Victor Hugo: Kurjat - I Fantine

Alkuteos: Les Misérables (1862)

Suomentaja: Vihtori Lehtonen

Ilmestymisaika: 2014 (ko.painos)

Sivumäärä: 306

Kustantaja: Elisa Kirja

ISBN: 978-952-282-955-9

Muoto: e-kirja (EPUB)

Sarjamerkintä: Kurjat #1

Peukku: ^^b

Huom: 5 osainen Kurjat on saatavana ilmaiseksi Elisa Kirjasta. Kukin osa omana e-kirjanaan.

Lukuhaaste 2018: 1. Kirjassa muutetaan (5/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 16, 17, 19, 24, 33 ja 34

Hyllynlämmittäjä: 6

Lukulistalta: 2

*Kurjat eli Les Misérables on ranskalaisen Victor Hugon vuonna 1862 ilmestynyt romaani, joka kertoo tavallisen kansan ihmiskohtaloista 1800-luvun alkupuolen Ranskassa.

Viiteen osaan jakautuneen kirjan kantavia teemoja ovat yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuus, viattomien kärsimys ja velvollisuudentunto. Kurjat on kansainvälisesti yksi tunnetuimmista ranskalaisen kirjallisuuden klassikoista, joka on jäänyt elämään yhä uusissa sovituksissa elokuvista musikaaleihin.*

Olen aika tyytyväinen siitä, että tämä massiivinen teos on jaettu useampaan osaan e-kirjamuodossa. Se tuntuu ainakin ajatuksen tasolla keventävän lukemista, sillä omaa lukemista voi tauottaa eri osien välissä. Tauotus ei nimittäin kuulosta ollenkaan hullummalta tämän klassikon kohdalla.

Itse pidän tästä vanhasta suomennoksesta. Se sopii hyvin kirjan henkeen ja aiheeseen, tekee siitä jotenkin riipaisevan oloisen. En tosin ole vilkaissut uudempia suomennoksia ja niiden kieltä, joten olen jäävi vertaamaan. Totean vain, että vanhakaan suomennos ei ole ollenkaan hullumpi, vaan aukeaa nykylukijalle kyllä.

Se, minkä takia tauotus lukemisessa voi olla tarpeen, on kirjan aihe. Perusjuoni lienee suurimmalle osalle tuttu, mutta kirja tietysti on erilainen ja käsittelee asioita laajemmin ja perusteellisemmin. Itselleni ainakin tulee vastaan koko ajan uusia asioita ja hahmoihin pääsee syvällisemmin sisälle.

Vaikka tämän ensimmäisen osan nimi on Fantine, ei se käsittele pelkästään nimihenkilöä, vaan tarinassa pääsevät esille myös Javert ja itse Jean Valjean. Oikeastaan Fantinen tarina on melko pienessä osassa teosta. Se, mikä itseäni eniten järkytti, oli se, että todella suuri osa kirjan alusta kertoi eräästä maalaispiispasta ja tämän tekemisistä. Lopulta kuitenkin selvisi se, miten ja miksi piispa ja tämän tekemiset olivat tärkeitä koko kirjan tapahtumien kannalta. Samoin kuin myös kuvailu pikkuisesta kiertolaispojasta ja jopa Fantinen elämän pariisilaisvaihe. Hahmot ja heidän ajatuksensa, toimensa aukeavat paremmin ja samalla lukija pääsee sisälle ajan maailmaan ja sen kurjuuteen. Kaikki kun ei todellakaan mene reilusti.

Fantine on hieno avausosa Kurjille. Se on koskettava ja raivostuttava ja saa lukijan Jean Valjeanin puolelle vaikkei miestä ensi alkuun esitetäkään mitenkään mairittelevassa valossa.

Don DeLillo: Nolla kelviniä

Alkuteos: Zero K (2016)

Suomentaja: Helene Bützow

Ilmestymisaika: 2017 (ko.painos)

Sivumäärä: 271

Kustantaja: Tammi

ISBN: 978-951-31-9206-8

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Keltainen kirjasto #485

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2018: 15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja (4/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 9, 14, 19 ja 24

*Jeffrey Lockhartin isä Ross on kiireinen miljonääri, jonka vaimo Artis on vakavasti sairas. Ross on sijoittanut suuria summia kaukaiseen, salaiseen tutkimuslaitokseen, johon tullaan kuolemaan kontrolloidusti. Ruumiit säilötään tulevaisuutta varten, jotta ne voidaan kehittyneen teknologian avulla parantaa ja herättää taas eloon. Jeff matkustaa Rossin ja Artisin luo hyvästelläkseen äitipuolensa. Tuossa syrjäisessä aavikkolinnakkeessa hän joutuu samalla määrittelemään oman suhteensa elämään ja kuolemaan.

Jäljittelemättömällä taituruudellaan DeLillo asettaa vastakkain maailman pimeyden - terrorismin, tulvat ja nälänhädän - sekä ihmiselämän jokapäiväisen kauneuden. DeLillo on luonut viisaan ja liikuttavan romaanin, jonka voi nähdä sisarteoksena hänen läpimurtoteokselleen Valkoinen kohina.*

DeLillon kirja on hitaasti etenevä ja pohdiskeleva. Siinä eletään useammalla tasolla ja katsotaan maailmaa erilaisesta vinkkelistä. Yhdellä tasolla Jeff seuraa vierestä isänsä ja Artisin loppua, joka vie ensin Artisin jäädytetyksi odottamaan tulevaisuutta ja ajaa viimein myös Rossin tekemään päätöksen maailmalleen. Nykytila myös käsittelee Jeffin omaa elämää, joka on melkoisen kaukana hänen isänsä elämän loistokkuudesta. Toisella hän muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan - elämää, jossa hänen äitinsä kasvatti hänet isän lähdettyä. Jeff tutkailee muistoissaan sitä, miten vanhempien “vanhemmuus” voi olla hyvin erilaista. Lukija ei voi olla kysymättä itseltään, miten se on vaikuttanut kasvavaan nuoreen.

Kirjan kieli on minusta erikoinen. Se on haastavaa luettavaa, eikä kirja aiheensakaan puolesta ole kevyttä kesäpäivän lukemista. Lauseissa on jotain, joka minua itseäni häiritsi lukiessa. Lauseet ja varsinkin ihmisten puheet tuntuvat tökkivän. Aivan kuin jotkut sanat tai ajatukset jäisivät puuttumaan.

Minulle Nolla kelviniä oli haastava, tylsä ja takkuinen lukukokemus. Ehkä en saanut kirjan ajatuksesta kiinni.

William Shakespeare: Loppiaisaatto eli Miten mielitte

Alkuteos: Twelfth Night (1600-1601)

Suomentaja: Paavo Cajander

Ilmestymisaika: 2013 (ko.painos)

Sivumäärä: 63

Kustantaja: Elisa Kirja

ISBN: 978-952-282-564-3

Muoto: e-kirja (EPUB)

Peukku: q^^

Huom: Saatavana ilmaiseksi Elisa Kirjasta

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6 ja 11

Hyllynlämmittäjä: 5

*Komedia Rosalindin ja Orlandon välisestä rakkaudesta pohjaa Thomas Lodgen romanssiin. Laulujen täyttämä lyyrinen näytelmä on filmatisoitu tasaisin väliajoin ja ollut pitkään erityisesti ulkoilmateatterien suosiossa. Paavo Cajanderin suomennos.*

Nopealukuinen ja sinällään menettelevä komedia. Ainahan sitä saadaan hupia ihmisistä, jotka esiintyvät jonain muuna kuin mitä ovat.

Nuori Viola luulee veljensä hukkuneen aaltoihin ja esiintyy miehenä tarkkaillakseen ihailemaansa Orsinoa, jonka puolisoksi mielisi. Orsino kuitenkin näkee vain Olivian, isänsä ja veljensä menettäneen neidon, joka taas ei Orsinosta juuri välitä. Sen sijaan Olivia mieltyy valeasuiseen Violaan, jota Orsino käyttää puhemiehenään. Jotta kaikki menisi vielä enemmän sekaisin, on Violan veli Sebastian kuitenkin selvinnyt aalloista, mutta luulee sisarensa hukkuneen. Häntä auttaa Antonio, merirosvo, joka saa itsensä pulaan avuliaisuuttaan, sillä hän on huonoissa väleissä Orsinon kanssa.

Tähän soppaan kun vielä heitetään joukko palvelijoita ja Olivian sukulaisia ja muita kosijoita omine kujeineen, niin komedia on valmis.

Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä

Alkuteos: Le tour du monde en quatre-vingts jours (1872)

Suomentaja: Samuli S.

Ilmestymisaika: 2014 (ko.painos)

Sivumäärä: 177

Kustantaja: Elisa Kirja

ISBN: 978-952-282-948-1

Muoto: e-kirja (EPUB)

Peukku: ^^b

Huom: Saatavana ilmaiseksi Elisa Kirjasta

Lukuhaaste 2018: 11. Kirjassa käy hyvin (3/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 4, 6, 14, 23, 26 ja 38

Hyllynlämmittäjä: 4

Lukulistalta: 1

*Phileas Fogg, lontoolainen herrasmies, väittelee klubitoveriensa kanssa maailman ympäri matkustamiseen vaadittavasta ajasta. Hän lyö suuresta summasta vetoa että pystyy suorittamaan matkan 80 päivässä, ja lähtee heti matkaan ranskalaisen palvelijansa Jean Passepartoutin kanssa.

Matkan aikana Wilbur Fix -niminen salapoliisi alkaa seurata häntä, sillä Fogg muistuttaa kovasti erästä etsittyä pankkirosvoa.

Jules Verne (1828-1905) oli ranskalainen kirjailija, joka tunnetaan science fiction -kirjallisuuden edelläkävijänä. Vernen vuonna 1872 ilmestyneen romaanin Maailman ympäri 80 päivässä pohjalta on vuosien saatossa tehty runsaasti erilaisia elokuvia ja TV - sekä animaatiosarjoja.*

Vanha klassikko otti ja puri. Olen toki katsellut lapsena varmasti suurimmalle osalle tutun piirrossarjan ja ainakin pari kirjasta inspiraatiota saanutta elokuvaakin. Siitä huolimatta kirja pääsi yllättämään.

Ensinnäkin en todellakaan muistanut/tiennyt, että herra Fogg on oikeasti niin “kylmä” mies. Hänet esitetään tässä lähes täysin passiivisena, henkilönä joka ei todellakaan näytä tunteita, jos niitä edes on. Onhan se tietysti perin englantilaista käytöstä, olla aina kohtelias ja tyylikäs eikä koskaan menettää temperamenttiaan. Mutta kuitenkin. Jäin ihmettelemään moista. Toiseksi myös Passepartout yllätti. En muistanut hänen olevan niin sankarillinen ja toisaalta myös hölmö. Kyllä hänet pelleksi tunnistaa, mutta että niinkin typerästi välillä onnistuu toimimaan… Ja tokihan sitten salapoliisinkin käytös poikkesi muististani.

Tämä vanha suomennos on minusta oikein hauska ja luettava vielä tänäkin päivänä. Kieli elää ja vaikka kaikki käytössä olevat sanat eivät olekaan enää nykyään “muodissa”, niin tekstistä saa hyvin selvää. Vanhemmat sanankäänteet antavat tarinalle oman leimansa, joka sopii hyvin sen tyyliin. Seikkaillaanhan kirjassa aikana, jolloin maailma oli huomattavasti suurempi kuin nykyään. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen teos edelleen!

Nick Stephenson: Wanted

Alkuteos: Wanted (2013)

Ilmestymisaika: (ko.painos)

Sivumäärä: 274

Kustantaja: WJ Book Ltd.

ISBN: ?

Muoto: e-kirja (kindle)

Sarjamerkintä: Leopold Blake #1 / A Private Investigator Series of Crime and Suspense Thrillers #1

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2018: 46. Kirjan nimessä on vain yksi sana (2/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 3, 14 ja 42

Hyllynlämmittäjä: 3

*Nowere to hide…

What should have been a relaxing vacation in Paris turns into another unwinnable situation for expert criminology consultant Leopold Blake. Caught in the cross hairs of a ruthless assassin and on the run from the police for a murder he didn’t commit, Blake and his team must fight to clear his name before it’s too late.

As enemies close in from all sides, Blake is about to learn who he can trust - and who is determined to destroy him - as The City of Light becomes a new hunting ground. Wanted is another exhilarating instalment in the Leopold Blake series of thrillers, which can be read and enjoyed in any order.*

Tämä sarja kaikesta mainostuksesta huolimatta on selvästi ajateltu luettavaksi kokonaisuutena ja järjestyksessä. Vaikka tässä osassa on oma tarinansa, joka saadaan kyllä loppuun, tapahtuu taustalla paljon sellaista, mikä jatkuu kohti sarjan seuraavaa osaa ja todennäköisesti myös muita osia. Itse näkisin, että kokonaisuudesta saa paremman kuvan niin.

Ykköskirjan pääjuoni on aika yksinkertainen. Joku haluaa saada Leopoldin pulaan ja mielellään pois maailmankartalta. Tätä varten on hankittu hyvä salamurhaaja, joka kuitenkin ajoittain toimii hivenen epärealistisesti. Ei sillä, että tietäisin miten salamurhaajat toimivat, mutta osa hänen tekemisistään ei oikein tuntuisi sopivan kuvaan…

Leopold seikkailee tässä kahden viehättävän naisen kanssa. Mary on hänen vanhoja tuttujaan, heillä on menneisyys. Lisäksi nainen on poliisi, ja ilmeisesti ihan pätevä sellainen. Sophia taas on ranskalainen ilmestys, joka tuntuu aavistuksen täytehahmolta. Sellaisen kuvan saa valitettavasti myös kirjan kahdesta turvamiehestä, Jeromesta ja Geraldista. Näistä ensimmäinen kuitenkin ilmeisesti on koko sarjan kannalta merkittävämmässä asemassa vaikka nytten jääkin sivummalle.

Koska sarjassa on taustajuoni, esitellään myös joukko “pahiksia”. Tai oikeammin ehkä tässä tapauksessa väärälle palkkalistalle joutuneita, joilla ei aina ole kamalan hyvä tuuri. Heidän välisensä kuviot ja ihmissuhteet ovat aika mitäänsanomattomia ja juonen kannalta turhia. En oikein ymmärtänyt, miksi heidät oli ollut otettava mukaan. Ehkäpä tarinan jännityksen luomisen takia?

Vauhtia tässä kirjassa piisaa ja teksti on sinällään sujuvaa luettavaa. Kieli on helppoa, joten vähäisemmälläkin englanninkielentaidolla kirjasta pystyy nauttimaan. Hyvää harjoitusta ja ihan mukavaa viihdettä jos haluaa vain lueskella ilman suurempia toiveita.

Jeremy Bates: The Taste of Fear

Alkuteos: The Taste of Fear (2012)

Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)

Sivumäärä: 459

Kustantaja: ?

ISBN: 978-0-9937646-1-5

Muoto: e-kirja (kindle)

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 14 ja 33

Hyllynlämmittäjä: 2

*In the jungle no one can hear you scream - American movie star Scarlett Cox and her husband, hotel tycoon Salvador Brazza, head to Africa to get away and resuscitate their ailing marriage. When robbed of their money and passports, they seek help from the U.S. Embassy in Dar es Salaam on the very day Al Qaeda chooses to bomb it. In an eyeblink they are taken hostage and whisked across the border deep into the Congo, one of the last truly wild places left on earth.

Battling terrorists, deadly wildlife, and cannibalistic rebels, Scarlett and Sal must find a way to survive in a violent, primeval world. And the only person who may be able to save them is the assassin sent to kill them.*

Tämä jännäri on itselleni ristiriitainen tapaus. Toisaalta se on erittäin luettava; teksti on sujuvaa ja etenee mukavaa tahtia. Koko ajan tapahtuu, eikä lukija ehdi pitkästymään. Toisaalta taas sen henkilöt jäävät todella ohuiksi, osa toimii hyvin kummallisesti ja osa tapahtumista tuntuu pakottaen mukaan otetuilta.

Kaunis Scarlett ja tämän aviomies Sal koettavat pelastaa avioliittoaan matkalla. Aluksi vaikuttaa siltä, että kirjailija todella haluaa saada heidän välinsä kuntoon ja antaa heille uuden mahdollisuuden. Vaikka matka asettaakin siihen omia haasteitaan. Mukaan kun astuvat sekä terroristit, salamurhaaja ja mukava aussimies Thunder. En tiedä, napsahtaako vangeiksi joutuneilla päästä, mutta Sal alkaa toimimaan täysin järjettömästi. Samoin kuin hänen armeijakoulutuksen saanut ykkösmiehensä Dannykin. Thunderin omituisuudet voin laskea sen varaan, että hän on aussi. Heillä on aina omat kujeensa (love you mates!). Eniten kuitenkin olin menettää hermoni salamurhaajan kanssa… Alkuun hän on cool ja järkevä. Seuraavassa hetkessä tappamassa oikeastaan ilman mitään syytä. Ja kohta taas cool ja kohta pelastamassa maailmaa aiheutettuaan ensin kaaosta. Eikö salamurhaajien pitäisi vielä nykyäänkin pyrkiä olemaan huomaamattomia?

Pitkä purkaus koettaa siis lyhyesti sanoa, ettei tämän kirjan henkilöistä kannata odottaa liikoja. Heistä jää parhaimmillaankin jotenkin keskeneräinen kuva.

Juoni. Terroristi-iskut ovat nykypäivää ja ymmärrän hyvin, miten niistä saa kiintoisia juonia ja kuvioita. Sitä en tajua, miksi mukaan piti sotkea vielä salamurhakin. Mutta juu, kyllä siitä viihdettä saa aikaiseksi. Sen sijaan ne miljoonat “vaarallinen eläin hyökkää kimppuumme” -kohdat alkavat jossain vaiheessa tulemaan ulos korvista… Okei, onhan Afrikka vaarallinen maa, mutta silti. Lisätään tähän vielä yllätysselviämiset ja joukko kapinallisia, niin ollaan jo aika pitkällä.

Kaikkiaan The Taste of Fear ei ole mikään henkilökuvauksen tai juonen riemuvoitto, mutta mukavana ja keveän viihdyttävänä lukupakettina se kyllä menee. Tekstin luettavuus jätti minut pohtimaan, viihtyisinkö paremmin kirjailijan World’s Scariest Places -sarjan parissa.

Robin Hobb: Salamurhaajan oppipoika

Alkuteos: Assassin’s apprentice (1995)

Suomentaja: Sauli Santikko

Ilmestymisaika: 2000 (ko.painos)

Sivumäärä: 446

Kustantaja: Otava

ISBN: 951-1-16662-X

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Näkijän taru #1 / The Farseer #1

Peukku: ^^b

Lukuhaaste 2018: 32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan (1/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 3, 7, 23, 33 ja 40

Hyllynlämmittäjä: 1

*Niin kauan kuin tiedetään, Kuutta herttuakuntaa on hallinnut Näkijöiden suku. Mutta ajat ovat muuttuneet ja taistelu vallasta käynyt yhä häikäilemättömämmäksi: barbaarien punalaivat kulkevat pitkin rannikkoa tekemässä tuhojaan, ja kuningas on voimaton.

Sitten kohtalo heittää kuninkaan hoviin nuoren Fitzin, ylhäisen prinssin äpäräpojan, joka on saanut sukunsa perintönä telepaattisen kommunikoinnin ja ennaltanäkemisen lahjan. Kateellisten mielestä poika on uhka vallanpitäjille - mutta voisiko hän olla myös avain kuningaskunnan eloonjäämistaistelussa?

Robin Hobbin kiitetyssä fantasiaromaanitrilogiassa Näkijän taru on klassisen tarinankerronnan henkeä. Salamurhaajan oppipoika, sarjan kiehtova avaus, on suuri seikkailu maailmassa, jossa ihmeet ovat mahdollisia.*

Tämä trilogia on odotellut hyllyssäni jo jokusen tovin. Tällä kertaa hyvää kannatti odottaa.

Trilogian avaus on vaikuttava. Se lähtee liikkeelle hitaasti ja säilyttää rauhallisen temponsa kannesta kanteen. Fitz kertoo omaa kasvutarinaansa verkkaiseen tyyliin, kuin kunnon nuotio-tarinana tai takkatulen ääressä. Hän kertoo jotain “nykyisyydestä”, jossa hän on jo vanha mies, mutta palaa sitten pääasiassa muistoihin, omaan lapsuuteensa ja nuoruuteensa. Kirjan päättyessä Fitz on nimittäin vasta astumassa nuoruudesta aikuisuuteen, hän on vielä nuori mies, joka on joutunut keskelle suuria ja vaarallisia asioita. Koska kerronta tapahtuu kuin Fitz eläisi kyseistä hetkeä, ei lukijalle paljastu salaisuuksia liian aikaisin.

Kirja kattaa todella pitkän ajan Fitzin elämästä, mikä on ymmärrettävää, sillä tuskin 6-vuotias sankari osaisi paljoakaan tehdä. Samalla kun lukija seuraa pojan varttumista, oppii hän tuntemaan maailmaa, sen tapoja ja henkilöitä. Kuin huomaamatta alkaa pitämään toisista ja luo toisista taas negatiivisemman kuvan. Pohdin, millaisia vinkkejä ja viittauksia seuraavien kirjojen maailmaan on jo esitetty.

Lopussa tapahtumien vauhti kiihtyy. Aletaan lähestymään suuria asioita, joten on pakko kiiruhtaa, sillä maailma elää omaa aikaansa. Minua harmittaa se, että kaikesta kokemastaan ja koulutuksestaan huolimatta Fitz on silti melkoisen sinisilmäinen ja helposti harhaan johdettavissa. Vaikka niin on kyllä lukijakin. Parin asian kohdalla lukijaa on viety kuin pässiä narussa ja yllätyksiä on luvassa. Osa kirjan langoista saadaan solmittua kiinni, osa suuremmista ja pitkä kestoisemmista jää vielä avoimiksi, joten lukija saa jännittää, mitä seuraavaksi tuleekaan tapahtumaan.

Paul Auster: Lukittu huone

Alkuteos: The Locked Room (1986)

Suomentajat: Jukka Jääskeläinen & Jukka Sirola

Ilmestymisaika: 2010 (ko.painos)

Sivumäärä: 125

Kustantaja: Tammi

ISBN: 978-951-31-5895-8

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: New York -trilogia #3

Peukku: ^^b

Huom: samoissa kansissa koko New York -trilogia

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 4

*Paul Auster (s.1947) asuu New Yorkin Brooklynissa kirjailijavaimonsa Siri Hustvedtin kanssa. Auster opiskeli Columbian yliopistossa ja asui sen jälkeen neljä vuotta Ranskassa. 1980-luvun puolivälissä julkaistu New York -trilogia nosti Austerin kirjalliseen kuuluisuuteen. Hän on yksi Yhdysvaltain arvostetuimmista nykykirjailijoista.

New York, rikos, kirjallisuus ja nykyihmisen identtiteetti-kriisi - nämä yhdistävät ylistetyn trilogian kolme romaania toisiinsa.

Lukittu huone

Kirjailija saa haltuunsa kadonneen ystävänsä kirjallisen jäämistön ja huomaa pian elävänsä tämän elämää, saavansa osansa tämän maineesta, tuloista ja jopa perheonnesta.*

Trilogian viimeinen kirja on ehkä kaikkein selkein ja ymmärrettävin. Helppo sekään ei missään tapauksessa ole. Siinä tietyllä tapaa nimettömäksi ja kasvottomaksi jäävä kertoja kertoo oman tarinansa. Kuinka ja miten hän miltei kadotti itsensä koettaessaan selvitellä asioita. Kuinka hän ikään kuin huomaamatta lipui kiinni toisen elämään ja oli vähällä kadottaa itsensä ja oman minuutensa. Hänen tapauksensa on ehkä ymmärrettävin näiden kirjojen päähenkilöiden tapauksista. Sen sijaan en oikein kunnolla saa kiinni hänen ystävänsä, kadonneen ja kuolleena pidetyn Fanshawen motiiveista.

Hienoa kieltä ja kauniita lauseita. Sekä paljon ajateltavaa. Kokonaisuutena trilogia on vaikuttava ja haastava. Sen pienoisromaanit ovat erilaisia, vaikka pyörivätkin samojen aiheiden ympärillä. Austeria ovat monet kehuneet, mutta pohdin, ovatko kaikki hänen teoksensa lukijalle yhtä haasteellisia?

Paul Auster: Aaveita

Alkuteos: Ghosts (1986)

Suomentaja: Jukka Jääskeläinen

Ilmestymisaika: 2010 (ko.painos)

Sivumäärä: 86

Kustantaja: Tammi

ISBN: 978-951-31-5895-8

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: New York -trilogia #2

Peukku: q^^

Huom: samoissa kansissa koko New York -trilogia

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1

*Paul Auster (s.1947) asuu New Yorkin Brooklynissa kirjailijavaimonsa Siri Hustvedtin kanssa. Auster opiskeli Columbian yliopistossa ja asui sen jälkeen neljä vuotta Ranskassa. 1980-luvun puolivälissä julkaistu New York -trilogia nosti Austerin kirjalliseen kuuluisuuteen. Hän on yksi Yhdysvaltain arvostetuimmista nykykirjailijoista.

New York, rikos, kirjallisuus ja nykyihmisen identtiteetti-kriisi - nämä yhdistävät ylistetyn trilogian kolme romaania toisiinsa.

Aaveita

Blue-niminen yksityisetsivä saa toimeksiannon mieheltä nimeltä White. Tehtävänä on varjostaa Black-nimistä henkilöä…*

Tässä pienessä romaanissa on huvittavinta se, että lähes kaikki mainittavat hahmot on nimetty jonkin värin mukaan. Löytyvät White, Black ja Blue, kuin myös Green, Grey ja Redman. Kenties havaittavissa kirjailijassa pientä viehtymystä asiaan?

Kertomus on kuvaus siitä, kuinka Blue suorittaessaan saamaansa tehtävää joutuu eroon omasta elämästään. Hän keskittyy niin käsillä olevaan juttuun, että alkaa jo vähitellen kuin elämään toisen elämää siihen varsinaisesti kuitenkaan kuulumatta. Blue alkaa tarkkailun ja varjostamisen lomassa olemaan miltei enemmän Black kuin oma itsensä. Kuinka tunnollinen voi yksityisetsivä oikeastaan olla? Onko mahdollista todella kadottaa itsensä juttuun?

Tässä Austerin teksti on puhuttelevaa ja se nappaa mukaansa. Kerronta on suoraa, muttei missään mielessä helppolukuista. Tätä tekstiä pitää lukea hitaammin ja välillä palata takaisin, jotta siitä saisi enemmän irti. Siltikään en usko, että kaikki aukeaa ensimmäisellä tai edes toisella lukukerralla. Auster tuntuu tarjoavan haastetta.

Paul Auster: Lasikaupunki

Alkuteos: City of Glass (1985)

Suomentaja: Jukka Jääskeläinen

Ilmestymisaika: 2010 (ko.painos)

Sivumäärä: 145

Kustantaja: Tammi

ISBN: 978-951-31-5895-8

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: New York -trilogia #1 / Keltaiset pokkarit #38

Peukku: q^^

Huom: samoissa kansissa koko New York -trilogia

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 3 ja 4

*Paul Auster (s.1947) asuu New Yorkin Brooklynissa kirjailijavaimonsa Siri Hustvedtin kanssa. Auster opiskeli Columbian yliopistossa ja asui sen jälkeen neljä vuotta Ranskassa. 1980-luvun puolivälissä julkaistu New York -trilogia nosti Austerin kirjalliseen kuuluisuuteen. Hän on yksi Yhdysvaltain arvostetuimmista nykykirjailijoista.

New York, rikos, kirjallisuus ja nykyihmisen identtiteetti-kriisi - nämä yhdistävät ylistetyn trilogian kolme romaania toisiinsa.

Lasikaupunki

Jännityskirjailija ottaa vastaan yksityisetsivän tehtävän ja joutuu keskelle juttua, joka on hämmentävämpi kuin hän itse olisi pystynyt keksimään. Hän ajautuu elämän ja kuoleman leikkiin, jossa panttina on oma identiteetti.*

Auster on aika velmu. Hän on ilmeisesti kirjoittanut itsensä mukaan tähän tarinaan, jossa Quinn-niminen kirjailija saa yllättävän soiton, jonka perusteella hän päätyy leikkimään yksityisetsivää. Yksityisetsivää, jolla on yllättävä nimi ja jota ei ilmeisesti ole lopulta olemassakaan. Quinn kuitenkin antautuu rooliinsa täysin ja hitaasti, vähitellen lakkaa olemasta oma itsensä. Hänestä tulee joku toinen, joku joka on todellisempi kuin se alkuperäinen olento.

Tässä kertomuksessa ihmisen roolia, ihmisen minuutta tutkaillaan pohtivasti useammaltakin kantilta. Toisaalta on Quinn, joka vapaaehtoisesti leikkii minuudellaan ja joutuu syöksykierteeseen. Toisaalta on juttu, jota Quinn lähtee alussa tutkimaan; nuori mies on joutunut aikoinaan kokemaan traumaattisen lapsuuden ja nyt menneisyys on palaamassa vaaran muodossa. Kuinka tämä traumaattinen lapsuus onkaan voinut vaikuttaa vielä kehittymässä olleeseen ihmiseen ja tämän mieleen? Mitä ne ovat voineet saada aikaan?

Austerin tyyli kirjoittaa on vetävä. Pidän hänen suoruudestaan ja käyttämistään ilmaisuista. Teksti ei kuitenkaan sisältöineen ole mitenkään helppolukuista. Sitä lukee nopeasti, mutta syvemmät merkitykset eivät välttämättä aukea heti tai kovinkaan nopeasti. Tekstiin ja sen maailmaan on kuitenkin todella helppo uppoutua ja upota. Ensikosketuksen perusteella en ihmettele, että Austeria kehutaan kirjailijana. Hänen tyylinsä on melko erilainen kuin useimmilla lukemistani kirjailijoista.
Pitäisinkin häntä äkkiseltään jännittävänä uutena tuttavuutena, johon kannattaa toistenkin tutustua.