Taru & Tarmo Väyrynen: Raudanluja

Alkuteos: Raudanluja (2017)

Ilmestymisaika: 2017 (ko.painos)

Sivumäärä: 261

Kustantaja: omakustanne

ISBN: 978-952-7191-23-1

Muoto: e-kirja (EPUB)

Sarjamerkintä: Vuorileijonan varjo #9

Peukku:  ^^b

Huom: sarja oli alkujaan trilogia, mutta on sittemmin laajentunut

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin:6, 12, 20, 21, 24, 26, 31, 38, 39, 44, 47 ja 49

*Sirpin hallitsija Moiri sairastuu vakavasti, ja nuori Raino joutuu ryhtymään sijaishallitsijaksi aikana, jota varjostaa suursodan uhka. Rautaa on opittu käsittelemään uudella tavalla, ja siitä valmistetut aseet ovat halvempia ja tehokkaampia kuin pronssiaseet. Ahneimmat merikauppiaat pyrkivät edistämään sotien syntymistä saadakseen mahdollisimman suuren levikin uusille aseille, joiden tuottaminen ja myyminen on heille edullista. Kun Vuorimaahan hyökätään, myös Rainon isä Verraka joutuu hetkeksi palaamaan entiseen työhönsä, Vuorimaan armeijan sotapäälliköksi.*

“Miisu on minä.”

Yleensä en siteeraa tai lainaa kirjoista kohtia, sillä pelkään paljastavani jotain oleellista kirjan juonesta. Tällä kertaa kuitenkin nämä kolme sanaa osuvat asian ytimeen, eivätkä oikeastaan paljasta kirjan suurista tapahtumista mitään. Myös kirjan nimi, Raudanluja on erittäin osuva valinta jo symboliselta merkitykseltään.

Raudanluja on kirja, jossa tapahtuu paljon. Sirpin nuoremmat sankarit alkavat toden teolla astella kohti aikuisuutta ja sen mukanaan tuomia vastuita. Heillä on tukenaan toisensa ja vanhemmat sukupolvet taitoineen ja viisauksineen. He eivät ole yksin ja heidän kaikkien päätökset ja valinnat ovat osanaan vaikuttamassa tunnetun maailman tilanteisiin. Tästä hyvänä esimerkkinä on Verrakan matka takaisin Vuorimaahan. Yksilöiden tekemät valinnat ja maailman yhtenäistyminen vaikuttavat osaltaan ja tavallaan kaikkiin. Miten olisikaan käynyt, jos Verraka olisi kieltäytynyt lähtemästä? Entä jos Raino olisi valinnut toisin? Hyvänä ohjenuorana onkin se, että pyrkii valitsemaan aina edes sen pienemmän pahan.

Vaikka kirjan tapahtumissa on vakavia asioita, asekauppaa, ihmisten eriarvoista kohtelua ja suursodan uhkaa, löytyy sen syvin anti jälleen kerran henkisemmältä puolelta. Ihmisen minuudesta. Itse näen kirjan nimen symbolisena. Saadakseen aikaan kestävää lujarautaa, pitää se takoa monesti kuumassa. Muokata sitä uudestaan ja uudestaan kovassa kuumuudessa ja hakata sitä voimalla. Lisäksi se pitää karaista kylmässä. Näin on myös ihmisen laita. Vaikeudet, hankalat olosuhteet, yksinkertaisesti elämä, ne muokkaavat meitä. Kaikella on vaikutuksensa. Me voimme myös työstää itse itseämme. Muokata itseämme kohti niitä ihanteita ja tavoitteita joita meillä on. Se on kovaa työtä. Vähintään yhtä kovaa ja taitoa kysyvää kuin lujaraudan valmistaminen. Taustalla on kuitenkin ajatus siitä, millaista on olla minä. Millaiseksi haluaa tehdä itsensä. Tästä löytyy kirjasta monta esimerkkiä: Verraka ja Dotar, mutta myös nuoret kuten Raino ja Tenaa, joiden on myös löydettävä itsensä ja paikkansa maailmassa.

Miisu on Miisu, mutta Miisu on ennen kaikkea oma itsensä. Kenenkään ei pidä asettua johonkin muottiin sen takia, että toiset olettavat ja odottavat hänen olevan tietynlainen. Jokaisen pitäisi voida olla rohkeasti ja avoimesti oma itsensä. Olla sellainen tai koettaa kasvaa sellaiseksi kuin haluaa olla. Elämä on pitkä ja oikukas, mutta kaikki kokemamme vahvistaa meitä ja tekee meidät siksi mitä olemme. Ja meidän pitäisi aina olla ylpeitä itsestämme.