keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Philip Kerr: Liekit Berliinissä

Alkuteos: The March Violets (1989)
Suomentaja: Jukka Jääskeläinen
Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)
Sivumäärä: 304
Kustantaja: Antena
ISBN: 978-951-796-871-3
Muoto: Sid.
Sarjamerkintä: Berlin Noir #1
Peukku: ^^b
Lukuhaaste 2016: 31. Olympialaisista kertova kirja (38/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 3, 4, 17, 41 ja 44


*Haluatko tavata Bernie Guntherin? Hän on kyyninen. Hänellä on karkea huumorintaju ja sitäkin karkeampi käsitys oikeasta ja väärästä. Osaksi se johtuu siitä, että hän on aito berliiniläinen, osaksi siitä, mitä Guntherille on viime vuosina tapahtunut. Hän haavoittui ensimmäisessä maailmansodassa, ja hänen vaimonsa menehtyi espanjantautiin. Sen jälkeen hän työskenteli Saksan rikospoliisi Kripossa, missä hän näki kaikki kuviteltavissa olevat julmuudet. Mutta sitten kansallissosialistit nousivat valtaan...


On Berliinin olympialaisten kesä vuonna 1936. Bernie Gunther työskentelee yksityisetsivänä, jolla riittää töitä, sillä Kolmannessa valtakunnassa ihmisten katoaminen on arkipäivää. Kun vaikutusvaltaisen teollisuuspohatan tytär katoaa, Bernie Gunther huomaa kuitenkin astuvansa liian kiiltäville saappaille. Jutun jäljet johtavat suoraan puolueen huipulle.


Liekit Berliinissä aloittaa kulttimaineessa olevan historiallisten rikosromaanien Berlin Noir -trilogian, joka on paitsi jännittävä ja brutaalin humoristinen, myös tarkka ajankuva elämästä natsi-Saksassa.*


Liekit Berliinissä aloittaa Berlin Noir -trilogian ja osoittautui jännittäväksi uudeksi tuttavuudeksi itselleni. En nimittäin varmaan olisi tähän kirjaan tarttunut ilman lukuhaastetta, mutta tämä varsin itsetuhoisesti kyynisiä vitsejään lateleva yksityisetsivä vaikutti oikein kiintoisalta tuttavuudelta. Varmaan pitää lueskella loputkin kirjat tässä jossain vaiheessa.


Kirjan hahmot ovat kiintoisia. Jokaisella on jotain salattavaa, mikä ei ole ollenkaan ihme kun otetaan huomioon se, missä ja mitä aikaa eletään. Kolmas valtakunta ja sen kiintoisat poliisivoimat… Välillä lukiessa selkäpiitä riipi lukea miten ihmiset pelkäävät ja miten he ovat valmiita miltei mihin tahansa välttääkseen ongelmia. Kirja siis todella kuvaa aikaansa.


Kirjan kieli on melko ronskia ja karua. Siinä on selvä miehinen ja raskaampi leima, joten kiroilua ja katu-uskottavia sanoja vierastavan kannattaa suhtautua siihen harkiten. Jos taas ei näe mitään ongelmaa sille, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, niin sitten Liekit Berliinissä tarjoaa oikein piristävän lukukokemuksen.

Olen melkoinen Christie fani, mutta samalla pidän myös kovasti Karin Slaughterin kirjoista. Jotenkin Kerrin tyylistä kirjoittaa ja kuvailla asioita, tuli näiden kahden kirjailijan välimuoto mieleen. Eletään vanhempaa aikaa ilman liikoja teknisyyksiä, mutta samalla maailma on paljon karumpi ja julmempi, eivätkä asiat ratkea vain sukkapuikkoja heiluttelemalla. Vaihtelua kaipaavalle dekkaristille voisin hyvin suositella tätä trilogiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti