Alkuteos: The Silent Blade (1998)
Suomentaja: Kari Tikkunen
Ilmestymisaika: 2000 (ko.painos)
Sivumäärä: 397
Kustantaja: Jalava
ISBN: 951-887-198-1
Muoto: Nid.
Sarjamerkintä: Pimeyden polut -trilogia #1 / Forgotten Realms
Peukku: q^^
Huom: Lue Drowin perintö -tetralogian jälkeen
Lukuhaaste 2017: 31. Fantasiakirja (2: 2/50)
*Wulfgar on palannut Syvyyksistä tavattuaan siellä vihollisia, joita ei edes ihmeellinen moukari Aegis-gang, pysty tuhoamaan. Hän ei kuitenkaan jää paikalleen, vaan lähtee Drizzt Do’Urdenin, Catti-brien, Bruenorin ja Regisin kanssa pitkälle matkalle tuhotakseen pahan taikaesineen, Crenshinibonin. Ystävykset joutuvat kuitenkin huomaamaan, että kaikki ei ole kuten ennen. Mahtava barbaari Wulfgar joutuu taistelemaan omia sisäisiä demoneitaan vastaan…
Samaan aikaan maineikas salamurhaaja Artemis Entreri palaa monien vuosien jälkeen vanhaan kotiinsa Calimportiin. Uumenenalassa vietetyt vuodet ja ratkaisemattomat taistelut Drizzt Do’Urdenin kanssa ovat vaikuttaneet salamurhaajaan syvästi. Hän ei kuitenkaan ehdi mietiskelemään tätä, sillä hän joutuu heti juonittelujen keskelle.*
Tämä kirja seikkailee seuraillen tapahtumia kolmelta eri taholta. Toisaalla seurataan Drizztin, Bruenorin, Regisin ja Catti-brien matkaa kohti Korkealentoista Henkeä, jonne ystävysten on tarkoitus viedä ilkeä kristallisauva. Sauva, joka omalta osaltaan ja omalla tahdollaan aiheuttaa kumppanuksille vaaroja matkalla. Toisaalla taas seurataan tovereistaan eronnutta Wulfgaria, jota mielen sisäiset demonit piinaavat voimakkaasti. Kolmantena päästään tutkailemaan salamurhaaja Artemis Entrerin paluuta vanhaan kotikaupunkiinsa.
Näistä kolmesta maailmasta seuraan itse kaikkein mieluiten ehkä Entrerin maailmaa. Salamurhaaja kehittyy koko ajan mielenkiintoisemmaksi ja mielenkiintoisemmaksi persoonana ja lisäksi hänen ympärillään pyörii joukko kiintoisia drow-hahmoja: Jarlaxle, Kimmuriel ja uusi tuttavuus Rai’gy. Näissä tyypeissä riittää seurattavaa!
Entrerin ympärillä pyörivien juonittelujen jälkeen pidän eniten luonnollisesti Drizztin ja tämän toverien matkasta. Siellä on aina jännitystä ja hienoja taisteluita. Joskin edelleen hieman kummeksun ja tunnen väkinäiseksi Drizztin ja Catti-brien väliset tunteet… Ehkä ne joskus kehittyvät?
Kaikkein vähiten nautin pätkistä, jotka koskevat pohjalle joutunutta barbaaria. Wulfgar ei ole koskaan kuulunut hahmoista suosikkeihini. Ja tämä ajaa häntä vielä enemmän syvälle ja kauas ihannehahmosta. Tässä kirjassa mies nimittäin on itsekäs, kylmä, tyly, ilkeä, väkivaltainen ja lopussa vielä sortuu alkoholiin. En pitänyt kiiltokuvamaiseksi tehdystä sankarista, enkä pidä tästä rappiolle ajautuneesta antisankaristakaan. Onneksi koko kirja ei ole pelkkää Wulfgarin kurjuudella mässäilyä. Muuten se olisi jo aika raskasta.
Pimeyden polut -trilogian avaus tuntuu aavistuksen syvemmältä fantasialta verrattuna aikaisempiin. Vaikka hahmot ja heidän välisensä suhteet kehittyvät vieläkin, on juoni tummasävyisempi ja lähempänä ihmisten omaa maailmaa. Magia ja villit taistelut antavat yhä vastauksia moniin ongelmiin, mutta nyt päähenkilöillä on myös inhimillisempiä ongelmia, jotka myös menevät heissä syvemmälle.
Tarjolla siis oikein luettavaa fantasiaa, joka jättää odottamaan mihinkähän suuntaan trilogian kaksi muuta kirjaa kuljettavatkaan tätä sarjaa ja joukkoa sankareita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti