Alkuteos: Sielut (2015)
Ilmestymisaika: 2015 (ko.painos)
Sivumäärä: 200
Kustantaja: Tammi
ISBN: 978-951-31-8621-0
Muoto: E-kirja
Peukku: q^^
Huom: Kiitos Elisa Kirja ja HelMetin Epos-elukupiiri
*Finlandia-ehdokas 2015
Kertomus siitä mitä perheessä tapahtuu, kun lapsi katoaa.
Eräänä aamuna Maija ei ilmesty kouluun. Kesä tekee tuloaan Saimaan rannalla sijaitsevaan pikkukaupunkiin, kaukaa idästä levinnyt säteily saa voikukat hehkumaan tavallista keltaisempina ja Vitostietä lähestyy auto kintereillään poliiseja ja toimittajia.
Äiti Aino jää kotiin päivystämään puhelinta ja isä Kristian kiertää ympäri kaupunkia etsimässä Maijaa. Naapurustossa asuvat Taito ja Ilari kulkevat pitkin metsiä, hyppivät uimaan hyiseen veteen ja yrittävät hekin löytää Maijan. Päivä kallistuu iltaan, ja etsintöihin osallistuu yhä suurempi joukko ihmisiä. Mutta Maijasta tiedetään vain se, että hänen on nähty menevän aamulla metsään.
Sielut on helsinkiläisen Markku Pääskysen (s.1973) kahdeksas romaani. Vuonna 2006 Pääskynen oli Finlandia-ehdokkaana romaanillaan Vihan päivä.*
Sielut on minun kohdallani varsin kaksitahoinen lukukokemus, johon varmaankaan en olisi tutustunut ilman Elisa Kirjaa ja HelMetin Epos-lukupiiriä. Tästä kokemuksesta siis jälleen iso kiitos molemmille tahoille!
Ensinnäkin olin lukijana pienellä törmäyskurssilla kirjan kielen kanssa. Sieluissa on monia todella kauniisti kirjoitettuja kohtia ja ajatuksia. Kirjan kieli ja teksti on välillä runollisen kaunista ja rikasta. Se on miltei kuin laulua, joka lumoaa. Näitä kohtia luin oikein mielelläni miltei ahmien. Sitten äkkiä tuleekin seinä vastaan, aivan kuin kirjoittaja muuttuisi kokonaan toiseksi. Kaunis teksti muuttuu litanjaksi sanoja, luetteloksi, jonkinlaiseksi irrallisen tuntuiseksi sanahelinäksi. Samaa asiaa tai sanaa toistetaan muutamia kertoja, kuin sanat olisivat hukkuneet. Ja parin sivun jälkeen sama asia saattaa toistua vielä uudestaan. Silloin minua tökki. Ja pahasti. Eräällä tapaa tulin surulliseksi siitä, että listaamisella on päästy Finlandia-ehdokkaaksi. Ellei kyse ole kirjassa käytettyjen pilkkujen määrästä, kuten aikaisemmin suomin Liksomin Hytti nro 6tta. Ristiriitaista. Toisaalta pidän - ja haluan pitää - kirjan kielestä, toisaalta taas en.
Tunnustan, ettei Sielut kerronnaltaankaan ole suosikkejani. Pidän lukijana siitä, että repliikit on selvästi erotettu. Sieluissa näin ei ole. Repliikkien vaihto tapahtuu rivinvaihdolla, niitä ei merkitä mitenkään erikseen. Suuremmin ei ole määritelty myöskään sitä, kuka puhuu. Yleensä se kuitenkin on melko selvää, mutta muutamissa kohdissa puhuja voi olla hankala erottaa.
Sieluissa seurataan Ainon ja Kristianin päivää. Maija on jo kadonnut ja Aino vartoo kotona Kristianin juostessa ympäriinsä etsimässä. Aino kiroaa ja päivystää puhelinta. Kahvittelee paikalle saapuvien Maijan isovanhempien kanssa. Odottaa. Kristian etsii, tutkii ja keskustelee naapureiden kanssa. Hän värvää heitä etsintöihin avuksi. Käy säännöllisesti kotona tarkistamassa josko Maija olisi palannut. Vanhempien läheisyys ja ero toisistaan on kiinnostavaa seurattavaa. He liikkuvat kuin aalloilla, edes ja takas, toisiaan kohti ja toisistaan poispäin. Kuitenkaan en tunnu pääsevän käsiksi heidän hätäänsä ja tuskaansa. Tunteesta jää puuttumaan jotain.
Sen sijaan Sielujen toinen parivaljakko - naapurinpojat Ilari ja Taito - ovat paljon lähempänä ja helpommin tavoitettavissa. Vaikka poikia huolettaakin tytön katoaminen, he pikku poikien lailla touhuavat omiaan ja etsivät samalla. Jos he olisivat yhtään vanhempia, yhtään aikuisempia, olisi päivän kulku todennäköisesti ollut mitä erilaisin. Poikien puuhastelu on mukavaa seurattavaa. Kirjailija on varmaan ajatellut sen keventävän vanhempien tuskaa. Minun kohdallani se ainakin pelastaa koko kirjan.
Sieluissa tuntuu olevan paljon asiaa. Ainon ja Kristianin hätä. Taiton ja Ilarin leikit ja tutkimukset. Kristianin juopunut tuttu Lasse. Naapurin veljekset ja sisarukset. Mielisairaalasta karannut potilas ja vielä pankkiryöstäjän pakoauto… Paljon tapahtumia, jotka sinällään eivät tunnu liittyvän toisiinsa mitenkään. Varsinkin pakoauto on varsin kaukaa temmattu. Lukija odottaa koko ajan, että jotain suurta ja mullistavaa tapahtuu. Mutta tavallaan odotus on turhaa, sillä tapahtumat menevät kuten tuntuu olevan määrätty.
Sielut todella on kuvaus yhdestä päivästä. Siitä, miten todellisuus muotoutuu yksittäisistä irrallisista tapahtumista rakentaen kokonaisuuden jota me kutsumme todellisuudeksi, maailmaksi.
Lukiessa on hyvä huomioida se, että kirjassa eletään markka-aikaa. Todennäköisesti vuotta 1986, jolloin esimerkiksi kännyköistä ei vielä ollut tietoakaan. Pohdinkin, olisiko Sielut auennut minulle erilailla tai jopa paremmin, jos olisi itse elänyt tuolloin? Paria vuotta myöhemmin syntyneenä, ei minulla kauheasti ole muistoja ja kokemuksia noista ajoista. Onko Sielut kirja, jonka ymmärtää paremmin, jos on elänyt kirjan maailmassa?
Koska luin kirjan e-kirjana, heräsi mielessäni kysymys kirjan fyysisyyden vaikutuksesta lukukokemukseen. Sieluissa tekstiä on nimittäin aseteltu ja rytmitetty. Esimerkiksi repliikkien vaihtelut ja ihan kokonaan sivun toiseen reunaan sijoitetut “Maija!” -huudot tai laulunpätkät. Pääskynen on selvästi suunnitellut sijoittelut, mutta ainakaan minun 5” puhelimen näytölläni idea ei päässyt aukeamaan. Isompi näyttö olisi varmaan auttanut asiaa… Ehkä pitää käydä hypistelemässä fyysistä kappaletta.
Kokonaisuutena Sielut on epäilemättä kiinnostava ja ajatuksia herättävä teos. Siitä syntyy varmasti hyvin keskustelua. Se ei kuitenkaan missään mielessä ole helppo kirja. En suosittelisi sitä aloittelevalle lukijalle, mutta kokeneemmalle se voi olla todellinen herkkupala.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti