Alkuteos: Death at La Fenice (1992)
Suomentaja: Titia Schuurman
Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)
Sivumäärä: 272
Kustantaja: Otava
ISBN: 978-951-1-26893-2
Muoto: Nid.
Sarjamerkintä: Guido Brunetti #1
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2017: 42. Esikoisteos (2: 42/50)
*Karismaattinen venetsialaiskomisario Guido Brunetti sukeltaa oopperan kulisseihin.
La Fenicen oopperataloon kerääntynyt Venetsian kerma on ällikällä lyöty. Maailmankuulu saksalainen kapellimestari on myrkytetty väliajalla.
Jututtaessaan henkilökuntaa komisario Brunetti toteaa kiivasluontoisen kapellimestarin ehtineen saada elämänsä aikana monia vihollisia. Neroudella on ollut kääntöpuolensa.
Tapahtumien taustana on lumoava Venetsia ihmisineen, kanaaleineen ja palatseineen.
Kuolema oopperassa on Venetsiaan kotiutuneen yhdysvaltalaisen Donna Leonin ensimmäinen Guido Brunetti-jännäri.*
Leonin kirjat ovat sellaisia, että ne herättävät keskustelua. Näin ainakin minun tuttavapiirissäni. Osan mielestä ne ovat tylsiä, toiset taas rakastavat niitä. Itse lukeudun näiden kahden ääripään väliin. Nautin näiden lukemisesta tietyssä mielialassa. Brunetti kirjoissa on nimittäin mitä rauhallisin ja verkkaisin tunnelma. Ne kuvaavat hienosti Venetsiaa ja italialaista elämää. Minusta tuntuu kuin voisin itsekin elää tuossa kaupungissa hahmojen kanssa.
Mutta hahmot sitten. Niitä on ehkä hivenen liikaa. Mahdollisia epäiltyjä tässä on muutamia, poliiseja sitäkin enemmän. Eivätkä kaikki poliiseista todellakaan ole tarpeellisia juonen kannalta. Ymmärrän, että kyseessä on sarjan ensimmäinen osa, jossa selvästi pohjustetaan tulossa olevaa pitkää sarjaa, mutta silti. Pieni karsinta ei olisi ollut pahitteeksi.
Jos jotain pitäisi moittia, niin se on Brunettin tuttavapiirin hyödyllisyys. Tuntuu, että aina kun hän tarvitsee tietoja tai apua, niin kappas vain, sellainen henkilö löytyy hänen tutuistaan. Tai ainakin tutuilla on sitten tiedossaan joku, jolta asiaa voi kysellä. Toisaalta taas kontaktit ovat oikeassakin elämässä todella tarpeellisia. Ei kai Brunettia voi lopulta moittia hyödyllisten henkilöiden tuntemisesta… Ainakaan kokonaan.
Tässä ensimmäisessä Brunetti-kirjassa loppuratkaisu tulee aika puskasta. Ehdin lukiessa jo pohtimaan vaikka mitä muita vaihtoehtoja aina kaksoisolennosta jos minkälaiseen huijaukseen, mutta kaikki osoittautuivat sitten vääriksi. Tätä ratkaisua en olisi osannut arvata tarjolla olleen tiedon perusteella. Siitä pisteet. Toisaalta taas pohdin, oliko loppu liiankin yllättävä.
Brunettin seurassa viihtyy hyvin, jos kaipaa verkkaisesti eteneviä perinteisempiä dekkareita, joissa ei ole liikaa väkivaltaa. Tunnelma ja tarinoinnit ovat olennainen osa näitä kirjoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti