Sue Grafton: H niin kuin henkirikos

Alkuteos: H is for Homicide (1991)

Suomentaja: Annika Eräpuro

Ilmestymisaika: 1994 (ko.painos)

Sivumäärä: 277

Kustantaja: book studio

ISBN: 951-611-640-X

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Kinsey Millhone, Aakkosmurhat #8

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 18, 23, 24, 37, 47

*Kinsey Millhone pannaan selvittämään sinänsä melko mitätöntä juttua vakuutusyhtiön laskuun. Kyse on - yhtiön koon huomioon ottaen - vain suolarahoista, mutta kun samankaltaisista pikku jutuista on muodostumassa kokonainen vyöry, yhtiön mielestä on väijytyksen aika ja saada yksi pikku kala satimeen jotta isommat pelästyisivät.

Ja niin kuin usein käy, hiljaisissa vesissä ne suuret kalat kutevat - äkkiä Kinsey on panttivankina ja keskellä maanlaajuista petosvyyhteä.*

Hieman aikaisemmista poikkeava Aakkosmurha. Tällä kertaa Kinsey päätyy vähän erilaiseen tilanteeseen kuin yleensä. Nimittäin jopa ihan putkaan asti, mikä ei tässä tapauksessa ollut ollenkaan hullumpi juttu. Jännitystä ja mukavan kutkuttavia tilanteita kyllä riittää, ja erikoisempi asetelma juonessa pitää huolen siitä, että lukija viihtyy.

Pakko ihailla, miten hyvin näitä erilaisia juonia ja tilanteita Grafton oikein onkaan keksinyt. Ja vielä on vaikka kuinka monta kirjaa jäljellä! Pitemmälle sarjaa edetessäni, vahvistuu mielipiteeni siitä, että Aakkosmurhat on kevyttä, luettavaa ja mukavaa viihdettä. Siltä ei saa odottaa liian jännittäviä tai mystisiä juttuja, mutta viihdyttävää lukemista ja ajankulua.

Joe Abercrombie: Puolikas sotaa

Alkuteos: Half a War (2015)

Suomentaja: Mika Kivimäki

Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)

Sivumäärä: 440

Kustantaja: Jalava

ISBN: 978-951-887-549-2

Muoto: e-kirja (EPUB)

Sarjamerkintä: Särkynyt meri -trilogia #3

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 12, 20, 21, 23, 24, 31, 39, 44, 47

*Prinsessa Skara on joutunut todistamaan, kun kaikki hänelle tärkeä muuttuu vereksi ja tomuksi. Periäkseen takaisin synnyinoikeutensa hänen on voitettava pelkonsa ja löydettävä oikeat sanat - sanat, jotka voivat olla yhtä kuolettavia kuin aseet.

Juonitteleva isä Yarvi on kulkenut pitkän matkan raajarikosta orjasta kuninkaan papiksi ja onnistunut kääntämään vanhoja vihollisiaan liittolaisiksi. Nyt häikäilemätön isoäiti Wexen on kuitenkin koonnut suurimmat sotajoukot sen jälkeen, kun haltiat taistelivat Yhtä jumalaa vastaan. Ja niiden johdossa on mies, joka palvoo ainoastaan Kuolemaa.

Miekankantaja Raith ja Thorn Bathu ovat luodut taistelemaan pimeydessä, mutta seppä Brand ja puunveistäjä Koll kääntyisivät mieluummin valoon. Mutta kun Äiti Sota levittää rautaiset siipensä, hän saattaa syöstä koko Särkyneen meren pimeyteen ja tuhoon…

Särkynyt meri -sarjaa julkaistaan yli 20 maassa. Britanniassa ja Yhdysvalloissa sarjan kirjoja on tähän mennessä myyty yli 350 000 kappaletta, ja ne ovat olleet New York Timesin ja Sunday Timesin bestsellerlistojen kärjessä. Sarjan ensimmäinen osa Vain puoliksi kuningas voitti Locus Award for best Young Adult Novel -palkinnon vuonna 2015.*

Särkynyt meri -trilogian viimeinen osa kokoaa upeasti yhteen aikaisemmissa osissa auki jääneitä lankoja ja päättää ihmiskohtaloita jännittävillä tavoilla. Tällä kertaa nimittäin kaikki ei aivan päätykään niin onnellisesti kuin saduissa. Tämä on iso plussa ja jälleen yksi syy siihen, että jaksan hehkuttaa Abercrombieta kirjailijana. Hän ei tyydy perinteiseen, vaan jaksaa yllättää!

Henkilöhahmoista suurimman huomion saavat soturi Raith, nuori prinsessa Skara ja aikaisemmasta osasta tuttu Koll. Maailma aukeaa heidän ja heidän valintojensa kautta. Vanhat tuttut hahmot saavat uutta piirrettä ja näkemystä heidän kauttaan ja tapahtumiin tulee jännittäviä vivahteita, jotka vaikuttavat koko maailman kohtaloon.

Siinä missä aikaisemmissa osissa oli runsaasti taistelua, on sitä tässäkin. Mutta nyt puolet sodasta käydään kirjaimellisesti pään sisällä. Kuka onkaan ovelin? Kuka huijaa ja ketä? Yllätyksiä ja petoksia on tarjolla, mutta myös aivan perinteistä miekan heiluttelua. Lisäksi tässä osassa opitaa enemmän siitä, miksi haltiat ehkä aikoinaan saivat aikaan maailman murtumisen ja Jumalan särkymisen moneksi. Ainakin kirja antaa monia mielenkiintoisia ajatuksia näiden syiden taustaksi… Mikä taas avaa monia mielenkiintoisia kysymyksiä maailman menneisyyden ja sen mahdollisen tulevaisuuden suhteen.

Tässä on hieno nuorten fantasia trilogia, jossa vanha kohtaa kiehtovalla tavalla uusia ja raikkaita ajatuksia. Tässä on hienoja (oikeammin mitä epähienoimpia) sankareita, joista paljastuu yllättäviä puolia ja paljon, paljon pohdittavaa lukijalle joka haluaa olla Yarvia ovelampi. Suosittelen oikein lämpimästi koko trilogiaa myös erilaisen fantasian nälkäisille aikuisille.

Sylvain Neuvel: Uinuvat jättiläiset

Alkuteos: Sleeping Giants (2016)
Suomentaja: Juha Ahokas
Ilmestymisaika: 2017 (ko.painos)
Sivumäärä: 351
Kustantaja: Like
ISBN: 978-952-01-1281-3
Muoto: Sid.
Sarjamerkintä: Themis-kansioiden ensimmäinen kirja
Peukku: ^^b
Lukuhaaste 2017: 4. Kirja lisää hyvinvointiani (39/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 12, 17, 20, 23, 39, 42, 47 ja 49

*Ihmiskunnan suurin mysteeri alkaa avautua
Kun 11-vuotias Rose ajaa pyörällään syvään monttuun, maanpinnan alta paljastuu valtava metallinen, valoa hohtava käsi. Seitsemäntoista vuotta myöhemmin tutkijaksi opiskellut Rose kokoaa tiimin, joka löytää lisää metallisia ruumiinosia eri puolilta maailmaa. Osista muodostuu jättiläismäinen patsas, jonka alkuperän ja käyttötarkoituksen Rose ryhmineen aikoo selvittää. Mihin kaikkeen jättiläinen pystyy ja kuka saa sen voimat käyttöönsä?

Uinuvat jättiläiset on noussut valtavaksi kansainväliseksi ilmiöksi. Teos on ollut arvostelumenestys ja se on saanut laajan faniyleisön, joka hehkuttaa kirjaa sosiaalisessa mediassa ja odottaa innolla kirjaan pohjautuvaa elokuvaa.*



Uinuvat jättiläiset on raikas ja erilainen teos, joka ei suotta ole noussut puheenaiheeksi. Vaikka perusajatus siitä, että avaruudessa on jotain elämää, meitä suurempaa ja mahtavampaa, jotain joka vain odottaa meidän kypsymistämme, on varmasti kaikille tuttu ja joidenkin mielestä jo “läpi käyty”, onnistuu se tuomaan esiin uuden värin. Entä jos taustalla on vielä jotain muuta? Entä jos meitä ei vain unohdettu? Entä jos …? Kirja nostaa esille monia kysymyksiä, jotka todella pistävät ajattelemaan.

Kirjan raikkaus näkyy myös sen kerronnassa. Se ei ole perinteinen kirja. Kaikki tapahtumat nimittäin kerrotaan nauhoitteiden litterointeina. Suurin osa tekstistä on kahden eri ihmisen välisiä haastatteluja, joista toisena osapuolena on aina mystinen nimettömäksi jäävä henkilö ja toisena taas milloin tutkija, kielitieteilijä, helikopteripilotti tai joku muu. Osa teksteistä taas on kunkin henkilön henkilökohtaista äänipäiväkirjaa. Kaikissa teksteissä on upea jännite ja tapahtumat välittyvät niiden kautta intensiivisesti ja kutkuttavasti. Vaikka “nauhoitteet” on numeroitu, ei niistä käy selville päivämääriä ja muutenkin kirjan aikaviittaukset ovat aika summittaisia. Ihmisten välisten suhteiden ja tapahtumien muutokset tulevat kuitenkin jännittävästi esille.

Näistä haastatteluista piirtyy esiin myös melkoisia persoonia. Näihin ihmisiin ei voi olla muodostamatta jonkinlaista suhdetta. Toisia rakastaa, toisia vihaa. Heihin pääsee todella läheisesti käsiksi, mikä ehkä johtuu haastattelujen persoonallisesta luonteesta. He eivät voi päästä pakoon. Lisäksi hahmot ovat luontevia ja mielenkiintoisia. Heissä on “munaa” ja he elävät ja muuttuvat tapahtumien mukana. Kukaan ei jää paperiseksi vaan lukiessa kustakin avautuu uusia puolia.

Uinuvat jättiläiset on jännittävä lukukokemus, joka pitää otteessaan alusta loppuun. Itse ainakin koukutuin tehokkaasti ja jään innolla odottamaan mitä tulevan pitää.

Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia

Alkuteos: ilmestyneet erillään 1894-1927

Toimittaja: Markku Sadelehto

Suomentaja: Matti Rosvall

Ilmestymisaika: 2015 (ko.painos)

Sivumäärä: 301

Kustantaja: Jalava

ISBN: 978-951-887-512-6

Muoto: Nid.

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2017: 14. Valittu takakannen perusteella (38/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 18, 20, 23, 34, 47 ja 50

*Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia kokoaa yhteen yhdeksän ennen suomentamatonta kauhutarinaa kirjailijoilta, joita kauhun mestari H. P. Lovecraft ylisti esseessään Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa (1927).

Kokoelman nimitarina Wendigo on Algernon Blackwoodin parhaita tarinoita. Wendigo on intiaanien mytologiaan juonensa juurtava, Kanadan metsissä kulkeva suuri yliluonnollinen olento, joka on innoittanut useita kauhukirjailijoita tummasävyisiin kertomuksiin.

Blackwoodin lisäksi kokoelmassa ovat mukana E. F. Benson, John Buchan, Hanns Heinz Ewers, L. P. Hartley, Montague R. James, Arthur Machen, Walter de la Mare ja M. P. Shiel vuosien 1894 ja 1927 välillä ilmestyneillä novelleillaan.

Markku Sadelehto on pitkän linjan kauhukirjallisuuden asiantuntija ja toimittaja, jota yhdistää Lovecraftiin mekanistiseksi materiaslismiksi nimitetty elämänfilosofia. Sadelehto pitää Wendigoa parhaana toimittamistaan kymmenistä antologioista.*

Tämä on aikamoinen paketti erilaisia kauhukertomuksia vanhoilta mestareilta. Osa on kiinnostavia ja mukaansa tempaavia, osa hidastempoisempia ja pohdiskelevampia. Uskon, että klassisen kauhun ystäville tämä antologia on mieleen ja saattaapa se saada uudenkin lukijan kiinnostumaan genrestä. Suosittelen kuitenkin, että kannattaa lukea yksi tarina kerrallaan ja jättää asia sitten hautumaan hetkeksi. Yhteen soittoon luettuna nämä vanhat kauhukertomukset saattavat käydä hankaliksi.

Algernon Blackwood: Wendigo (The Wendigo, 1910)

Minusta Wendigo ei ollut mitenkään uskomattoman pelottava tai kauhistuttava. Sen pikemminkin onnistui aiheuttaa vain kylmiä väreitä ja kalseutta. Tunnelmaa kertomus rakentaa kuvailemalla tarkkaan ja elävästi pohjoista luontoa, jossa ihminen on auttamatta yksin ja niin kovin pieni. Myös epävarmuus siitä, mitä oikeasti on tapahtumassa nostattaa karvoja pystyyn. Osa nimittäin tietää mistä on kyse, mutta tapahtumia seurataan eniten tietämättömien kannalta, ja se on ratkaisevaa. Huhupuhe sieltä, luulo täältä… Ei ihme jos alkaa kuvittelemaan mitä sattuu. Itseäni hieman häiritsi moinen salaperäisyys, sillä edes lopussa Wendigon legendaa ei kunnolla avata lukijalle. Minä ainakin olisin halunnut kuulla reilusti enemmän tästä tuulidemonista.

L. P. Hartley: Vieras maan äärestä (A Visitor from Down Under, 1924)

Tämän tarinan tapahtumukset sijoittuvat keskelle Lontoota. Tunnelma luodaankin muistoilla ja viittauksilla, tahattoman oloisilla kommenteilla, jotka voi tulkita monitahoisesti. Päähenkilön salaperäinen ja mystinen elämä on omiaan herättämään ajatuksia ja kummastuksia. Tekstin tyyliltään tämä on myös kevyempi ja helppolukuisempi kuin Wendigo.

John Buchan: Vihreä villieläin (The Green Wildebeest, 1927)

Buchan rakentaa kertomuksensa “villeimpään Afrikkaan”. Mies kertoo kokemuksistaan ja siitä, mitä hänen toverilleen tapahtui. Näin miltei silminnäkijänä, mutta ei silti ihan, on kertojaa pakko uskoa vaikka kerrottu onkin jotain uskomatonta. Kauhun elementit tulevat siitä, ettei valkoinen mies voi mitenkään (muka) ymmärtää alkuperäisväestön tapoja tai villiä luontoa. Että siellä on aina jotain pelottavaa ja vaarallista liikkeellä. Joskus jotain sellaista, mitä ei voi mitenkään pysäyttää sen kerran päästyä irti… Mukavasti kirjoitettu pätkä.

E. F. Benson: Hornansarvi (The Horror-Horn, 1923)

Jälleen talvinen ja pelottava luonto on osana kertomusta. Lumiset vuoristot ovat kyllä kieltämättä varsin tehokkaita ympäristöjä ylläpitämään pelottavia ja kiehtovia uskomuksia. Etenkin noihin aikoihin kun Lumimiehistä yms. Vielä keskusteltiin aktiivisesti ja osa korkeimmista huipuista oli vielä valloittamatta… Mitä kaikkea vuoret voivatkaan kätkeä sisäänsä? Mitä ne piilottelevat? Ja miten käy, kun ihmiset tietämättömyyttään menevät sohaisemaan tikulla jonkun pesää? Kieltämättä varsin näppärää pohdintaa mukavan tarinan merkeissä.

Walter de la Mare: Erakko (A Recluse, 1927)

Tämä kertomus on jälleen muistelu sattumuksista, jotka tapahtuivat aikaisemmin. Näyttämönä toimi iso, mutta miltei tyhjä talo, jossa vain sen yksinäinen isäntä enää kaipaili seuraa… Tunnelma rakennetaan suuren talon tyhjyydellä ja sen omistajan erikoisuudella. Tällä kun on varsin mielenkiintoiset puheenaiheet ja tavat ilmaista itseään. Ilmassa on pieniä hienovaraisia vihjeitä, aavistuksia siitä mitä on tapahtunut ja mitä voi tapahtua. Kiintoisaa kerrontaa ja odotusta luvassa.

M. P. Shiel: Xélucha (1896)

Tämä on hyvin lyhyt novelli ja se on kirjoitettu melko kiihkeään sävyyn. Teksti onkin voimakkaan intensiivistä, kaikki tuntuu tapahtuvan hetkessä. Tämä kiihkeys onkin osa tämän tekstin voimaa. Minusta tämä novelli oli kuitenkin sekava ja jokseenkin hämärä. Lyhyys esti tekstiä avautumasta kokonaan ja kunnolla ja kertojan usein epämääräisiksi jäävät viittaukset ja vihjeet lienevät osa tyylikeinoja. Kieltämättä erikoinen novelli, jossa on aika erikoiset keskustelunaiheet...

Montague R. James: Apotti Thomasin aarre ( The Treasure of Abbot Thomas, 1904)

Pidin kovasti tästä “aarteenmetsästyksestä”. Tarina on kerrottu hienosti ja kieli on elävää ja sujuvaa. Sitä lukee mielellään. Tunnelma rakennetaan hyvin. Alkuun herätellään mielenkiintoa, ja tapahtumiin täysin ulkopuolinen kertoja selittää tilannetta. Hän vihjailee, muttei aina paljasta kaikkea kuulemaansa suoraan. Ja itse tarina sitten. Se alkaa palasista, vihjeistä ja laittaa lukijan pohtimaan mitä ja miksi. Vasta vähitellen koko sattumusten kirjo paljastuu lukijalle samaa tahtia kuin tarinan sankarillekin. Joskus jälkikäteen kuuleminen on jännittävämpää vaikkei siitä huolimatta voi pohtia, mitä olisikaan voinut tapahtua, jos jokin olisi mennyt vikaan.

Arthur Machen: Suuri Jumala Pan (The Great God Pan, 1894)

Tätä tapausta seurataan useammankin kertojan kautta. Herra Clarke aloittaa tarinan, mutta varsin pian päästään tarkkailemaan tapahtumia aivan toisin ja asioista mitään tietämättömin silmin. On jännittävää seurata, miten tapahtumat punoutuvat yhteen ja pohtia, mistä oikein onkaan kyse. Helppoa se ei nimittäin ole lukijallekaan, joka sentään tietää miltei kaiken. Se onkin sitten eri asia, ymmärtääkö lukija mitään siitä, mitä herrat oikein ovat päättäneet tehdä ja tekevätkin… Kiehtova, mystinen ja tietyllä tapaa selkäpiitä kihelmöivä monipolvinen kertomus, joka jättää pohtimaan sitä, kannattaako tieteen sittenkään aina kehittyä.

Hanns Heinz Ewers: Hämähäkki (Die Spinne, 1908)

Tämä tarina on kerrottu osittain ulkopuoliselta kantilta ja osittain taas päiväkirja merkinnöin. Yhdistelmä toimii ja pitää mielenkiintoa yllä. Tapaus on kiintoista ja erikoinen murhaselvitys, joka kieltämättä saa pohtimaan mitä kaikkea voikaan ikkunan takaa katsellessa nähdä… Kertomuksen nimi on jännittävän vihjaileva, ja sai ainakin minut pohtimaan monia erilaisia vaihtoehtoja tapauksen ratkaisuksi ja lopuksi. Mikähän, jos mikään niistä, on lähellä totuutta?

Joe Abercrombie: Halki puolen maailman

Alkuteos: Half the World (2015)

Suomentaja: Mika Kivimäki

Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)

Sivumäärä: 400

Kustantaja: Jalava

ISBN: 978-951-887-541-6

Muoto: e-kirja (EPUB)

Sarjamerkintä: Särkynyt meri -trilogia #2

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 5, 6, 12, 21, 23, 31, 44, 47

*Thorn on päättänyt seurata kuolleen isänsä jalanjälkiä ja tulla soturiksi - huolimatta sukupuolestaan. Mutta kun harjoituskentällä kuolee poika, Thorn vangitaan. Kohtalo kuitenkin punoo Thornin kohtalon osaksi viekkaan isä Yarvin juonia. Osana Yarvin joukkoa hänen on kuljettava halki puolen maailman löytääkseen liittolaisia taisteluun kostonhimoista Suurkuningasta vastaan. Tuolla matkalla Thorn oppii kovimman kautta, mitä petos ja taistelu ovat. Thornin rinnalla uuvuttavalla retkellä on nuori soturi Brand, joka ei tahdo tappaa. Hänen halunsa tehdä oikein on vapauttanut Thornin mutta pakottanut hänet itsensä maanpakoon. Nyt Brandilla on vain yksi mahdollisuus osoittaa, mistä hänet on tehty.*

Onneksi vanhoja tuttuja on mukana tässä kirjassa. Ja myös koko joukko uusia ja aivan yhtä mielenkiintoisia. Tavaramerkilleen tunnusomaisesti Abercrombie kun ei tyydy niihin tavallisiin sankareihin. Heissä kaikissa on jotain särmää. Enemmän tai vähemmän.

Halki puolen maailman on kasvutarina. Thorn ja Brand lähtevät liikkeelle varsin erilaisista oloista ja tilanteista, mutta päätyessään yhdessä matkalle halki puolen maailman, he joutuvat kohtaamaan itsensä ja monet vaikeudet yhdessä laivatovereidensa ja toistensa kanssa. Sellainen jos mikä pistää nuoren kasvamaan. Heistä kumpainenkin tavoittelee unelmaansa, ja matkan aikana nähdään se, mitä kaikkea he ovatkaan valmiit tekemään sen saavuttaakseen…

Juonitteluja, ystävyyttä, vaaraa, taisteluita, valtaa… Näistä ja monista muista kiintoisista aineksista Abercrombie on kasannut kokoon tämän trilogian toisen osan, joka syventää ja tihentää juonta, joka kytkee yhteen koko Särkyneen meren maailmaa. Kuka lopussa pettääkään ja kenet? Millaisilla korteilla ja panoksilla tullaan lopullinen peli pelaamaan?

Garth Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu

Alkuteos: What Belongs to You (2016)

Suomentaja: Juhani Lindholm

Ilmestymisaika: 2017 (ko.painos)

Sivumäärä: 216

Kustantaja: Nemo

ISBN: 978-952-240-348-3

Muoto: Sid.

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2017: 25. Kirja, jossa kukaan ei kuole (37/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 17, 18, 23, 39, 42, 47 ja 49

*Hiostavan kuumana syyspäivänä amerikkalainen miesopettaja astuu yleiseen käymälään Sofian Kansallisen kulttuuripalatsin alakerrassa Bulgariassa. Siellä hän tapaa Mitkon, nuoren karismaattisen katujen kasvatin, ja ostaa tältä seksiä. Seuraavien kuukausien aikana hän palaa Mitkon luo yhä uudelleen, ja heidän suhteensa tiivistyy aina vain intiimimmäksi ja vaarallisemmaksi.

Kaipuun ja tuskan ristipaineissa kaukaisen vieraan on kohdattava oma ahdistava historiansa: aiemmat kokemukset halusta, lapsuus ja varhaisnuoruus Yhdysvaltojen eteläosissa, missä homous sulki ihmisen kaiken ulkopuolelle. Menneisyydellä on hämmentäviä yhtymäkohtia maahan, jossa hän nyt asuu ja jonka kauneus ja murheellinen kääntöpuoli avautuvat aivan uudella tavalla hänen tutustuessaan Mitkoon, osattomaan ja hyväksikäytettyyn mutta lujatahtoiseen luonnonlapseen.

Kaikki mikä sinulle kuuluu on häikäisevä, tiheätunnelmainen esikoisromaani halusta ja sen seurauksista. Garth Greenwell on luonut runollisen ja aistillisuudessaan unohtumattoman tarinan siitä, kuinka menneisyys ja kulttuuri, sukuhistorian arvet ja häpeä voivat muokata ihmistä ja määrittää sen, miten ja ketä hän rakastaa.*

Jotkut ovat jo ehtineet kehumaan ja ylistämään tätä esikoisteosta. Itse huomaan olevani ainakin vähäsen vastarannalla. Teos jätti minut nimittäin lopulta hivenen kylmäksi.

Kirjan kieli on kaunista. Välillä virkkeet ovat jopa runollisen kauniita ja niissä on tunnetta. Toisaalta osa lauseista on tuhottoman pitkiä ja joskus tuntuu kuin se lopullinen ajatus olisi kadonnut kesken. Aivan kuin tekstiä olisi vielä vähäsen pitänyt hioa ennen kuin se saavuttaisi sen viimeisen muotonsa. Tekstin hahmottamista vaikeuttaa myös se, että kertoja kertoo asiat “vähän miten sattuu”. Välillä ollaan muistoissa kauempana, välillä lähempänä ja joskus en oikein tahtonut ymmärtää sitä, miten koko muisto edes liittyi mihinkään. Ellei nyt sitten melkoisen aasinsillan kautta.

Vaikka kertoja kertoo itsestään ja todella intiimeistä asioista, jää hän kaikesta huolimatta minulle etäiseksi. Hän ei kaikesta rohkeudestaan huolimatta uskalla päästää lukijaa aivan iholleen vaan pitää tämän käsivarren mitan päässä. Eihän hän nimeä muita kuin Mitkon. Omat sisaretkin ovat vain viittauksia ison alkukirjaimen muodossa…

Ja Mitko sitten. Ehkä riittää, jos totean, että rakkaus todella on sokea ja kaiken salliva jos sikseen tulee. Minua Mitko vain ärsytti, ahdisti ja inhotti. Monesti minun teki mieli paukuttaa kertojaa päähän ja kiljua, että eikö tämä näe totuutta? Mutta ei. Kai se rakkaus vain sokaisee meidät toisten virheiltä ja sallii näille vaikka mitä. Minua se ei lämmittänyt.
Kaiken kaikkiaan Kaikki mikä sinulle kuuluu on ajatuksia herättävä ja kiinnostava teos. Sääli, että nyt itse lähinnä raivostuin kertojalle ja Mitkolle. Ehkä kirja avautuisi paremmin toisella lukemisella, tai jos sen olisi lukenut hitaammin. Sanoisin kuitenkin, että tähän kirjaan kannattaa tutustua. Siinä on erilaisen elämän makua.

Andrzej Sapkowski: Myrskykausi

Alkuteos: Sezon burz (2013)

Suomentaja: Tapani Kärkkäinen

Ilmestymisaika: 2017 (ko.painos)

Sivumäärä: 426

Kustantaja: WSOY

ISBN: 978-951-0-42199-4

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: The Witcher, Noituri #8

Peukku:  ^^b

Lukuhaaste 2017: 31. Fantasiakirja (36/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 5, 6, 12, 21, 23, 24, 40, 47 ja 49

*Kahdesti Suomessa Tähtifantasia-palkittu Noituri-saaga jatkuu vetävällä romaanilla, jonka tapahtumat sijoittuvat sarjan aloittaneen Viimeinen toivomus -novellikokoelman aikoihin.

Noiturin kuuluisat miekat on ryöstetty - ja juuri nyt Geralt tarvitsisi niitä enemmän kuin koskaan. Kerackin prinssi epäilee, että tekeillä on palatsivallankumous, ja hän on pyytänyt Geraltin apua. Noiturin on kuitenkin päästävä sulokkaan ja salaperäisen velho Punakorallin pauloista, ennen kuin hän voi jatkaa edes miekkavarkaan jäljitystä, mutta velhonaisella on aivan omia suunnitelmia Geraltin varalle. Myrskykausi on alkanut, ja pian noituri on uskollisen toverinsa bardi Valvatin kanssa korviaan myöten moninaisten tapahtumien ja juonittelujen pyörteissä…*

Tätä olin odottanut ja kyllä kannatti. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on luvassa hyvällä huumorilla höystettynä. Ja suomennos on jälleen vakuuttavaa tasoa. Mikä parasta, pienet pätkät kirjassa antavat jopa vihjeitä siihen, että tarina jatkuisi edelleen… Onkohan luvassa vastaavia, Geraltin ja kumppaneiden aikaisempiin vaiheisiin sijoittuvia tarinoita? Minua se ei haittaisi ainakaan ollenkaan.

Tässä tarinassa on monta rautaa yhtä aikaa tulilla. On velhoja omine suunnitelmineen ja kokeiluineen, kuninkaallisia omine kuvioineen. Ja taustalla pyörivät luonnonvoimat. Näistä aineksista on keitetty mainio soppa, joka nappaa mukaansa ja viihdyttää. Seurassa on niin vanhoja tuttuja kuin uusiakin tuttavuuksia. Muutaman nimen kanssa jäi pohtimaan, olikos tämä myöhemmin mukana vai ei. Pitäisi miltei lukea koko sarja uudelleen, sen verran aikaisemmasta kerrasta on jo aikaa, ettei aivan kaikkia hahmoja ja tapahtumia kunnolla muista.

Suosittelen aikuisemman fantasian ja tummemman huumorin ystäville. Aivan perus miekka ja magia -fantasian kategoriaan en edelleenkään Noitureita laittaisi, sen verran omintakeisia ne ovat. Mutta taatusti kokeilemisen arvoisia!

Joe Abercrombie: Vain puoliksi kuningas

Alkuteos: Half a King (2014)

Suomentaja: Mika Kivimäki

Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)

Sivumäärä: 217

Kustantaja: Jalava

ISBN: 978-951-887-540-9

Muoto: E-kirja (EPUB)

Sarjamerkintä: Särkynyt meri -trilogia #1

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 5, 12, 20, 21, 23, 24, 31, 44 ja 47

*Prinssi Yarvi on vannonut voittavansa takaisin valtaistuimen, jolle hän ei koskaan halunnut nousta. Sitä ennen hänen on kuitenkin kestettävä julmuuksia, kahleita ja Särkyneen meren purevia vesiä. Ja hänen on tehtävä se kaikki yhdellä kädellä. Raajarikkona syntynyt, pelätyn kuningasisänsä ja voimakkaan äitinsä väheksymä Yarvi ei pysty pitelemään kilpeä eikä heilauttamaan kirvestä, joten hänen ainoa vaihtoehtonsa on taistella päällään. Yarvi lyöttäytyy yhteen muiden hylkiöiden kanssa ja huomaa, että heistä on hänelle enemmän hyötyä kuin yhdestäkään ylhäisestä soturista. Mutta ystävienkin tuella näyttää siltä, että Yarvin taival voi päättyä ennen kuin se edes pääsee alkuunsa.

Vain puoliksi kuningas on kolmiosaisen Särkynyt meri -sarjan ensimmäinen kirja. Sarjaa julkaistaan yli 20 maassa. Britanniassa ja Yhdysvalloissa sarjan kirjoja on tähän mennessä myyty yli 350 000 kappaletta, ja ne ovat nousseet myydyimpien kirjojen listojen kärkipaikoille.*

Minusta oli ihana palata Abercrombien tekstin pariin. Pidän todella hänen tyylistään kirjoittaa. Se on vauhdikas ja oivaltava ja siinä on sopivassa määrin (mustaa)huumoria. Koska Särkynyt meri -trilogia on nuortenkirjasarja, ei huumori ole yhtä mustaa ja tapahtumat yhtä verisiä kuin Abercrombien toisissa kirjoissa, mutta se ei menoa haittaa. Tylsiä hetkiä ei ole luvassa, mutta yllättäviä juonenkäänteitä ja jännittäviä tapahtumia siitäkin edestä.

Tuttuun tyyliin tarjolla on varsin monipuolinen ja vaihteleva, sekä erikoinen, sankarijoukko. Yarvi itse on nuori miehenalku, jolla on takanaan varsin ikävä lapsuus. Hän on rinnastettavissa pahasti koulukiusattuun nuorukaiseen, joka joutuu kasvamaan kovan paikan edessä. Ja hän kasvaakin. Ja muuttuu. Eikä muutos aina ole täysin hyväksi… Lisäksi joukkoon tummaan kasautuu paljon ihmisiä mitä erilaisimmilla taustoilla. Heitä kaikkia yhdistää kuitenkin Etelätuuli. Sen voin sanoa enempiä paljastamatta, että erikoisia taustoja ja mielenkiintoisia hahmoja on useita. Abercrombien sankarit eivät edelleenkään ole sieltä perinteisimmästä päästä.

Vain puoliksi kuningas käsittelee ihmisen kasvua ja sitä, miten hyvinkin erilaisista taustoista tulevat ihmiset voivat löytää toisistaan ystävän. Jos nyt eivät koko loppuelämäkseen, niin ainakin voittaakseen jonkin vaikeuden yhdessä. Elämä ja tilanteet yhdistävät ihmisiä ja sieltä, mistä sitä vähiten odottaa voi löytää joko ystävän tai vihollisen.

Särkyneen meren maailma on kiintoisa ja raikas. Abercrombie on luonut sinne omat kansansa ja uskonnon, jossa on mielenkiintoisia tahoja. Harmillista kyllä uskontoa ei varsinaisesti kokonaan kursita auki, vaan sen piirteistä opitaan asioita matkan myötä. Tämä tapa kyllä toimii hyvin vauhdin säilyttämisen kannalta. Liian pitkät selitykset uskonnosta olisivat nimittäin varmasti monelle stoppi. Nyt asiat tulevat luontevasti ja sujuvasti tapahtumien mukana.

Hermoja ja toisinaan myös naurunystyröitä kutkuttavaa nuorten fantasiaa, jossa on raikas tuulahdus erilaisuutta. Kannattaa kokeilla rohkeasti.