Alkuteos: La peste (1947)
Suomentaja: Juha Mannerkorpi (1948)
Ilmestymisaika: 2009 (ko.painos)
Sivumäärä: 414
Kustantaja: Otava
ISBN:978-951-1-24219-2
Muoto: Nid.
Peukku: q^^
Huom: Tarkastetun käännöksen laatinut Jukka Mannerkorpi
Lukuhaaste 2017: 2. Kirjablogissa kehuttu kirja (15/50)
*Millaisia moraalisia seurauksia yhteinen kärsimys aiheuttaa yksilöissä ja yhteisössä? Kertomuksellaan kulkutaudin eristämän kaupungin taistelusta tuhoutumista vastaan kirjailija viittaa myös toiseen maailmansotaan ja miehitettyyn Ranskaan.
Algerialaisen pikkukaupungin elämä muuttuu äkillisesti, kun päivänvaloon ilmestyneitä rottia alkaa kuolla massoittain. Hitaasti mutta varmasti tauti leviää myös ihmisiin.
Viranomaisten käskystä kaupunki eristetään muusta maailmasta. Pelokkaat asukkaat yrittävät väkisin paeta rakkaittensa luokse muurien toiselle puolelle, mutta epidemian edetessä he alkavat ymmärtää solidaarisuuden merkityksen. Yhteisen edun tavoittelu on myös yksilön edun mukaista.*
Kirjan tapahtumat sijoittuvat melkoisen pitkälle ajalle. Kaikki alkaa ajasta, jolloin rutto oli vasta saapumassa kaupunkiin ja päättyy lähes vuoden kuluttua, kun vitsauksesta aletaan päästä eroon. Tapahtumien kulun hahmottamiseksi (?) kirja on jaettu osiin, joista kukin käsittelee yhtä ruton vaihetta. Ensimmäinen ruton saapumista ja niin edelleen.
Kirjan kertoja muistelee tapahtumia tapahtumat kokeneen, mutta ehdottomasti objektiivisen tarkkailijan silmin. Näin siis ainakin alussa. Vähitellen, kirjan edetessä ja ajan kuluessa, alkaa kertoja lähentämään itseään tapahtumiin ja kirjan henkilöihin. Kunnes lopulta, aivan lopussa hän paljastaa itsensä ja syynsä, miksi halusi kuvata tapahtumia “kuin ulkopuolisena tarkkailijana”. Tämä katsantokanta on mielenkiintoinen ja toimii minusta hyvin. Kertoja kertoo faktat ja onnistuu pysymään tapahtumien laadusta huolimatta asiassa ilman turhia tunteiluja.
Käytetty kieli on mukavaa luettavaa. Joskin kertoja jää paikoitellen jaarittelemaan ja välillä tekstissä on toistoa. Osa havainnoista voi vaikuttaa asioihin kuulumattomaltakin, mutta pitää muistaa, että kertoja haluaa lukijan saavan kokonaiskuvan tapahtumista. Vaikka kyseessä on tarkastettu laitos, on minusta tekstin joukkoon jäänyt muutamia hassuja ilmauksia, muistoja varhaisesta suomennoksesta, jotka voivat tuntua oudoilta. Ne kuitenkin sivuuttaa nopeasti.
En sanoisi Ruttoa mitenkään kevyeksi lukukokemukseksi. Käsittelee se sen verran vakavaa aihetta. Se kuitenkin yllätti minut positiivisesti kielellään ja sillä, ettei se ollut niin raskas kuin mitä se olisi voinut olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti