Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin

 

Alkuteos: De kommer att drunkna i sina mödrars tårar (2017)

Kääntäjä: Outi Menna

Ilmestymisaika: 2018 (ko.painos)

Sivumäärä: 181

Kustantaja: Kustantamo S&S

ISBN: 9789515244468

Muoto: e-kirja (BookBeat)

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2022: 29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa (29/50)

Sopisi lukuhaasteeseen 2022 ainakin: 7, 8, 9, 11, 26, 32 ja 43

*Eräänä talvi-iltana kolme Isisin kannattajaa hyökkää kirjakauppaan. Kiistellyn taiteilijan esiintyminen katkeaa laukauksiin, paniikki pääsee valloilleen. Osa yleisöstä jää panttivangeiksi. Mutta kesken hyökkäyksen nuori nainen, jonka tehtävänä on videoida tapahtumat, kääntyy kumppaninsa puoleen ja kuiskaa: Tämä on väärin. Meidän ei pitäisi olla täällä. Meidän pitäisi häipyä. Kaksi vuotta myöhemmin kirjailija vierailee naisen luona oikeuspykiatrian klinikalla. Hän ojentaa kirjailijalle nipun paperia, tarinansa. Nainen sanoo tulevansa tulevaisuudesta.

He hukkuivat äitiensä kyyneliin on dystopia apartheid-yhteiskunnasta, jossa eurooppalaisista arvoista on tullut totalitaarisia totuuksia, mutta myös tarina rohkeasta yrityksestä luoda vaihtoehtoisia versioita hirvittävälle tulevaisuudelle.*

He hukkuvat äitiensä kyyneliin on kirja, joka sortuu mm. nimen toistamiseen tekstissä. Nimi on sinällään kaunis ja sen merkityksen kirjalle ymmärtää. Kirjassa kerrotaan koskettava tarina, jonka ymmärtäminen kokonaisuutena vaatii kyllä oman tovinsa. Se ei nimittäin ole kerrottu mitenkään helposti.

Kirja alkaa nuoren naisen kuvauksella terrori-iskusta, johon hän osallistuu. Sitten kerronta vaihtuu. Osa on tämän saman nuoren naisen kirjoituksia, muistoja. Tai siis tavallaan muistoja. Toisesta ajasta. Osan taas kertoo häntä tapaamaan tullut mies, jolle tyttö haluaa kertoa tarinansa. Vaikka tyylit näiden kahden välillä eroavat toisistaan, on silti tekstien erottaminen jotenkin hankalaa. Tai sitä se oli ainakin minulle. Selvästi pidän enemmän itse siitä, että kertojan vaihdokset on merkitty selvemmin.

Mielenkiintoinen kertomus maailmasta, jossa muslimeja todella kohdellaan toisen (tai jopa alemman) luokan kansalaisina. Heidät nähdään vain terroristeina, joita kuuluu tarkkailla ja joilla ei ole oikeuksia oikeastaan mihinkään. Samalla se kuvaa myös toivoa siitä, että vielä on mahdollisuus lähteä kohti toisenlaista tulevaisuutta. Että vielä ei ole liian myöhäistä muuttaa kurssia.

Erikoinen aikamatkadystopia.