Alkuteos: 1890
Ilmestymisaika: 2011 (ko.painos)
Sivumäärä: 106
Kustantaja: WSOY
ISBN: 978-951-0-38384-1
Muoto: Pokkari
*Rakkaudesta toipuva mies, vilisevä Pariisi.
Yksin kuuluu impressionistisen tyylinsä kirkkaudessa Juhani Ahon kestävimpään tuotantoon. Romaanissa sykkii maailmannäyttelyään juhliva, puuhakas, äänekäs Pariisi. Pyörryttävän korkean, vastavalmistuneen Eiffelin tornin juurella kiertelee uppo-outona nuori suomalaismies toivoen mielelleen rauhaa kotimaassa kokemaltaan rakkaudenpettymykseltä.
Vaikka Yksin-romaania vuonna 1890 syytettiin säädyttömyydestä, voimme tänä päivänä todeta sen olevan ujon rakkauden ja melankoliaksi laajenevan ikävän kuvauksena kirjallisuudessamme ylittämätön. Kööpenhaminalainen Dagbladet kirjoitti: ”Yksin on hieno, pieni taideteos, psykologisesti tosi, täynnä mainioita huomioita ja hyvin omalaatuista elegistä tunnelmaa.”*
Luettuani tämän pienen kirjan, ymmärrän kyllä miksi se ilmestyessään ensikerran aiheutti kohua ja miksi se tuomittiin. Enää nykyään se ei aiheuta moista kohua. Se ”säädyttömyys” on kauniisti kuvailtua, eikä ollenkaan sellaista tasoa kuin mihin nykypäivän lukija on tottunut. Pikemminkin kyseessä on tässä tapauksessa melkoisen pumpulinen ja runollisen surullinen kuvaus tapahtumista.
Ahon tyyli kirjoittaa on kaunis ja runollinenkin jopa. Tai siltä se ainakin tuntuu. Monet hänen käyttämistään sanoista ja ilmauksista saattavat tuntua nuoremmasta lukijasta vierailta. Ne ilmentävät selvästi kirjoittajan omaa aikaa ja sen aikaista tyyliä puhua ja kirjoittaa. Silti kirja ei ole hankala luettava. Sen miltei nappaisee yhdessä tai kahdessa lukukerrassa helposti. Tekstiin pääsee hyvin sisälle ja vaikkei nyt aivan tuon nuoren suomalaismiehen hullaantumista ymmärräkään, lukemastaan silti voi pitää. Itse tosin olen sitä mieltä, että hän otti kaiken aivan liian vakavasti. Miehen pitäisi oppia elämään. Todella.
Ilmestymisaika: 2011 (ko.painos)
Sivumäärä: 106
Kustantaja: WSOY
ISBN: 978-951-0-38384-1
Muoto: Pokkari
*Rakkaudesta toipuva mies, vilisevä Pariisi.
Yksin kuuluu impressionistisen tyylinsä kirkkaudessa Juhani Ahon kestävimpään tuotantoon. Romaanissa sykkii maailmannäyttelyään juhliva, puuhakas, äänekäs Pariisi. Pyörryttävän korkean, vastavalmistuneen Eiffelin tornin juurella kiertelee uppo-outona nuori suomalaismies toivoen mielelleen rauhaa kotimaassa kokemaltaan rakkaudenpettymykseltä.
Vaikka Yksin-romaania vuonna 1890 syytettiin säädyttömyydestä, voimme tänä päivänä todeta sen olevan ujon rakkauden ja melankoliaksi laajenevan ikävän kuvauksena kirjallisuudessamme ylittämätön. Kööpenhaminalainen Dagbladet kirjoitti: ”Yksin on hieno, pieni taideteos, psykologisesti tosi, täynnä mainioita huomioita ja hyvin omalaatuista elegistä tunnelmaa.”*
Luettuani tämän pienen kirjan, ymmärrän kyllä miksi se ilmestyessään ensikerran aiheutti kohua ja miksi se tuomittiin. Enää nykyään se ei aiheuta moista kohua. Se ”säädyttömyys” on kauniisti kuvailtua, eikä ollenkaan sellaista tasoa kuin mihin nykypäivän lukija on tottunut. Pikemminkin kyseessä on tässä tapauksessa melkoisen pumpulinen ja runollisen surullinen kuvaus tapahtumista.
Ahon tyyli kirjoittaa on kaunis ja runollinenkin jopa. Tai siltä se ainakin tuntuu. Monet hänen käyttämistään sanoista ja ilmauksista saattavat tuntua nuoremmasta lukijasta vierailta. Ne ilmentävät selvästi kirjoittajan omaa aikaa ja sen aikaista tyyliä puhua ja kirjoittaa. Silti kirja ei ole hankala luettava. Sen miltei nappaisee yhdessä tai kahdessa lukukerrassa helposti. Tekstiin pääsee hyvin sisälle ja vaikkei nyt aivan tuon nuoren suomalaismiehen hullaantumista ymmärräkään, lukemastaan silti voi pitää. Itse tosin olen sitä mieltä, että hän otti kaiken aivan liian vakavasti. Miehen pitäisi oppia elämään. Todella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti