Alkuteos: The Causal Angel (2014)
Suomentaja: Antti Autio
Ilmestymisaika: 2015 (ko.painos)
Sivumäärä: 423
Kustantaja: Gummerus
ISBN: 978-951-24-0059-1
Muoto: Nid.
Sarjamerkintä: Kvanttivaras-trilogia #3
Peukku: q^^
*Mestarivaras Jean le Flambeur on selvinnyt dilemmavankilasta, villikoodiaavikosta ja maapallon lopullisesta tuhosta. Hän on vapauttanut itsensä sobornostjumalattaren ikeestä, mutta ystävät hänen ympärillään harvenevat. Pitääkseen kuolleelle alukselleen ja ystävälleen Perhoselle antamansa lupauksen hänen täytyy löytää jäljettömiin kadonnut oortilaissoturinainen Mieli.
Huima etsintä vie Jeanin keskelle sotaa, tuhoutuvalta planeetalta toiselle, kohti Saturnusta, jonka myrskyjen keskellä pelejä rakastavat zokut rakentavat vieraita todellisuuksia. Pelastaakseen Mielen salaperäiseltä Valtapelizokulta Jeanin täytyy avata Planck-lukot. Niiden takana odottavat kaikki mahdolliset maailmat, joissa kausaliteetti, rationaalisen maailmanselityksen ydin, on vain yksi polku monien joukossa.
Kvanttivaras-trilogian päätösosa Kausaalienkeli on täynnä valtavia avaruusaluksia, huimaavia avaruustaisteluja ja kiehtovaa tieteellistä spekulaatiota. Se sitoo yhteen trilogian teemat - vapaan tahdon, pelit ja identiteetin - tavalla, joka jää mieleen pitkäksi aikaa.*
Trilogian päätösosa tarjoaa samoja aineksia kuin kaksi aikaisempaakin kirjaa. Vauhtia, yllättäviä tilanteita, vaaroja, sotaa, kummallista tekniikkaa ja eräänlaista kuolemattomuutta sekä mitä mielikuvituksellisempia olentoja. Jotenkin olisi luullut, että näihin kaikkiin olisi jo tottunut, mutta ei. Vaikka vierasperäisten sanojen ja nimien ymmärtämiseen on vähän sopeutunut, ovat ne silti jokseenkin kankeita. Itselleni alkoi vasta lähellä loppua aueta kunnolla Perustajien kaikkeus. Se miten heidän sukunimistään olivat syntyneet tietyt ryhmittymät. Mikä tietenkin sai manailemaan sitä, että kirjojen tapahtuma-ajan historia on jätetty melkoisen epäselväksi ja selittämättömäksi. Pieni yhteenveto menneistä tapahtumista helpottaisi lukijan elämää. Tokihan kirjassa vihjaillaan jotain, mutta mitään ei varsinaisesti sanota suoraan.
Ja sitten ne yllätykset. Onhan se mukava, ettei kaikki kulje suoraviivaisesti eteenpäin. Mutta kun kaikki viilaavat toisiaan linssiin ja useammallakin tavalla - viilaus viilauksen sisällä - niin… Tapahtumissa ja niiden aikajärjestyksessä voi välillä olla hankala kestää perässä. Samoin kuin siinä, kuka lopulta sumuttikaan eniten toisia silmiin ja miten. Liika on joskus liikaa. Yllättävissä juonenkäänteissäkin. Niihin turtuu ja jopa kyllästyy. Minua alkoi jopa hieman ärsyttämään.
Vapaa tahto ja identiteetti mainitaan trilogian teemoiksi. Mutta miten paljon meille sitä jää, jos meitä muokataan teknisesti? Tai jos meitä monistetaan useiksi kappaleiksi? Onko koko elämämme vain suurta peliä, jossa kekseliäämpi tai teknisesti taitavampi voittaa? Hyviä kysymyksiä, hyviä ajatuksia. Niiden äärelle pääsemme Jeanin ja Mielen kautta, joista kumpainenkin kasvaa ja muuttuu matkalla. Jean itse leikittelee minuudellaan ja Mieli on luopunut vapaudestaan tavoitteensa takia. Kuitenkin heistä kumpainenkin lopulta miltei yhdessä hetkessä heittää kaiken menemään ja ottaa uuden suunnan. Herää kysymys siitä, voiko kaikki olla todella niin helppoa ja yksinkertaista. Voiko vain avata toisen oven ja sulkea toisen?
Kvanttivaras-trilogia on päätähuimaava lukukokemus. Se herättää ajatuksia ja hämmentää. Tutustumisen arvoinen ehdottomasti, vaikka voi olla monen mielestä sekavahko. Harmikseni joudun toteamaan, ettei ensimmäisen osa lumo onnistu kestämään täysin kahteen seuraavaan, vaikka päätösosa onkin eheämpi kokonaisuus kuin kakkonen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti