Alkuteos: Margarita (2020)
Lukija: Ville-Veikko Niemelä, Mirjami Heikkinen & Aarne Linden
Ilmestymisaika: 2020 (ko.painos)
Kesto: 19h 12min
Kustantaja: Gummerus
ISBN: 9789512420506
Muoto: e-äänikirja (BookBeat)
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2021: 12. Kirjassa ollaan metsässä (9/50)
Sopisi lukuhaasteeseen 2021 ainakin: 3, 8, 17, 22, 29, 34, 37, 39, 41, 45 ja 46
*Vuoden 2020 Finlandia-voittaja on taidokas ja lumoava romaani maan ja veden hiljaisista. Kun helmenpyytäjä avaa simpukan, se kuolee. Kun ihmisen kuoreen kajotaan, seuraukset voivat olla yhtä tuhoisat.
Senni hieroo kylpylän vieraita kuten isäkin aikoinaan, mutta haaveilee lähtevänsä kauas pois. Mikko on sotamies, joka pystyy asemapaikallaan, vaikka pelkää viimeisen taistelun lähestyvän. Antti tutkii metsiä ja päättää, mikä alue liitetään kansalliseen menestystarinaan ja mikä säästetään. Jokainen heistä noudattaa annettuja määräyksiä, ja sen jälkeen kaikki on toisin.
1950-luvulla Suomen metsiin ja ihmisiin kohdistettiin vaatimuksia, joilla tavoiteltiin hyvää. Margarita näyttää menestystarinan kääntöpuolen ja sen, mitä valtiollisen velvollisuuden täyttäminen voi yksilön kannalta tarkoittaa. Romaani havainnoillistaa monien ajankohtaisten aiheiden juuria.*
Olisin halunnut pitää Margaritasta. Ihan oikeasti olisin halunnut. Sen kieli on kaunista ja siinä kuvaillaan hyvin ihmisten tuntemuksia. Sen tapahtumatkin ovat mielenkiintoisia kuvauksia lähihistoriasta. Mutta. Tai oikeastaan kaksikin.
Ensimmäinen. Henkilöhahmot. Kirjan tarinaa kerrotaan kolmen eri henkilön kautta. Eniten äänessä on Senni, joka syystä tai toisesta jäi minulle melko etäiseksi. Hän ei vain jaksanut henkilönä kiinnostaa. Molemmat miehet taas olivat äänessä verrattain vähän. Ja he taas olisivat kiinnostaneet enemmän.
Toinen mutta, joka oikeastaan liittyy myös hieman ensimmäiseen, on kirjan kerronta. Vaikka vuosilukuja mainitaan, tahtoo niissä silti mennä sekaisin. Ja välillä kestää oman aikansa, että tajuaa miten henkilöt ja tapahtumat liittyvät toisiinsa. Sillä ne todella liittyvät. Kirjan kerronnan sekavuutta lisää vielä “nimetön” tunnelmakertoja, joka välillä kuvailee elämäänsä melko tunteikkaalta pohjalta. Vasta varsin myöhään paljastuu kuka tämä salaperäinen kertojahahmo oikein on ja silloin tuli ainakin minulle sellainen tunne että “et voi olla v*ttu tosissasi”. Se oli aikalailla viimeinen niitti siihen, että kirja lässähti.
Kokonaisuutena kaunista tekstiä. Mukavaa oman aikansa kuvausta. Keskinkertaisia henkilöhahmoja ja sekavan oloinen kerronta. Kuunnellussa versiossa jokaisella päähahmolla on oma lukijansa, joka tietyllä tapaa helpotti seuraamista. Harmi vain, että eniten äänessä ollut Heikkinen ei oikein lukijaäänenä iskenyt minuun niin paljoa kuin Niemelä ja Linden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti