Kim Edwards: Unien järvi

Alkuteos: The Lake of Dreams (2011)

Suomentaja: Susanna Tuomi-Giddings

Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)

Sivumäärä: 461

Kustantaja: Bazar

ISBN: 978-952-5637-85-4

Muoto: Sid.

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2017: 17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista (17/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 5, 15, 23, 26 ja 47

*Synkimpiä salaisuuksia ovat ne, jotka piilotamme itseltämme…

Lucy Jarrettin elämä on käänneköhdassa. Asuttuaan vuosia Aasiassa hän palaa kotiinsa Unien Järvelle New Yorkin osavaltion pohjoisosiin, ja kipeät muistot isän kuolemasta palaavat välttämättä mieleen. Eräänä unettomana yönä hän löytää vanhasta kotitalostaan kirjeitä ja esineitä, joista yllättäen alkaa paljastua suvun vaiettu historia. Vaikka muu perhe haluaisi antaa menneisyyden olla, Lucy aikoo selvittää tarinat pohjia myöten. Mitä enemmän hän saa selville, sitä enemmän tarinat saavat hänet pohtimaan omia valintojaan.

Kotiseudulleen on palannut myös Keegan Fall, menestynyt lasitaiteilija, jonka kanssa Lucy koki intohimoisen ensirakkauden. Odottamatta Lucyn tunteet kasvavat voimakkaasti Keegania kohtaan.

Unien järvi on intensiivinen kertomus perhesiteistä, menetetyistä ja löydetyistä rakkauksista sekä menneisyyden vaikutuksesta. Edward punoo kiehtovan kertomuksen, jossa yhdistyy runollisen kaunis ilmaisu ja taiturimainen tarinankerronta.*

Takakansi vihjailee paljon enemmän ja paljon suurempaa kuin mihin kirjan sisältö yltää. Lycy kyllä kulkee kiintoisan tien jäljittäessään sukunsa vanhoja juuria ja menneisyyttä, joka liittyy yllättävillä tavoilla naisten oikeuksiin äänestää. Mukana on perheen sisäisiä ristiriitoja, kiistoja vuosienkin takaa ja väärinkäsityksiä, jotka hankaloittavat elämää. Lähes jokaisella tuntuu olevan omanlaisensa painolasti kannettavanaan. Sen sijaan mitään suurta “uutta” romanssia Lucyn ja Keeganin välillä on turha odottaa. Tuo juonenkäänne tuntuu vähän väkisellä mukaan ängetyltä…

En oikein pitänyt kirjan tyylistäkään. Teksti eteni jotenkin tahmaisen tuntuisesti, hitaasti ja pysähteli kummallisiin asioihin. Kirjassa kyllä on kauniita ilmaisuja ja kielikuvia, mutta tapahtumat junnaavat eteenpäin eivätkä henkilöhahmot oikein jaksa kiinnostaa.

Taru & Tarmo Väyrynen: Tulisydän

Alkuteos: Tulisydän (1999)

Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)

Sivumäärä: 286

Kustantaja: omakustanne

ISBN: 978-952-68503-0-6

Muoto: e-kirja (EPUB)

Sarjamerkintä: Vuorileijonan varjo #5

Peukku: ^^b

Huom: Alkujaan sarja oli trilogia, mutta on sittemmin laajentunut

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 12, 21, 31, 39, 44 ja 47

*Kratossa on nälänhätä, ja nuori klaanipäällikkö Ake yrittää pitää kapinoivaa kansaa rauhallisena. Metallin jumalan ylipappi Dotar lähtee vaaralliselle matkalle ja saa hankittua kansalle leipäviljaa. Matkalla Dotar miettii elämäänsä ja päätyy luopumaan asemastaan ja vallastaan.*

Tulisydän kuuluu yksiin sarjan lempikirjoistani. Kuului jo silloin aikoinaan ja kuuluu edelleen. Sen sävy on paljon vakavampi ja jopa tummempi kuin mitä alkuperäisessä trilogiassa tai Jääsilmässä. Lisäksi kirjan hahmot ovat enemmän minun mieleeni.

Tulisydämen sankari on Dotar, joka joutuu erinäisten tapahtumien kautta kohtaamaan itsensä ja harkitsemaan sitä, mitä haluaa elämältä. Se on voimakas matka ihmisyyteen ja oman tien ja paikan löytämiseen, itsensä hyväksymiseen. Dotar on lisäksi hahmona mielenkiintoinen ja monitahoihen. Pidän hänen kamppailustaan ja halustaan tulla paremmaksi ihmiseksi.

Aikaisemmista kirjoista mukana ovat myös Ake ja Malee, heidän kasvava lapsikatraansa, Kouda ja Liton nuori Tardo. Emmekä saa unohtaa sokeaa Leonia, joka todella saa pistettyä itsensä moneen soppaan. Mukaan tulee myös monia muita kiintoisia henkilöitä, jotka saavat kamppailla vaikeiden olojen ja itsensä kanssa. Uskonkin, että lähes jokainen löytää kirjan hahmoista jonkun, johon samaistua edes vähäsen.

Kirjan juoni on poliittisempi ja syvempi kuin monessa muussa sarjan tähänastisista osista. Vaikeat olot ovat asettaneet ihmiset pahaan asemaan ja valtaa tavoittelee useampi kuin yksi henkilö. Kiperissä oloissa on vaikea toimia oikein, mutta onneksi Koora on ohjaamassa ihmisiä. Ainakin, jos ihmiset osaisivat kuunnella.

Vaikka Väyryset ovat jo aikaisemmissa osissa tutustuttaneet lukijansa Kooraan, vasta Tulisydän todella avaa minulle sen, mistä on kyse. Vaikka olisit tehnyt pahaa, kuuluu sinulle silti anteeksianto, sillä et voi mitään sille mitä olet. Ihminen voi vain koettaa elää parhaansa mukaan ja tavoitella sitä, minkä näkee ja kokee oikeaksi ja hyväksi.

Hyvää ja ajatuksia herättävää nuorten fantasiaa, jossa ei räiskitä todellakaan magialla ja vaan keskitytään enemmän elämän perusasioihin ja syvempiin mysteereihin. Osittain jopa ihmisyyden ja inhimillisyyden kysymyksiin. Kirjan voi lukea itsenäisenä teoksena, mutta eniten tästäkin saa irti kun lukee kirjat sarjana.

Ja tosiaan, kerrankaan minua ei ärsyttänyt se, että kaikki ihmiset kirjoissa pitää parittaa jollekulle. Tästä kirjasta löytyy yksi ehdottomista lempi pareistani koko sarjassa!

Ann Brashares: My name is Memory

Alkuteos: My name is Memory (2010)

Ilmestymisaika: 2011 (ko.painos)

Sivumäärä: 403

Kustantaja: Hodder

ISBN: 978-0-340-95377-8

Muoto: Nid.

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 10, 18, 34 ja 47

*Daniel tells me that he’s always loved me. That I feel the same. That I always have.

He says he is always searching for me. Not just in this life, but in my last life, and all my lives before. Always hoping that one day I will remember.

But it is only he that carries the memory of our love.

I know that finding true love is never easy. But I hope your own quest ends happily.

I hope you never have to face the heartbreak that inevitably awaits us.

This is our extraordinary, unforgettable story.*

Kirjan idea on mielenkiintoinen. Sielut syntyvät uudelleen, etsivät niitä, joiden kanssa ovat olleet hyvissä väleissä ja karttavat niitä, joiden kanssa on ollut kahnauksia. Heidän pelkonsa ja toiveensa heijastavat jotenkin menneitä elämiä. He muistavat siis alitajuisesti edelliset elämänsä, mutta eivät muista todella. Osa elää monia elämiä, osa vain yhden. Mutta he eivät muista. Paitsi, että hyvin pieni osa muistaa. Sellaiset poikkeustapaukset kuin Daniel.

Daniel, joka ei osaa päästää muistoistaan irti. Hän muistaa jokaisen elämänsä, mutta tuntuu kuitenkin elävän vain yhtä ja samaa. Etsien ja odottaen. Ja lopulta todella unohtaen elää uusia elämiään. Hän elää vain muistolle…

Lucy on tarinan toinen puoli. Nainen, joka on elänyt monesti, mutta ei muista eläneensä. Hän on tavannut Danielin muutamia kertoja ja jopa joskus rakastanutkin tätä. Ja hänellä on omat nuoren amerikkalaisen naisen ongelmansa…. Etenkin kun menneisyydestä, tässä tapauksessa edellisten elämien menneisyydestä, tulee lisää ongelmia sotkemaan tämän parin kuvioita…

Kaiken kaikkiaan ihana idea. Etsiä rakkauta ja anteeksiantoa vuosisata vuosisadan jälkeen. Mutta ei ihminen silti saisi unohtaa elää. Toivon, että Lucyn todella onnistuu opettaa tämä Danielille. Sillä vaikka voi muistaa, voi silti elää täysillä ja rakastaa enemmän. Lucyn kasvu ihmisenä tarinan edetessä on hienoa seurattavaa, Daniel vaikuttaa aluksi todella hienolta tyypiltä, mutta kun alkaa tajuamaan miten paikalleen pysähtynyt hän lopulta onkaan… Silloin laskevat pisteet. Myös kirjaan ämpätty pakollinen “vaara menneisyydestä” tuntui melkoisen turhalta ja keinotekoiselta. Samoin kuin kirjan loppu, joka osaltaan jää avoimeksi, mutta johdattaa silti lukijan tietoisesti kohti tiettyä loppuratkaisua.

Kevyttä, ehkä vähän “hömppää”, mutta ainakin se sai minut irti stressistä.

Elina Helander-Renvall: Auringon tytär : Saamelaisia satuja

Alkuteos: Auringon tytär (2012)

Englannistaja: Liisa Reinikainen

Saamentaja: Elina Helander-Renvall

Kuvittajat: Laila Arvola, Iiro Autio, Ville Kanabro, Henna Krankkala, Ella Kurki, Markus Liimatainen, Lasse Paldanius, Antti Puskala, Leila Saanio, Milla Sillanpää, Virve Viita ja Anna Vuorinen

Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)

Sivumäärä: 47

Kustantaja: Mäntykustannus Oy

ISBN: 978-952-5712-43-8

Muoto: Sid.

Peukku: ^^b

Lukuhaaste 2017: 32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta (16/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 5, 22, 23, 41 ja 47

*Saamelaisissa saduissa eloton elollistuu maagisiksi ja ihmisten tavoin tunteviksi ja käyttäytyviksi olennoiksi. Auringon tytär tulee opettamaan maan asukkaille kauneutta, käsityötaitoja ja metsästysjoikuja. Kuun tytär rakastuu revontulipoikaan ja hillastajapoika rikkaaseen maahistyttöön. Miksi ei kuitenkaan ole hyvä kohdata joulunmatkaajia ja miksi kultasarvinen peura pakenee ukkosenjumalaa?

Auringon tytär sisältää viisi saamelaista satua suomeksi, englanniksi ja saameksi. Satujen kuvitukset on tehty Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan fantasiakuvituskurssilla lukuvuonna 2010-2011.*

Auringon tyttären amuletteja.

Viisi kaunista ja lyhyttä satua. Näiden lukemiseen ei kauaa mene aikaa, eli ne ovat mainioita vaikka iltasatuina. Jos uskaltaa ne lukea. Saamelaisissa saduissa kun ei ihan aina mennä herkän, kauniin ja mukavan kautta. Sadut kun voivat varoittaa epäonnesta tai vaikka kertoa siitä, miten maailma joskus voi loppua.

Kirjan kuvitus on minusta nätti. Erilaiset tekniikat ovat kiintoisia ja kuvat ilmentävät hyvin satuja. Tarinat ovat antaneet upean inspiraation näihin kuvituksiin. Ja inspiroivat ne myös minua järjestämään askarteluja eskariryhmälle. Pidän myös siitä, että sama satu on tässä kirjassa kolmella eri kielellä. Harmi vain, ettei itselläni ole harmainta hajuakaan siitä, miten saamenkieltä tulisi oikeasti ääntää.

Neljän tuulen kruunuja.

Albert Camus: Rutto

Alkuteos: La peste (1947)

Suomentaja: Juha Mannerkorpi (1948)

Ilmestymisaika: 2009 (ko.painos)

Sivumäärä: 414

Kustantaja: Otava

ISBN:978-951-1-24219-2

Muoto: Nid.

Peukku: q^^

Huom: Tarkastetun käännöksen laatinut Jukka Mannerkorpi

Lukuhaaste 2017: 2. Kirjablogissa kehuttu kirja (15/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 11, 12, 20, 23, 32, 34, 47 ja 50

*Millaisia moraalisia seurauksia yhteinen kärsimys aiheuttaa yksilöissä ja yhteisössä? Kertomuksellaan kulkutaudin eristämän kaupungin taistelusta tuhoutumista vastaan kirjailija viittaa myös toiseen maailmansotaan ja miehitettyyn Ranskaan.

Algerialaisen pikkukaupungin elämä muuttuu äkillisesti, kun päivänvaloon ilmestyneitä rottia alkaa kuolla massoittain. Hitaasti mutta varmasti tauti leviää myös ihmisiin.

Viranomaisten käskystä kaupunki eristetään muusta maailmasta. Pelokkaat asukkaat yrittävät väkisin paeta rakkaittensa luokse muurien toiselle puolelle, mutta epidemian edetessä he alkavat ymmärtää solidaarisuuden merkityksen. Yhteisen edun tavoittelu on myös yksilön edun mukaista.*

Kirjan tapahtumat sijoittuvat melkoisen pitkälle ajalle. Kaikki alkaa ajasta, jolloin rutto oli vasta saapumassa kaupunkiin ja päättyy lähes vuoden kuluttua, kun vitsauksesta aletaan päästä eroon. Tapahtumien kulun hahmottamiseksi (?) kirja on jaettu osiin, joista kukin käsittelee yhtä ruton vaihetta. Ensimmäinen ruton saapumista ja niin edelleen.

Kirjan kertoja muistelee tapahtumia tapahtumat kokeneen, mutta ehdottomasti objektiivisen tarkkailijan silmin. Näin siis ainakin alussa. Vähitellen, kirjan edetessä ja ajan kuluessa, alkaa kertoja lähentämään itseään tapahtumiin ja kirjan henkilöihin. Kunnes lopulta, aivan lopussa hän paljastaa itsensä ja syynsä, miksi halusi kuvata tapahtumia “kuin ulkopuolisena tarkkailijana”. Tämä katsantokanta on mielenkiintoinen ja toimii minusta hyvin. Kertoja kertoo faktat ja onnistuu pysymään tapahtumien laadusta huolimatta asiassa ilman turhia tunteiluja.

Käytetty kieli on mukavaa luettavaa. Joskin kertoja jää paikoitellen jaarittelemaan ja välillä tekstissä on toistoa. Osa havainnoista voi vaikuttaa asioihin kuulumattomaltakin, mutta pitää muistaa, että kertoja haluaa lukijan saavan kokonaiskuvan tapahtumista. Vaikka kyseessä on tarkastettu laitos, on minusta tekstin joukkoon jäänyt muutamia hassuja ilmauksia, muistoja varhaisesta suomennoksesta, jotka voivat tuntua oudoilta. Ne kuitenkin sivuuttaa nopeasti.

En sanoisi Ruttoa mitenkään kevyeksi lukukokemukseksi. Käsittelee se sen verran vakavaa aihetta. Se kuitenkin yllätti minut positiivisesti kielellään ja sillä, ettei se ollut niin raskas kuin mitä se olisi voinut olla.

Taru & Tarmo Väyrynen: Jääsilmä

Alkuteos: Jääsilmä (1998)

Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)

Sivumäärä: 286

Kustantaja: E-kirja omakustanteena

ISBN: 978-952-68493-9-3

Muoto: E-kirja (EPUB)

Sarjamerkintä: Vuorileijonan varjo #4

Peukku: q^^

Huom: Sarja oli alkujaan trilogia, mutta on sittemmin laajentunut

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 5, 6, 21, 31, 35, 38, 39, 44 ja 47

*Vuorimaan sotapäällikkö Verraka joutuu vangiksi kaukaiseen pohjoiseen Susimaahan. Hänen tyttärensä Meira lähtee etsimään häntä ja päätyy keskelle suuria metsiä Akan kylään. Mutta onko Verraka hyvä ja oikeudenmukainen mies, niin kuin Meira ajattelee, vai julma ja piittaamaton, niin kuin muut sanovat?*

Jääsilmä pitää sisällään tapahtumia hyvin pitkältä ajalta. Se nimittäin alkaa yönä, jolloin nuori Meira syntyy ja päättyy vasta tämän ollessa jo aikuinen. Kirjan tapahtumat eivät siis sijoitu pelkästään aikaan Susimaassa, vaan isän ja tyttären annetaan rakentaa välejään ja suhteitaan sekä toisiinsa että muihin ennen kuin jännitys todella alkaa. Eikä tämä alun rauhallisempi tahti ole ollenkaan haitaksi. On mielenkiintoista lukea, kuinka ihminen vähitellen muuttuu ja mitä tapahtuu Vuorimaan sisällä.

Susimaassa tapahtumat taas tuovat mukanaan uusia kiintoisia henkilöitä ja tapoja. Yhteisön ja elämäntapojen välisten erojen ja yhtäläisyyksien kuvaajina Väyryset näyttävät taitonsa. Lukija ei pääse pitkästymään ja odottaa malttamattomasti sitä, mitä seuraavaksi oikein tapahtuu. Ja tapahtuuhan sitä. Vaikka minkäkinlaista sattumusta ja yllätystä.

Jälleen kerran Väyrysten sankarit ovat yksi kirjan vahvuuksista. Tässä kirjassa sarjan aikaisemmista osista tuttuina hahmoina vilahtelevat Verrakan lisäksi tietenkin Kareta, Lis, Moiri, Serra, Leoni, Oosa, Ramu ja Miima. Näistä tärkein on kirjan nimihenkilö Verraka, jonka kasvua ihmisenä kirjassa seurataan. Merkittävään osaan alkaa nousta myös uusi sukupolvi, johon itse lasken tässä kuuluvaksi myös Tähtien kosketuksen ilkeän Rotaan, josta on sukeutumassa oikein miellyttävä ja hyvä päällikkö. Tärkeämpiä ovat kuitenkin Verrakan tytär Meira ja Miiman ja Ramun poika Areno, jotka lähtevät yhteiselle tielle etsiessään vangiksi jäänyttä Verrakaa. Ja onhan mukana vielä nuori Kareta, Vuorimaan seuraava kuningas joka haluaa kulkea aivan erilaista tietä kuin isänsä.

Jääsilmä pohtii hyvän ja mukaansatempaavan tarinan muodossa ihmisen kasvua ja muutosta, jonka kukin voi itse saada itsessään aikaan jos niin haluaa. Meidän pitää vain luottaa itseemme ja riisua itsemme vihasta ja pelosta ja kyetä antamaan anteeksi ja rakastaa. Jälleen tosin joudun antamaan pienen miinuksen siitä, että lähes kaikki merkittävissä rooleissa olevat henkilöt pitää miltei väkisellä saada ainakin kihloihin jos nyt ei ihan naimisiin asti…

James Patterson: Pelon ratsumiehet

Alkuteos: Pop goes the Weasel (1999)

Suomentaja: Jukka Saarikivi

Ilmestymisaika: 2001 (ko.painos)

Sivumäärä: 333

Kustantaja: WSOY

ISBN: 951-0-24827-4

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Alex Cross #5

Peukku: ^^b

Lukuhaaste 2017: 15. Kirjassa harrastetaan /kirja liittyy harrastukseen (14/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 17, 20, 23, 24, 37 ja 47

*Washingtonin kaduilla kulkee iltaisin taksi, jonka kuljettaja etsii kyytiinsä nuoria naisia - vain surmatakseen heidät kaupungin köyhimmissä kortteleissa. Huolellisesti naamioitunut murhaaja kerskuu teoillaan erikoisessa ystäväpiirissä, joka pitää yhteyttä toisiinsa internetin välityksellä. Kalmaklubin peitenimi on Neljä ratsumiestä, ja häikäilemätön tappaja kutsuu itseään Kuolemaksi.

Kokeneen etsivän vaistolla Alex Cross seuraa psykopaatin jälkiä, mutta poliisilaitoksen johto ei niele hänen teoriaansa sarjamurhaajasta. Jatkaessaan tutkimuksia omin päin Alex huomaa samalla saattaneensa oman rakastettunsa Christinen suureen vaaraan. Hän ei saa sydämelleen rauhaa ennen kuin kaikki salaseuran jäsenet tavoitetaan. Peto on houkuteltava ulos luolastaan.*

Patterson oli minulle uusi tuttavuus kirjailijana ja Alex mielenkiintoinen päähahmona. Itse en ainakaan ole kovin moneen tummaihoiseen miespuoliseen murhatutkijaan törmännyt.

Vaikka kyseessä on selvästi sarja, pystyy yksittäisen teoksen lukemaan ilman koko sarjan tuntemista. Viittauksia menneisiin sattumuksiin on, mutta ne eivät häiritse lukemista. Pikemminkin laittavat vain pohtimaan sitä, milloin nuo aikaisemmat osat saa käteensä. Sen verran kiintoisilta nuo menneetkin tapahukset kuulostivat ja sen verran hyvin tämä nappasi minut mukaansa.

Kuten jo sanoin, Alex vaikutti oikein persoonalliselta päähenkilöltä. Pskykologi, joka auttaa poliisia ratkomaan murhia. Eräänlainen profiloija siis. Hän on älykäs, uskollinen ja syvän kiintynyt perheeseensä ja ystäviinsä. Ja ne ystävät, toiset poliisit, ovat oikein mukavan oloisia sivuhahmoja. Ihan jo henkilöhahmojen takia tässä on hyvä kirja jännityksen nälkäisille.

Toinen hyvä syy tarttua tähän, on juoni. Se on melkoisen hektinen. Vaikka kirjassa ajallisesti kuluukin hyvin pitkä aika ei torkkuvaiheisiin jäädä kiinni. Itse kirja on suoraa asiaa. Tärkeästä tapahtumasta siirrytään toiseen. Plussana tietenkin se, että murhaaja hyödyntää työssään roolipelejä. Hän harrastaa roolipelaamista ja on luonut siihen omat keinonsa, joiden avulla hän toteuttaa sitten murhia. Heitetään D20-noppaa ja katsotaan, kuinka nopeasti ja miten uhri kuolee, vai pitääkö murhaajan sittenkin poistua paikalta… Toki välillä kehitellään henkilösuhteitakin, mutta ne ovat juonen kannalta olennaisia. Tätä suoraa tyyliä tukee kieli. Se ei turhia kaunistele. Mikä on hyvä tämän juonen kannalta. Se nimittäin on suhteellisen omaperäinen ja kiintoisa. Osa lukijoista saattaa pitää kirjaa ehkä raakana, joten omalla vastuulla kannattaa kokeilla.

Einari Vuorela: Korpirastas

Alkuteos: ?

Toimittaja: Toni Edelmann

Ilmestymisaika: 2001 (ko.painos)

Sivumäärä: 62

Kustantaja: LIKE

ISBN: 951-578-913-3

Muoto: Nid.

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2017: 27. Kotipaikkakuntaani liittyvä kirja (13/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 5, 17, 25, 32 ja 47

*Vuorelan väkevät luontokuvaukset ja kyky kullata harmaa arki ovat edelleen elinvoimaisia. Osuvasti on sanottu, että hän kirjoitti suomalaisen maiseman eläväksi.

Toni Edelmann on koonnut Einari Vuorelan runoja kokoelmaksi asti ja myös säveltänyt niitä sekä kuoroille, että yksinlaulajille. Edelmannille matka Vuorelan sielunmaisemaan on ollut myös paluuta oman lapsuuden onnen ja rauhan satumetsään, jossa surunkin hetkellä löytää lohdutuksen.*

Kauniita ja kuvaavia runoja. Näistä todella heijastuu suomalainen luonto ja sen tuntu. Kiintoisaksi teoksen tekee se, että ilmeisesti Vuorela ammensi innoitustaan Keuruun metsistä, eli kohtalaisen läheltä lapsuuteni paikkoja Jyväskylän läheisyydessä. Keski-Suomen metsät ovat kauniita ja minulle rakkaita.

Minusta runot sopivat mainiosti myös vähemmän runoutta harrastaneille. Ne ovat nimittäin enemmän kuin pieniä kertomuksia, katsauksia hetkiin. Lukijan ei tarvitse ymmärtää riimejä, sillä niitä ei ole. Tarvitsee vain astua tunnelmaan ja antaa sen viedä mukanaan.

William Shakespeare: Coriolanus

Alkuteos: Coriolanus (1607-08)

Suomentaja: Paavo Cajander

Ilmestymisaika: 2013 (ko.painos)

Sivumäärä: 80

Kustantaja: Elisa Kirja

ISBN: 978-952-282-554-4

Muoto: e-kirja (EPUB)

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 21, 23, 32, 34, 35, 37 ja 47

*Roomalaisesta johtajasta Gaius Marcius Corialanuksesta kertova poliittinen tragedia. Pohjaa Plutarkhoksen elämäkertoihin. Tyly ja tyylillisesti karhea näytelmä käsittelee yksityisen ja julkisen sektorin välistä ristiriitaa, sen vaikutusta koko valtion kohtaloon. Paavo Cajanderin suomennos.*

En pitänyt tästä näytelmästä. Minulle tuli tuntu kuin kaikki olisi alkanut keskeltä ja kuin tapahtumat olisivat jääneet kesken. Jotenkin henkilöiden motiivitkin jäävät vähän epämääräisiksi… Henkilöt tuntuvat vain juoksentelevan sinne ja tänne ja lausuvan korulauseita ja juonittelevan keskenään. Ja tietenkin toisiaan vastaan. Kunnon draamaa on siis tarjolla, jos jaksaa vanhahtavaa suomennosta lueskella. Itselläni takkusi ja pahasti.

Takashi Hiraide: Kissavieras

Alkuteos: 猫の客 [Neko no Kyaku] (2001)

Suomentaja: Raisa Porrasmaa

Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)

Sivumäärä: 152

Kustantaja: S & S

ISBN: 978-951-52-3703-3

Muoto: Sid.

Peukku: ^^b

Lukuhaaste 2017: 36. Muistelma tai elämäkerta (12/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 20, 23, 37, 40, 41 ja 47

*Tokion laitamilla, pienessä talossa asuu kolmikymppinen kirjailijapariskunta. Eräänä päivänä heidän pihalleen tassuttelee kaunis pieni kissa ja saa heidät kohottamaan katseensa kirjoituspöydästä. Arki muuttuu kummasti uuden tuttavuuden myötä. Kissa tuo siihen eloa ja keventää tunnelmaa, kun pariskunta kertoo päivittäin eläimen edesottamuksista toisilleen. Kunnes tapahtuu jotain, joka muuttaa paljon.*

Teos on eräänlainen muistelma siitä, miten pieni ja siro Chibi-niminen kissa vaikutti olemuksellaan ja vierailuillaan kirjailijapariskunnan elämään. Mies muistelee tapahtumia Chibin ensimmäisestä ilmaantumisesta eteenpäin ja kertaa samalla tapahtumia, mitkä liittyivät toisiinsa tuona aikana, jonka pariskunta asui kissan omistajan naapurissa vuokralla.

Hiraiden käyttämä kieli on kaunista, kuvailevaa. Hän yksinkertaisesti toteaa asioita, esittää tapahtumat rehellisesti ja kiertelemättä. Hänen tekstissään on tunnistettavissa japanilaisten kaipaus yksinkertaiseen, mutta kauniiseen ilmaisuun. Teksti on herkkää ja koskettavaa. Siihen on helppo upota kokonaan.

Chibi-kissa on sympaattinen ja persoonallinen otus, jonka toilailuista ja menemisistä on miellyttävä lukea. Vauhdikkaan tarinan odottajat joutuvat pettymään, sillä kirja on kuvausta arkipäiväisestä elämästä havaintoineen ja huomioineen. Se on kertomus siitä, miten pieneen vieraaseen voi huomaamattaan kiintyä melkoisesti ja kuinka pienistä asioista rakentuu suurempi kokonaisuus, joka voi ylittää käsityskyvyn.

Kissavieras on herkkä ja yksinkertaisuudessaan koskettavan kaunis muisto, kunnianosoitus pienelle elämälle, joka toi valoa muille. Se on ihana ja ilmentää hyvin japanilaista elämäntapaa. Hyvä teos tutustua japanilaiseen kirjallisuuteen. Suosittelen lämpimästi.

Agatha Christie: Vuoksi ja luode

Alkuteos: Taken at the flood (There is a tide) (1948)

Suomentaja: Anna-Liisa Laine

Ilmestymisaika: 1988 (ko.painos)

Sivumäärä: 192

Kustantaja: Suuri Suomalainen Kirjakerho

ISBN: 951-643-284-0

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Hercule Poirot #23

Peukku: q^^

Huom: Yhteispainos teoksen Bertramin hotellissa kanssa

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 23, 24, 32, 34, 37 ja 47

*Kaunis ja nuori leski Rosaleen huomaa olevansa suunnattoman rikas: pommituksessa kuollut Gordon Cloade oli ainakin miljoonan punnan arvoinen aviomies. Miehen velkaantunut suku on raivoissaan - rakkaus, viha, mustasukkaisuus ja ahneus purkautuvat epätoivoisiin tekoihin. - Hercule Poirot’n on aika puuttua asiaan…*

Tämänkin Poirot-mysteerin tapahtumat on kerrottu ulkopuolisen kertojan kautta ja herra etsivä liittyy joukkoon melkoisen myöhäisessä vaiheessa tapahtumia. Oltuaan tosin sattumalta läsnä jo ajassa jolloin kaikki oli vasta alkanut… Kertomuksen tapahtumia seuraillaan useiden Cloaden perheenjäsenten kantilta, mikä antaa hyvän kuvan suvusta ja sen jäsenten välisistä suhteista. Ja tietysti pikkuinen etsivä tuo oman osansa tapahtumiin ehdittyään paikalle.

Christien tyyli on jälleen sellainen, että sivut kuluvat kuin huomaamatta ja äkkiä tajuaa olevansa ratkaisun edessä. Itselleni ainakin kävi (taas kerran) niin, että kirja oli pakko lopettaa ennen kuin saatoin sammuttaa valot. Sen verran jännittäväksi loppu meni.

Mainittakoon nyt vielä muistutuksena Poirot-televisiosarjaa katsoneille, että kirja ja televisiosovitus eivät ole aina yksi yhteen. Näin ollen kummastakin voi nauttia omana kokonaisuutenaan.