sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Osamu Dazai: Laskeva aurinko

Alkuteos: 斜陽 [Shayō] (1947)
Suomentaja: Kyllikki Härkäpää
Ilmestymisaika: 1965 (ko.painos)
Sivumäärä: 167
Kustantaja: Weilin + Göös
Muoto: Sid.
Peukku: q^^
Huom: Suomennos prof. Donald Keenen englanninnoksen The Setting Sun mukaan
Lukuhaaste 2016: 40. Eläkeläisen suosittelema kirja (37/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 3, 10, 20, 34, 41 ja 44


*Laskevassa auringossa Dazai kuvaa maansa aristokratian murenemista sodanjälkeisessä uudistuvassa Japanissa, ja niin kuin Naoji, yksi kirjan päähenkilöistä, Dazai ajautui itsemurhaan. Sivullisuuden ja heitteille joutumisen ongelmaa hän käsittelee myös teoksessaan Ei enää ihminen.*


Dazain tyyli kirjoittaa on eräällä tapaa synkähkö. Tekstistä välittyy surumielisyys ja melankolia, tummuus jota ei tunnu saavan pois. Silti Laskeva aurinko on kaunis lukukokemus. Se on paljon luettavampi ja “kevyempi” teos kuin Ei enää ihminen. Sen ihmiset ovat nimittäin erilaisia.


Kertojana toimiva Kazuko on joutunut kokemaan paljon ja vaikka hänen elämänsä ei ole parhaimmilla raiteillaan kirjan tapahtuma hetkelläkään, on hänen silti onnistunut säilyttää tietty määrä elämäniloa ja syy elää. Harmi vain, että elämä pelaa häntä vastaan melko julmasti. Sanoisin kuitenkin, että Dazai on onnistunut hyvin kuvaamaan naishahmonsa sielunmaisemaa. Kirjan mieshahmoista en taaskaan pidä. Eivät kaikki voi olla läpeensä juoppoja tai turmeltuneita sodasta ja vanhan maailman murenemisesta huolimatta.

Tajuan kyllä, että Dazai pyrkii kirjoillaan herättelemään lukijoita ja maailmaa. Maailma muuttui tuolloin rajusti ja monet vanhat arvot murtuivat. Muutoksen ja siitä kärsivien kuvaajana Dazai osuu kyllä nappiin. Hänen kirjansa eivät vain tunnu olevan kovin keveitä luettavia aiheidensa puolesta. Siitäkin huolimatta ne ovat tutustumisen arvoisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti