Agatha Christie: Lordin kuolema

Alkuteos: Lord Edgware Dies (1933)

Suomentaja: Eila Pennanen

Ilmestymisaika: 1995 (ko.painos)

Sivumäärä: 313

Kustantaja: WSOY

ISBN: 951-0-12962-3

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Hercule Poirot #7

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 42 ja 44

*Kun omalaatuinen lordi Edgware murhataan kirjastoonsa syylliseksi epäillään ensimmäiseksi hän vaimoaan, kuuluisaa näyttelijätärtä, joka vain hetkeä aikaisemmin on pyytänyt Hercule Poirot’n apua päästäkseen eroon miehestään. Tästä alkuasetelmasta lähdetään liikkeelle monipolvisessa tarinassa, jossa murhaaja on tavallista häikäilemättömämpää lajia.*

Oi Dame Christie! Poirotin ystävät eivät tule pettymään. Kerrassaan hurmaava kirja tämän salapoliisin tutkimuksista, jossa hän miltei erehtyy.

Kapteeni Hastings on tämän kertomuksen kirjannut ylös jonkin aikaa itse tapahtumien jälkeen. Luvassa on siis hänen omia olettamuksiaan ja toteamuksiaan, jotka luonnollisestikin värittävät tarinaa ja saavat välillä hymyn lukijan huulille. Hastingsin tyyli kun on välillä miltei huvittava ja niin kovin perienglantilainen.

Tapahtumat etenevät Christielle tyypilliseen vauhdikkaan paljastamattomaan tapaan. Lähes koko ajan tapahtuu jotain, mutta lukijasta saattaa silti tuntua, että Poirot ystävineen on vain lounaalla. Ratkaisun avaimet onkin pudoteltu todella taitavasti tämän kirjan käänteisiin. Uskon, että lopulliset käänteet saavat suurimman osan lukijoista yllättymään. Sen verran mielikuvituksellinen tämä tapaus on. Ehdottomasti yksi parhaista Poirot-kirjoista joita olen tähän asti lukenut!

Esko-Pekka Tiitinen: Jäljen jättävät sanat

Alkuteos: Jäljen jättävät sanat (2002)

Ilmestymisaika: 2002 (ko.painos)

Sivumäärä: 123

Kustantaja: Tammi

ISBN: 951-31-2593-9

Muoto: Sid.

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2016: 45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja (19/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 3, 41, 46 ja 48

*Heikki aloittaa uudessa koulussa ysiluokan. Hän nimittää itseään hyppyrotaksi ja kapinoi kirjallisesti: hän kirjoittaa itsensä seinille. Heikki kirjoittaa satuja opettajille ja kiinnittää ne opettajainhuoneen ilmoitustaululle, seinäkirjoituksia ja aforismeja koulutovereilleen ja päiväkirjaa itselleen. Ja aivan erityisesti hän kirjoittaa Johannalle, kahdeksasluokkalaiselle tytölle, joka hallitsee yhä enemmän hänen ajatuksiaan.

Kirjoittaminen on joskus helpompaa kuin puhuminen. Heikille se on tapa selviytyä surusta, yksinäisyydestä, muutoksesta, tapa etsiä itseään ja toisia. Sanat jättävät jälkiä ja herättävät kysymyksiä.*

Nopealukuinen joskin ehkä hieman sekavanoloinen teos avaa yhdeksäsluokkalaisen suomalaisen pojan maailmaa, joka on kokenut suuria muutoksia. Heikki on ilmeisesti vasta vähän aikaa sitten menettänyt isänsä ja muuttanut tutusta ja turvallisesta elinympäristöstä äitinsä kanssa pois. Eikä äiti tietenkään ymmärrä. Eivätkä kaikki opettajatkaan. Siksipä Heikki kirjoittaa.

Heikin kirjoitukset vaihtelevat. Osa on lyhyitä, moderneja satuja/tarinoita opettajille. Osa seinäkirjoituksia toisille oppilaille. Osa lyhyitä ajatuksia. Ja osa henkilökohtaista päiväkirjaa. Tekstityyppejä tässä kirjassa on siis hyvin monta. Keskenään ne muodostavat jännittävän kokonaisuuden, joka tosin voi olla sekavahko. Välillä kun tekstit eivät tunnu liittyvän millään lailla toisiinsa. Ellei ajattele sitä, että ne on kirjoittanut poika, jota muut pitävät erikoisena ja erilaisena.

Jäljen jättävät sanat on lyhyt ja nopealukuinen. Ellei ala pohtimaan tekstejä tarkemmin. Useissa teksteissä nimittäin on voimaa ja ajatusta, niihin pääsee syvemminkin kiinni. Ajatukset sopivat niin nuorille, joilla itsellään on taustalla menetystä, yksinäisyyttä ja kenties se ensimmäinen ihastus. Ja myös nuoren vanhemmille avaamaan ainakin hitusen sitä maailmaa, missä murrosikäinen elää.

Hitomi Kanehara: Käärmeitä & lävistyksiä

Alkuteos: Hebi ni piasu (2004)

Suomentaja: Sami Heino

Ilmestymisaika: 2009 (ko.painos)

Sivumäärä: 124

Kustantaja: Sammakko

ISBN: 978-952-483-124-6

Muoto: Sid.

Peukku: ^^b

Lukuhaaste 2016: 44. Kirjassa joku kuolee (18/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 3, 5, 10, 17, 34 ja 48

*Shokeeraavan koukuttava japanilainen kulttiklassikko, tarina Japanin undergroundkulttuurimaailmasta, valosta ja pimeydestä, rakkaudesta ja vihasta. Lui on 19-vuotias, kuvankaunis ja pitkästynyt tokiolaisnainen. Lui tapaa baarissa punkkari Aman ja joutuu tämän kaksihaaraisen kielen lumoihin. Lui muuttaa Aman luo ja hankkii itsekin kielilävistyksen, päättää koetella rajojaan ja pyytää Aman ystävää, tatuointi- ja lävistyssalongin omistavaa Shibaa suunnittelemaan ainutlaatuisen tatuoinnin selkäänsä. Vaaraa uhkuvan Shiban tatuoinnista vaatima hinta syöksee Luin brutaaliin kolmiodraamaan. Tokion syrjäkujilla sattuneen rajun kohtauksen jälkeen Ama katoaa, ja Luin on kohdattava tekojensa seuraukset…

Käärmeitä & lävistyksiä voitti Japanin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, Akutagawan. Teos on käännetty kymmenille kielille ja sitä on myyty pelkästään Japanissa yli miljoona kappaletta.*

Suorasukainen ja rehellisesti kirjoitettu kertomus kuvaa hyvin japanilaista maailmaa sen “laitapuolen” kulkijoiden kautta. Lukijalle aukeaa eteen aivan erilainen Japani. Nyt eivät geishat astele temppeleiden pihoilla tai kiireiset liikemiehet juokse toimistosta toiseen. Näyttämölle astuvat tatuoijat, seuralaiset, työttömät ja punkkarit.

Tapahtumat kirjassa etenevät varsin vauhdikkaasti jopa siinä määrin, että itse hahmot jäävät aika tuntemattomiksi. Niin lukijalle kuin toisilleenkin. Mutta oikeastaan siinä on osa kirjan taikaa. Loppua kohden kun alkaa sattumaan asioita, jotka voivat liittyä toisiinsa tai voivat olla liittymättä toisiinsa. Lukija saa itse lopulta päättää sen mitä uskoo, vaikka joitain pieniä vinkkejä kirjassa onkin.

Kanehara on saanut kokoon ajatuksia herättävän teoksen, joka kiinnostaa ja pitää otteessaan. Hänen tyylinsä kirjoittaa on suora ja sinällään helppolukuinen. Joissain kohdissa voi olla hankaluuksia hahmottaa kuka onkaan äänessä, mutta onneksi sellaisia paikkoja ei ole montaa. Tämän uskon johtuvan siitä, että suomentaja ei ole ehkä täysin saanut ilmennettyä japanilaisen puhetavan vivahteikkuutta käännökseen.

Kaikesta huolimatta Kanehara on tutustumisen arvoinen kirjailija. Tarjolla aivan erilaista ja tuoretta näkökulmaa japanilaisesta kirjallisuudesta pitäville.

Sue Grafton: A niin kuin alibi

Alkuteos: A is for Alibi (1982)

Suomentaja: Reijo Kalvas

Ilmestymisaika: 1996 (ko.painos)

Sivumäärä: 224

Kustantaja: book studio

ISBN: 951-611-812-7

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Kinsey Millhone aakkosmurhat #1

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 30, 42 ja 44

*Kinsey Millhone muisti hyvin jutun - se tapahtui kahdeksan vuotta sitten. Poliisin mielestä juttu oli hyvin yksinkertainen. Samoin ajatteli myös valamiehistö, joka tuomitsi Nikki Fifen syylliseksi miehensä murhaan. Nikki istui tuomionsa, ja nyt hän halusi Kinseyn etsivän oikean murhaajan. Tunne sanoi Kinseylle, että Nikki puhui totta, mutta järki vakuutti, että kaikki johtolangat olivat kadonneet kahdeksan vuoden aikana. Mutta kun menneisyyden tapahtumat johtavat uuteen surmaan, Kinsey lähtee jäljittämään murhaajaa, joka on onnistunut kätkemään salaisuutensa kaikki nämä vuodet…*

Olen vuosien varrella lukenut useampia Graftonin aakkosmurhista. Nyt päätin sitten aloittaa lukemisen ihan järjestyksessä alusta. Taidan kuitenkin nuo muutamat aivan viime vuosina lukemani jättää lukematta uudestaan. Mutta vanhemmat varmaan on hyvä palauttaa mieleen, jotta Kinseyn tarina järjestyy mieleeni kunnolla. Katsotaan miten kauan tässä projektissa menee, sillä en aio ottaa paineita tämän suhteen.

Tähän ensimmäiseen kirjaan viittaillaan ainakin muutamasti sarjan myöhemmissä osissa, joten siitä kannattaa todella aloittaa. Ja se myös marssittaa eteemme perustietoineen 32-vuotiaan Kinseyn, joka jo asuu Harryn luona yksiössään ja käy Rosien baarissa syömässä. Pari muutakin myöhemmin mukana pyörivää hahmoa vilahtaa kirjassa, mutta oikeastaan kukaan ei vielä saa kovin suurta roolia. Jopa Kinsey itse jää vielä aika tyhjäksi tauluksi menneisyytensä kanssa. Hänen vanhempiensa onneton kohtalo kyllä mainitaan, vähän kuin ohimennen. Selkeästi halutaan enemmän testata uutta salapoliisia käytännössä.

A niin kuin alibi on kepeä, tasaisesti etenevä salapoliisiromaani, jossa etsitään johtolankoja, käydään lenkillä, nautitaan viiniä ja onnistutaan astumaan häikäilemättömän murhaajan varpaille. Luvassa on siis myös jännitystä, mutta myöskin vähäsen romantiikkaa Kinseyn ihastuessa erääseen juttuun sotkeutuneeseen osapuoleen. Juoni on hyvin koottu ja hahmot rentoja. Mukavaa viihdettä.

Agatha Christie: Aikataulukon arvoitus

Alkuteos: The A.B.C. Murders (1936)

Suomentaja: Aune Suomalainen

Ilmestymisaika: 2001 (ko.painos)

Sivumäärä: 228

Kustantaja: WSOY

ISBN: 952-459-055-7

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: 9. Hercule Poirot -kirja

Peukku: ^^b

Lukuhaaste 2016: 41. Kirjassa lähetetään kirjeitä (17/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 4, 42 ja 44

*Parasta Christietä!

Murhaaja, joka valitsee uhrinsa aakkosjärjestyksessä askarruttaa Hercule Poirotin harmaita aivosoluja.

Ensiksi saa surmansa rouva Ascher Andoverista. Sitten kuristetaan kuoliaaksi Elizabeth Barnard Bexhillin rannikolla. Sir Charmichael Clarke murhataan Churstonissa.

Murhaaja jättää jokaiselle rikospaikalle käyntikorttinsa - rautateiden ABC-aikataulukon. Mutta sitten hän tekee kohtalokkaan virheen, yllyttää jäljilleen itse Poirotin. Tämä selvittää hurjien rikosten sarjan tavalla, jota lukijan on mahdotonta ennalta arvata.*

Kapteeni Hastings kokoaa jälleen yksiin kansiin Poirotin seikkailun. Joskin tällä kertaa mukana on myös muutamia kohtia, joita Hastings ei ole kirjannut ylös, sillä hän ei ole ollut läsnä niiden tapahtuessa. Nämä pienet pätkät ovat kuitenkin ratkaisevan merkittäviä koko kirjan juonen kannalta, joten on vain hyvä että ne ovat mukana.

Aikataulukon arvoitus on yksi kinkkisimmistä Poirot-mysteereistä mitä muistan. Se ei todellakaan ole helppo eikä yksinkertainen ratkaista. Tapahtumat tuntuvat niin kovin irrallisilta toisiinsa nähden. Sattuvathan kuolemat eri paikoissa ja tyystin erilaisten ihmisten joukossa. Kinkkistä pähkinää on siis tarjolla taatun Poirot-viihteen kera.

David Walliams: Gansterimummi

Alkuteos: Gangsta Granny (2011)

Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta

Kuvittaja: Tony Ross

Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)

Sivumäärä: 271

Kustantaja: Tammi

ISBN: 978-951-31-7487-3

Muoto: Sid.

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2016: 18. Lastenkirja (16/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 30, 44 ja 49

*11-vuotiaan Benin on joka perjantai pakko vierailla kaalinhajuisen ja kuorsaavan mumminsa luona. Kerran hän löytää tämän keittiöstä vanhan keksipurkin - jossa on miljoonien arvosta jalokivikoruja ja timantteja! Selitys aarteille on järisyttävä, ja Benin isoäiti osoittautuu kaikkea muuta kuin tylsäksi. Mummin ja pojanpojan uusi ystävyys ei jää tarinoiden tasolle. He alkavat yhdessä suunnitella Lontoon.seikkailua, josta voi tulla kaikkien aikojen hurjin keikka…

Näyttelijä-kirjailija David Walliams onnistuu yhdistämään hervottoman huumorin tärkeisiin teemoihin. Tony Rossin vitsikkäät kuvat kruunaavat lämminhenkisen tarinan, jonka Jaana Kapari-Jatta on taitavasti suomentanut.*

Walliams on onnistunut kirjoittamaan kirjan, joka koukuttaa. Tunnustan, etten itse ole aivan hänen käyttämänsä huumorintyylin suurimpia ystäviä, mutta siitä huolimatta huomasin lähestulkoon ahmivani kirjaa. Teksti etenee hyvin ja sujuvasti, sen kieli on hauskaa luettavaa ja hahmot enempi tai vähempi hupaisia ja sympaattisia omine erikoisuuksineen. Lukija saa nauraa ja ihmetellä. Lisäksi lukiessa oppii monia mielenkiintoisia tietoja ja tarjolla on myös hauska kuvitus elävöittämässä tarinaa.

Kirjassa käsitellään monia tärkeitä asioita. Niin ihmissuhteita ja niiden hankaluuksia - vanhemmat, lapset ja isovanhemmat. Odotuksien täyttämistä ja haaveita. Sekä vielä vähän hankalampia ja synkempiäkin aiheita. Ne on kuitenkin onnistuttu tasapainottamaan keskenään hyvin niin, ettei kirja ole missään vaiheessa liian raskas. Lukemisesta jää lopulta hyvä mieli, vaikka ehkä juoni hieman karkaa käsistä lopussa…

Tätä kirjaa suosittelen lämpimästi vauhdikasta tarinaa etsiville ja huumorintajuisille lukijoille. Sopii siis todellakin myös varttuneemmille lukijoille. Kannattaa ehkä vilkaista myös saman kirjailijan aikaisemmin suomennettuja teoksia Herra Lemu ja Poika ja mekko.

Harriet Beecher Stowe: Setä Tuomon tupa

Alkuteos: Uncle Tom’s Cabin (1852 [kokonaisena kirjana])

Sovitus: Nuorisolle sovittanut A.H. Fogowitz

Suomentaja: Aatto Suppanen

Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)

Sivumäärä: 73

Kustantaja: Elisa Kirja

ISBN: 978-952-282-379-3

Muoto: E-kirja (EPUB)

Peukku: q^^

Huom: Saatavana ilmaiseksi Elisa Kirja -palvelusta

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 4, 18, 34, 42, 44 ja 48

*Setä Tuomon tupa eli alhaisten elämää: kuvauksia neekeriorjain elämästä Amerikan Yhdysvalloissa. Beecher Stowen tunnetuin romaani kertoo nimikkohenkilön elämästä eri isäntien ikeessä. Kirjalla oli suuri historiallinen ja yhteiskunnallinen merkitys; se vaikutti osaltaan orjuuden lakkauttamiseen ja sisällissodan syttymiseen.*

Elisa Kirjan tarjoama versio tästä kuuluisasta ja keskustelua herättäneestä kirjasta on nuorisolle tehty sovitus, jonka tapahtumat eroavat käsittääkseni jonkin verran alkuperäisestä teoksesta. Tapahtumia on pehmennetty ja muuteltu kevyempään suuntaan ja raakuuksia vähennetty. Kaikesta huolimatta teksti on aikamoisen karua.

Kirjan tapahtumat ovat julman rehellisiä. Vaikka lukemani versio on pehmennetty versio, on se silti melkoista luettavaa. Karua ja kovaa tekstiä suorastaan. Itseä ihan inhotti lukea sitä, miten orjia kohdeltiin ja miten he vain alistuivat kohtaloonsa. Kammottava kirja niiltä osin. Onneksi Tuomon tarinan rinnalla seurataan myös Elisabetin ja Yrjön tarinaa, joka on edes vähän onnellisempi. Siitäkään ei kyllä vaikeuksia ja onnettomuuksia puutu.

Vaikeiden ja kovien tapauksien lisäksi yksi tämän kirjan ongelmista on kieli. Se on melko vanhahtavan tyylistä ja siksi jokseenkin kankeahkoa lukea. Kaikki tuntuu olevan liian kirjakielistä ja vähän liian hienoilla sanoilla. Lisäksi omalla kohdallani tökki Tuomon ja muiden orjien kristillisyys. Vaikka heitä kohdeltiin miten huonosti tahansa, se oli vain Jumalan tahtoa ja lopussa he pääsisivät rauhaan Luojan luokse.

Ei, ei ja ei! Tämän kirjan maailmaan on todella hankala asettua. Se on julma, raaka ja kankeaa luettavaa. Se on vanha, mutta yhä vieläkin jaksaa nostattaa voimakkaita tunteita ja ajatuksia. Ei ihme, että se on klassikko. Jos aihe kiinnostaa, suosittelen kokeilemaan tätä Elisa Kirjan versiota. Uskon, että yli 200-sivuinen oikea versio olisi vielä monin verroin raskaampi ja hankalampi lukea.

Voltaire: Candide

Alkuteos: Candide (1759)

Suomentaja: J.A. Hollo

Ilmestymisaika: 1998 (ko.painos)

Sivumäärä: 134

Kustantaja: Tammi

ISBN: 951-31-1215-2

Muoto: Nid.

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2016: 21. 1700-luvulla kirjoitettu kirja (15/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 3, 30 ja 48

*Suuri valistusfilosofi Voltaire kirjoitti ikivihreän satiirisen romaaninsa Candide kypsinä vuosinaan, jolloin hänen oma näkemyksensä elämästä oli jo kiteytynyt. Romaanin vilpitön ja naiivi sankari harhailee ympäri maailmaa aina Amerikkaa ja Eldoradon kultamaata myöten ja kohtaa matkoillaan kaiken pahan, mikä siihen aikaan ihmistä saattoi kohdata. Hänen sinisilmäinen optimisminsa ei silti ota murentuakseen, vaan muuttuu uskoksi työn siunauksellisuuteen.

Candidessa Voltaire antaa reippaita sivalluksia melkein kaikille aikansa ilmiöille. Me taas voimme tätä lähe kaksi ja puoli sataa vuotta vanhaa riemastuttavaa satiiria lukiessamme todeta, että vähän on maailma muuttunut, ihminen ei nimeksikään.*

Candide on todella nopealukuinen ja kepeä kirja. Sitä ei todellakaan pysty ottamaan vakavasti. Tapahtumat ovat niin uskomattomia ja päähenkilö niin sinisilmäinen ettei mitään rajaa. Näin on jopa raivostuttavuuteen asti. Lukiessa tulee varsin helposti puisteltua päätä sen suhteen, miten ensin kaikki hyvä tulee ja sitten taas menee ja miten kaikki tuntuvat olevan kauniita ja yleviä ja omaavan hienon taustan kurjuudestaan huolimatta. Vähäiseen sivumäärään onkin ladottu tapahtumia jos jonkinlaisia. Löytyy rakkautta, maanjäristyksiä ja yllättäviä kohtaamisia...

Kaikesta hupsuudestaan huolimatta Candide on klassikko, johon kannattaa tutustua. Ainakin pääsee nauramaan, joten tässä mitä sopivinta lueksittavaa lämpimiin kesäpäiviin.

Arne Dahl: Juhannusyön uni

Alkuteos: En midsommarnattsdröm (2003)

Suomentaja: Kari Koski

Ilmestymisaika: 2009 (ko.painos)

Sivumäärä: 397

Kustantaja: Otava

ISBN: 978-951-1-21525-7

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: A-ryhmä #6

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2016: 20. Nimi viittaa vuorokaudenaikaan (14/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 4, 17 ja 44

*Tosi-tv:n häpeämätön ohjelmauutuus raivostuttaa tunnetun kriitikon niin että hän tarttuu aseeseen. Murhan uhri on tv-pomo. Ase kädessä löydetty kriitikko kuitenkin väittää, että joku ehti tekemään surmatyön ennen häntä.

Ruotsin rikospoliisin A-ryhmä saa juhannusviikolla tutkittavakseen kokonaisen murharyppään: pian tapetaan maahanmuuttaja, sitten toinen, sitten kolmas. Kun yllättäviä yhteyksiä paljastuu, A-ryhmäläiset saavat aiheen huolestua omasta ja rakkaidensa turvallisuudesta.*

Vaudikas ja tapahtumarikas dekkari. Samaan aikaan selvitellään useampiakin rikoksia, joissa vähitellen paljastuu yllättäviä ja toisiinsa liittyviä piirteitä. Vyyhtejä on jos jonkinlaisia ja ne kiertyvät yhteen mielenkiintoisella tavalla. Tapausten määrä tosin saattaa saada lukijan hämmennyksiin…Onhan perinteisempää, että kirjassa keskitytään yhteen suureen rikokseen kuin useisiin pieniin.

Hämmentyminen on oletettavaa, etenkin kun ottaa huomioon sen, että kirjassa on melkoinen ryhmä hahmoja. Tässä tapauksessa oletan, että olisi suotavaa lukea sarjan kirjat järjestyksessä. Näin olisivat hahmot ja heidän välisensä suhteet paremmin selvillä eikä niihin ja niiden selvittelyyn menisi aikaa. Menneisiin kyllä viitataan, mutta melko epämääräisesti niin, että niistä tietämättömänä jää vähän ärsyttämään… Etenkin kun tämän yhden kosketuksen pohjalta hahmot jäävät melko pinnallisiksi ja mielenkiinnottomiksi. Parissa hahmossa on kuitenkin kiinnostavia piirteitä ja jotkut viittaukset saavat pohtimaan asioita niiden takana. Uteliaisuus alkaa kutkuttamaan. Mutta sitten taas kirjan kokonaisuuden sekavuus jää arveluttamaan. Jos kaikki sarjan kirjat ovat yhtä sekavia, ei mielenkiinto ehkä jaksa riittää keskittymiseen asti. Jos tähän Ruotsin poliisin A-ryhmään haluaa tutustua, suosittelen siis kokeilemaan sarjan ensimmäistä osaa Verikyyneltä. Ehkä kirjojen maailma aukeaa paremmin niin.

George R.R. Martin: A Dance with Dragons

Alkuteos: A Dance with Dragons (2011)

Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)

Sivumäärä: 1181 (+extrat)

Kustantaja: HarperVoyager

ISBN: 978-0-00-648611-4

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: A Song of Ice and Fire #5

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 9, 17, 25, 32, 41, 44

*In the aftermath of a colossal battle, new threats are emerging from every direction.

Tyrion Lannister, having killed his father, and wrongfully accused of killing his nephew, King Joffrey, has escaped from King’s Landing with a price on his head.

To the north lies the Wall of ice and stone - a structure only as strong as those guarding it. Eddard Stark’s bastard son Jon Snow has been elected 998th Lord Commander of the Night’s Watch. But Jon has enemies both inside and beyond the Wall.

And in the east Daenerys Targaryen struggles to hold a city built on dreams and dust.*

Huh huh. Nyt on kevään ja vuoden ensimmäinen oma lukuprojekti suoritettu. Sain nimittäin juuri viimeisteltyä viimeisen julkaistun osan A Song of Ice and Fire -sarjaa. Muutama kuukausi siihen meni koulu- ja työasioiden hidastaessa lukutahtia. Hitaus ei kuitenkaan haittaa. Ei ollenkaan. Sainhan herkutella upealla tarinalla ja hienoilla ja kiehtovilla hahmoilla hetken pidempään. Ja ehdin miltei lukea kaikki ennen kuin kirjoihin perustuvan televisiosarjan Game of Thronesin kuudes kausi starttasi.

Sarjaa katsoneille mainittakoon yleisesti, että kirjoista kolme ensimmäistä - A Game of Thrones, A Clash of Kings ja A Storm of Swords - seuraavat melkoisen hyvin sarjan tapahtumia. Toki joitain muutoksia on tarjolla ja ainakin hahmoista ja tapahtumista saa tietoonsa sellaisia asioita, joita filmatisointi ei paljasta. Sen sijaan neljännessä ja viidennessä kirjassa, siis A Feast for Crowissa ja A Dance with Draconsissa on jo hyvinkin paljon eroavaisuuksia sarjaan. Tapahtumat eriävät toisistaan, niiden aikajärjestys vaihtelee ja mukana on monia hahmoja joita ei sarjassa (ainakaan vielä) ole nähty. Joidenkin henkilöiden tarinat ehtivät jo kulkea pidemmällekin…

Sarjan viidennessä kirjassa pääsemme alkuun seuraamaan samanaikaisia tapahtumia kuin mitä A Feast for Crowissa tapahtui. Nyt vain saamme tietää, mitä tapahtuu Muurilla Jon Snowille, Tyrionille hänen pakomatkallaan ja miten Daenerys kamppailee kaupungissaan. Lisäksi mukana on jälleen myös muutamia muita näkökulmahahmoja. Lady Melisandre pääsee ääneen samoin kuin Ser Barristan Selmy. Myös Theon palaa joukkoon yhdessä muutaman muun rautaverisen kanssa, eivätkä kaikki dornelaisetkaan ole hiljaa… Mitä lähemmäs kirjan loppua pääsemme, palaavat tapahtumat samanaikaiseen aikajanaan ja lukija saa uutta tietoa myös King’s Landingin tapahtumista ja tytöstä, joka koettaa olla ei kukaan. Ja jännitykset alkavat tiivistyä…

Westerosin maailma on lumoavan kaunis historioineen ja rikkaine kulttuureineen. Se pitää sisällään upeita hahmoja, joita rakastaa ja vihaa. Ja joista oppii koko ajan uutta. Vaikka tarina etenee hitaasti ja välillä ehkä jopa turhankin verkkaisesti, antaa se kirjoille osan niiden sielusta. Ei kaikki oikeastikaan etene salamavauhtia. Joihinkin tapahtumiin saattaa kulua vuosia ja osa viesteistä on vääriä tai vääristyneitä. Juonitaan ja sovitaan liittoja, joista toiset pitävät ja toiset eivät. Rakastutaan, eletään ja kuollaan.

Martin tarjoaa kokonaisen maailman täydeltä ihmeitä ja tapahtumia. Hänellä on hyppysissään taito vangita tuo maailma henkilöineen sivuille ja pitää lukija otteessaan alusta loppuun. Sitä kaipaa lisää. Tulisipa jo se seuraava kirja! Toivottavasti hyvää kannattaa odottaa tässäkin tapauksessa.

Jos kaipaat kunnollista ja todellisen tuntuista fantasiaa, juonitteluja, taisteluja, ritarillisuutta, konnuutta ja petoksia höystettynä lohikäärmeillä, magialla, kummallisilla jumaluuksilla ja mystisillä vihollisilla, niin kannattaa ehdottomasti tarttua tähän sarjaan. Se vie helposti mennessään.

Juhani Aho: Juha

Alkuteos: Juha (1911)

Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)

Sivumäärä: 109

Kustantaja: Elisa Kirja

ISBN: ?

Muoto: E-kirja (EPUB)

Peukku: q^^

Huom: Saatavana ilmaiseksi Elisa Kirja -palvelusta

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 3, 17, 44,  45 ja 48

*Juha on Juhani Ahon vuonna 1911 ilmestynyt romaani. Sitä pidetään yhtenä kirjailijansa merkittävimmistä teoksista. Juhan ilmestyessä Aho oli jo vakiinnuttanut paikkansa Suomen "kansalliskirjailijana". Romaania on luonnehdittu Ahon teoksista klassisimmaksi ja samalla nykyaikaisimmaksi. Eeppisestä muodostaan huolimatta Juha on täynnä sisäistä draamaa.*

Juha on väkevä romaani, josta ei tunteiden kirjoa puutu. Tässä kirjassa haaveillaan, rakastetaan ja vihataan. Oman voimakkaan leimansa kirjalle antaa sen kieli, joka on paikoitellen vierasta nykylukijalle. Teos kuvastaakin hyvin omaa aikaansa ja sen kieltä ja ajatusmaailmaa.

Juhan henkilöhahmot ovat sinällään yksinkertaisia, heidän motiivinsa ja tavoitteensa on helppo ymmärtää. Mutta toisinaan heidän tunteidensa ja ajatuksiensa ailahtelut ovat minusta ylidramaattisia. Varsinkaan Marjan hahmosta en pidä alkuunkaan. Hahmojen dramaattisuus ja paikoitellen ajallisesti hyppelehtivät tapahtumat saattavat aiheuttaa pientä sotkeutumista tapahtumien varsinaisessa kulussa.

Voimakas teos, joka epäilemättä on klassikon asemansa ansainnut, mutta ei siitäkään huolimatta aivan minuun lukijana napannut.