietää siksi, että kaikki aika ja kaikki paikat ovat aina olemassa yhtä aikaa. Ennalta määrättyä kohtaloa on siis turha koettaa muuttaa, koska niin on kuulunut aina käydä. Jokseenkin masentava ajattelu. Toisaalta taas, miksi sitten murehtia turhia, jos niin olisi tai tulisi kuitenkin käymään?

Vonnegut on mielenkiintoisen oloinen kirjailija. Enkä yhtään ihmettele, että hänen teoksensa on päätynyt kiellettyjen kirjojen listalle. Sen ajatukset ovat sen verran räikeitä ja kieli melkoisen rehevää. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirja.

Philip Kerr: Liekit Berliinissä

Alkuteos: The March Violets (1989)

Suomentaja: Jukka Jääskeläinen

Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)

Sivumäärä: 304

Kustantaja: Antena

ISBN: 978-951-796-871-3

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Berlin Noir #1

Peukku: ^^b

Lukuhaaste 2016: 31. Olympialaisista kertova kirja (38/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 3, 4, 17, 41 ja 44

*Haluatko tavata Bernie Guntherin? Hän on kyyninen. Hänellä on karkea huumorintaju ja sitäkin karkeampi käsitys oikeasta ja väärästä. Osaksi se johtuu siitä, että hän on aito berliiniläinen, osaksi siitä, mitä Guntherille on viime vuosina tapahtunut. Hän haavoittui ensimmäisessä maailmansodassa, ja hänen vaimonsa menehtyi espanjantautiin. Sen jälkeen hän työskenteli Saksan rikospoliisi Kripossa, missä hän näki kaikki kuviteltavissa olevat julmuudet. Mutta sitten kansallissosialistit nousivat valtaan...

On Berliinin olympialaisten kesä vuonna 1936. Bernie Gunther työskentelee yksityisetsivänä, jolla riittää töitä, sillä Kolmannessa valtakunnassa ihmisten katoaminen on arkipäivää. Kun vaikutusvaltaisen teollisuuspohatan tytär katoaa, Bernie Gunther huomaa kuitenkin astuvansa liian kiiltäville saappaille. Jutun jäljet johtavat suoraan puolueen huipulle.

Liekit Berliinissä aloittaa kulttimaineessa olevan historiallisten rikosromaanien Berlin Noir -trilogian, joka on paitsi jännittävä ja brutaalin humoristinen, myös tarkka ajankuva elämästä natsi-Saksassa.*

Liekit Berliinissä aloittaa Berlin Noir -trilogian ja osoittautui jännittäväksi uudeksi tuttavuudeksi itselleni. En nimittäin varmaan olisi tähän kirjaan tarttunut ilman lukuhaastetta, mutta tämä varsin itsetuhoisesti kyynisiä vitsejään lateleva yksityisetsivä vaikutti oikein kiintoisalta tuttavuudelta. Varmaan pitää lueskella loputkin kirjat tässä jossain vaiheessa.

Kirjan hahmot ovat kiintoisia. Jokaisella on jotain salattavaa, mikä ei ole ollenkaan ihme kun otetaan huomioon se, missä ja mitä aikaa eletään. Kolmas valtakunta ja sen kiintoisat poliisivoimat… Välillä lukiessa selkäpiitä riipi lukea miten ihmiset pelkäävät ja miten he ovat valmiita miltei mihin tahansa välttääkseen ongelmia. Kirja siis todella kuvaa aikaansa.

Kirjan kieli on melko ronskia ja karua. Siinä on selvä miehinen ja raskaampi leima, joten kiroilua ja katu-uskottavia sanoja vierastavan kannattaa suhtautua siihen harkiten. Jos taas ei näe mitään ongelmaa sille, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, niin sitten Liekit Berliinissä tarjoaa oikein piristävän lukukokemuksen.

Olen melkoinen Christie fani, mutta samalla pidän myös kovasti Karin Slaughterin kirjoista. Jotenkin Kerrin tyylistä kirjoittaa ja kuvailla asioita, tuli näiden kahden kirjailijan välimuoto mieleen. Eletään vanhempaa aikaa ilman liikoja teknisyyksiä, mutta samalla maailma on paljon karumpi ja julmempi, eivätkä asiat ratkea vain sukkapuikkoja heiluttelemalla. Vaihtelua kaipaavalle dekkaristille voisin hyvin suositella tätä trilogiaa.

Christie Golden: Warcraft

Alkuteos: World of Warcraft: The Official Movie Novelization (2016)

Suomentaja: Juha Ahokas

Käsikirjoitus: Chris Metzen

Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)

Sivumäärä: 303

Kustantaja: Like Kustannus Oy

ISBN: 978-952-01-1453-4

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: World of Warcraft -kirja

Peukku: ^^b

Huom: Elokuvan ohjannut Duncan Jones

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 3, 4, 17,  44, 46 ja 49

*Kaksi maailmaa. Yksi kohtalo.

Azerothin valtakunnan rauha rikkoutuu, kun pelottava valloittajakansa tunkeutuu sen maille. Kuolevaa maailmaansa pakenevilla örkkisotureilla on puolellaan ennennäkemättömiä voimia, mutta ihmiset saavat yllättävän liittolaisen. Sodan vastapuolilta nousee kaksi sankaria, jotka tulevat määräämään molempien lajien kohtalon.

Warcraft - huikea saaga sodasta ja vallasta. Maailman tunnetuimpaan videopelisarjaan Warcraftiin perustuva elokuva nyt myös kirjana.*

Pakko se oli lukea. Elokuvaa en vielä ole nähnyt. Ja ehkä oli hyvä, että luin kirjan ensin, sillä Warcraftin maailman historia ei ole itselleni niin tuttu. Kirja ehkä avasi tapahtumia ja henkilöhahmoja tietämättömälle enemmän ja paremmin kuin mihin pelkkä elokuva olisi pystynyt. Joten tämä kirja kannattaa kyllä lukaista, jos elokuvasta tuntui jotain menevän ohitse.

Pidin tästä kirja versiosta. Se oli yllättävän tiivis ja pysyi hyvin kasassa. Ainakin jos vertaa aikaisempaan Goldenin kirjaani… Nyt ei ollut varaa jaaritella. Aloin kuitenkin myös pohtimaan, olisiko suomennos voinut vaikuttaa asiaan? Käännös on nimittäin hyvä ja sujuva, joskin esimerkiksi paikkojen englanninkielisiin nimiin tottuneena suomennetut versiot tuntuivat todella vierailta. Miksi ne ylipäätään piti suomentaa?

Warcraft tarjoaa lukijalle vauhdikkaan kappaleen Azerothin historiaa: taisteluja, petoksia, rakkautta… Se päättää yhden vaiheen, mutta avaa samalla uusia ovia uusille tarinoille. World of Warcraft -pelin faneille aika sopivaa luettavaa.

Joe Abercrombie: Red Country

Alkuteos: Red Country (2012)

Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)

Sivumäärä: 451

Kustantaja: Gollancz

ISBN: 978-0-575-09583-0

Muoto: Sid.

Peukku: ^^b

Huom: Kirjan tapahtumat sijoittuvat Ensimmäinen laki -trilogian maailmaan jälkeen trilogian, Best Served Cold  ja  The Heroes -kirjojen tapahtumien

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 3, 4, 9, 17, 32, 41, ja 44

*They burned her home. They stole her brother and sister. But vengeance is following.

Shy South hoped to bury her bloody past and ride away smiling, but she’ll have to sharpen up some bad old ways to get her family back, and she’s not a woman to flinch from what needs doing. She sets off in pursuit with only a pair of owen and her cowardly old step father Lamb for company. But it turns out Lamb’s buried a bloody past of his own. And out in the lawless Far Country the past never stays buried.

Their journey will take them across the barren plains to frontier town gripped by gold fever, through feud, duel and massacre, high into the unmapped mountains to a reckoning with the Ghosts. Even worse, it will force them into alliance with Nicomo Cosca, infamous soldier of fortune, and his feckless lawyer Temple, two men no one should ever have to trust…*

Oi joi. Red Country on mieleenpainuva ja erilainen matkakertomus. Siinä hyvin erilainen seurue fyysisesti vaeltaa yhdessä pitkän, niin kovin pitkän matkan. Ja samalla jokainen seurueesta kasvaa ja kehittyy henkisesti. Kirja näyttää, että muutoksia tapahtuu ja osa niistä voi jäädä elämään varsin pysyvinä ja johtaa johonkin erilaiseen ratkaisuun tai lopputulokseen kuin mihin aluksi luultiin. Tunnustan itse toivoneeni erilaista loppua kirjalle, mutta olen kyllä tietyllä tapaa varsin tyytyväinen tähänkin.

Red Countryn sankarit ovat Abercrombielle totuttuun tapaan varsin erilaisia persoonia hyveineen kuin virheineen. Shy South on hyvä tinkimään ja paha suustaan. Hänellä on taito joutua ongelmien keskipisteeseen, mutta silkalla päättäväisyydellä hän puskee tietään eteenpäin. Hänen isäpuolensa Lamb on vähäpuheinen jättiläinen, joka on päättänyt pitää Shyn äidille tekemänsä lupauksen vaikka se vaatisi mitä. Pitkällä matkalla tästä hiljaisesta miehestä alkaa paljastua yllättäviä asioita. Nicomo Cosca johtaa palkkasotureitaan totuttuun tyylikkääseen tapaansa ja sanelee kirjurille omaelämäkertaansa. Kiinnostavammaksi hahmoksi nousee kuitenkin Coscan lakimies, Temple. Temple kuuluu näihin epäonnisiin, jotka ovat tottuneet pakenemaan kaikkea ja etsimään helpoimman tien. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista ja joskus asioista voi kehittyä jotain hyvää ja parempaakin. Tarjolla myös monia muita hyvin mielenkiintoisia hahmoja ongelmineen ja salaisuuksineen…

Abercrombie osaa kyllä kirjoittaa vauhdikkaasti ja kiinnostavasti. Lukija ei pääse tylsistymään, sillä koskaan ei tiedä koska puskista ryntää vihollisia taisteluun tai joku hahmo esittää yllättävän paljastuksen. Tälläkin kertaa meno on hyvin raakaa ja veristä, juonittelujen täytteistä ja salaperäistä. Herkimmille lukijoille en siis tätäkään Abercrombien kirjoista uskalla suositella. Mutta aikuisten fantasiasta pitäville sitäkin enemmän. Itse ainakin olen todella menettänyt sydämeni herran kirjoille ja hahmoille. Hän saisi ehdottomasti kirjoittaa enemmän ja nopeammin! Parempi kuitenkin näin, ettei laatu laske. Ja onhan minulla vielä muutama kirja jäljellä.