Alkuteos: Aprilhäxan (1997)
Suomentaja: Kaarina Sonck
Ilmestymisaika: 2000 (ko.painos)
Sivumäärä: 463
Kustantaja: WSOY
ISBN: 951-0-24310-8
Muoto: Sid.
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2016: 37. Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan (32/50)
*Hän pystyy näkemään ajan läpi, leijumaan ja ottamaan ihmisen haltuunsa
Desirée makaa sairaalassa. Hän on niitä vammaisina syntyneitä, jotka 50-luvulla suljettiin laitoshoitoon pois silmistä. Hän ei osaa kävellä eikä puhua, mutta hänellä on muita kykyjä.
Desiréen äidin kolme kasvattitytärtä eivät tiedä hänen olemassaolostaan, mutta eräänä päivänä he saavat kukin salaperäisen kirjeen. Se pakottaa heidät muistamaan, miten heidän kauan sitten oli jätettävä kasvatuskotinsa, ainoa turvansa. Lääkäri Christina silmäilee sormiaan - näkyykö, että joku mursi ne tahallaan? Fyysikko Margareta muistaa, kuinka hän epävarmana 17-vuotiaana ryhtyi suhteeseen opettajansa kanssa. Narkomaani Birgitta taas mutisee lauseen, jota hän on hokenut koko ikänsä: “Ei se minun vikani ollut!”
Dramaattinen ja jännittävä romaani tempaa lukijan vastustamattomasti mukaansa neljän naisen elämään.*
Kirjan takakansi antaa siitä paljon jännittävämmän kuvan verrattuna siihen, mitä kannet todella pitävät sisällään. Itselleni tämä oli pienoinen pettymys. Olin nimittäin odottanut paljon suurempia ja järisyttävämpiä paljastuksia ja kohtaamisia, kuin mitä todellisuus toi vastaan.
Kirja on jaettu muutamaan pienempään kokonaisuuteen. Väliin pääsee ääneen laitokseen suljettu Desirée, jota kuin sattumalta on päätynyt hoitamaan perheen entinen vuokralainen, jolle koko ikänsä laitoksessa asunut nainen on tullut jonkinlaiseksi pakkomielteeksi, salaisuudeksi. Muuten näitä pienempiä kokonaisuuksia hallitsevat vuorollaan kukin sisarista. Jokaisen heistä kautta päästään seuraamaan nykyhetken tapahtumia, joissa kukin päristelee niillä eväillä jotka lapsuudessa sai. Lisäksi jokainen heistä pääsee muistelemaan vuorollaan lapsuutta, joka sekä yhdistää, että erottaa heitä. Kukin kertoo pätkän menneisyydestä, muistot, joiden kautta ratkaisevat tapahtumat vähitellen selviävät lukijalle.
Christina ja Margareta tuntuvat hahmoina huomattavasti miellyttävämmiltä kuin rujon ja karun elämän saanut Birgitta. Silti heistäkin jää jotenkin epätodellinen olo. Se taas voi olla varsin ymmärrettävää kun ajattelee aikaa, jolloin he kasvoivat ja heidän menneisyyttään - lapsia, jotka joutuivat elämään muualla kuin kotonaan syystä tai toisesta. Kaikkiin neljään naiseen jää kuitenkin paljon selittämättömiä asioita ja lisäksi kirjan loppu jää jokseenkin melko avoimeksi. Miten käy sisarusten? Tuleeko heistä vielä todella sisaria vai ei?
Mielenkiintoinen kirja siinä mielessä, että Desirée voi hallita paikallaan ja liikkumattomuudessaan niin paljon. Harmillista, ettei tätä “huhtikuun noita” -asiaa selvitetä sen paremmin. Liekö se jotain ruotsalaisia uskomuksia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti