Kati Hiekkapelto: Kolibri

Alkuteos: Kolibri (2013)

Ilmestymisaika: 2014 (ko.painos)

Sivumäärä: 376

Kustantaja: Otava

ISBN: 978-951-1-27985-3

Muoto: Nid.

Peukku: q^^

*Murha lenkkipolulla. Uhri nuori nainen, taskussa atsteekkijumalaa esittävä riipus. Murha-ase: haulikko.

Toinen murha: sama ympäristö, sama tekotapa, samanlainen koru. Millä perusteella murhaaja valikoi uhrinsa? Liittyvätkö korut salaiseen kultiin? Kuka kuolee seuraavana?*

Kolibrista on kohistu jonkin verran viimevuosina. Sitä on kehuttu. Itse tartuinkin siihen melko suurin odotuksin ja jäin aavistuksen verran tyhjäksi.

Anna Fekete on kiintoisan oloinen hahmo. Nuori, maahanmuuttajapoliisi, joka on jollain mystisellä tavalla kuitenkin jotenkin juurtunut Suomeen. Hänestä ripotellaan kirjan mittaan tietoja, mutta eräällä tavalla hän jää silti hieman etäisen oloiseksi. Häneen kuitenkin haluaa tutustua enemmän ja paremmin. Siihen vain ei anneta mahdollisuutta.

Myös muut kirjan poliisit ja henkilöhahmot ovat lähestyttäviä, mutta pitävät lukijan pienen matkan päässä itsestään. Piirteet ja kerrokset avautuvat vähitellen, mutta osa pystyy ja osaa siitäkin huolimatta yllättää vielä loppumetreilläkin. Eräällä tapaa tulee mieleen, että lukijaa on viilattu linssiin aivan alusta alkaen.

Kirja on rakennettu hyvin. Tapahtumat eivät hötkyä eteenpäin liialla kiireellä vaan aikaa jätetään muuhunkin. Ehditään istua tuopillisella ja käydä lenkillä. Näytetään, että poliisin työ on muutakin kuin rikospaikalla oloa. Kirjassa on monta hyvää kuulustelukohtausta ja poliisien keskinäistä keskustelua. Vaikka on hyvä, että kirja aukeaa useammallekin taholle, tuntuu, että siihen on koetettu ahtaa vähän liian paljon liian pienelle sivumäärälle. Pääosassa olevien murhien lisäksi kun seuraillaan Dijar-tytön perheongelmia ja naispoliisien saamia ahdistavia tekstiviestejä. Lopussa kaikki kolme ratkeavat miltei yhdessä suuressa rymäyksessä. Loppu tulee aivan liian äkkiä.

Hiekkapelto osaa kirjoittaa. Teksti on luettavaa ja persoonallista. Kerronta soljuu eteenpäin helppolukuisesti. Tekstissä on eloa. Puhe ja kerronta saavat omat persoonalliset merkityksensä. Kaikki eivät mongerra suomea samalla tavalla, vaan ihmisen persoona ja kulttuuritausta näkyvät hänen puheestaan. Oikein luettavaa tekstiä siis.

Hyvä ja vaikuttava esikoisteos. Kannattaa kokeilla jos pitää suomalaisista dekkareista. Ehdottomasti tulevaisuuden nimiä. Näin ainakin itse uskon. Pitää itsekin lukaista lisää.