Alkuteos: The Queen of the Damned (1988)
Suomentaja: Hanna Tarkka
Ilmestymisaika: 2010 (ko.painos)
Sivumäärä: 539
Kustantaja: Otava
ISBN: 978-951-1-24216-1
Muoto: Nid.
Sarjamerkintä: Vampyyrikronikat #3
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2015: Syntymävuonnani julkaistu kirja (23/50)
*Paholaismaisen kiehtova, tumman aistikas kulttisarja jatkuu!
Nuoret vampyyrit ja selvänäkijät näkevät toistuvasti samaa unta punatukkaisista kaksosista, jotka uhraavat äitinsä haudalla hyvin kaunan sitten. Kuka unia lähettää, ja miksi?
Kysymykset vaivaavat unennäkijöitä heidän valmistautuessaan vampyyri Lestatin rock-konserttiin San Franciscossa. Sen paremmin nuoret kuin vanhatkaan verenimijät eivät pysty vastustamaan kiusausta, vaikka he aavistavat, että konsertti on ansa.
Sillä huhu kertoo, että Lestatin laulut ovat herättäneet kaikkien vampyyrien esiäidin, kadotettujen kuningattaren Akashan, joka on vuosisatoja levännyt sarkofagillaan. Ja joidenkin vampyyrien kohtalot ovat kietoutuneet toisiinsa jo 6000 vuotta sitten...
Anne Ricen vampyyriromaanit ovat modernin kauhun perusteoksia. Kadotettujen kuningatar on itsenäistä jatkoa romaaneille Veren vangit ja Vampyyri Lestat.*
Anne Ricen tyyli kirjoittaa on kyllä mukaansatempaava. Ja suomennos on mielestäni onnistunut erinomaisesti. Miltei pidin tästä suomennetusta teoksesta enemmän kuin edellisestä Ricen kirjasta, jonka luin englanniksi (kyseistä kirjaa ei käsittääkseni ole edes suomennettu...)
Vaikka Kadotettujen kuningatar onkin itsenäistä jatkoa aikaisemmille vampyyrikronikoille, viitataan siinä suorastaan harmittavan usein aikaisempiin kirjoihin, joista toisen olen lukenut ja toista en. Suosittelen siis lukemaan kirjat ilmestymisjärjestyksessä! Se helpottaa tapahtumien ymmärtämistä melkoisesti.
Periaatteessa Kadotettujen kuningatar on aika sekava kirja. Tapahtumat hyppivät sinne tänne ja äänessä on useampiakin hahmoja, joiden vinkkelistä tapahtumia kerrotaan. Osa on vanhoja tuttuja ja osa taas lähes matti meikäläisiä, jotka vain vilahtavat hetkeksi mukaan sivuille kadotakseen sitten savuna ilmaan. Ymmärrän kyllä kerronnan rakenteen, mutta se kuitenkin asettaa lukijan koetukselle. Välillä on kovin ärsyttävää, kun vihjeitä ja sinällään satunnaiselta tuntuvia tapahtumia tungetaan silmille ja oikein mitään ei kunnolla selitetä. Ennen kuin miltei lopussa. Tästäkin huolimatta kirja kyllä pitää otteessaan ja sitä lukee mielellään.
Anne Ricelle on kyllä pakko nostaa hattua. Hahmot ovat mielenkiintoisia ja Lestatin pohdinnot ihastuttavia. Hän niin ihanasti kritisoi kaikkea ja kaikkia. Kuten esimerkiksi sitä, onko ylipäätään koskaan kenestäkään rumasta tehty vampyyriä, kun kaikki tuntuvat järjestään olevan mykistävän kauniita.
Suomentaja: Hanna Tarkka
Ilmestymisaika: 2010 (ko.painos)
Sivumäärä: 539
Kustantaja: Otava
ISBN: 978-951-1-24216-1
Muoto: Nid.
Sarjamerkintä: Vampyyrikronikat #3
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2015: Syntymävuonnani julkaistu kirja (23/50)
*Paholaismaisen kiehtova, tumman aistikas kulttisarja jatkuu!
Nuoret vampyyrit ja selvänäkijät näkevät toistuvasti samaa unta punatukkaisista kaksosista, jotka uhraavat äitinsä haudalla hyvin kaunan sitten. Kuka unia lähettää, ja miksi?
Kysymykset vaivaavat unennäkijöitä heidän valmistautuessaan vampyyri Lestatin rock-konserttiin San Franciscossa. Sen paremmin nuoret kuin vanhatkaan verenimijät eivät pysty vastustamaan kiusausta, vaikka he aavistavat, että konsertti on ansa.
Sillä huhu kertoo, että Lestatin laulut ovat herättäneet kaikkien vampyyrien esiäidin, kadotettujen kuningattaren Akashan, joka on vuosisatoja levännyt sarkofagillaan. Ja joidenkin vampyyrien kohtalot ovat kietoutuneet toisiinsa jo 6000 vuotta sitten...
Anne Ricen vampyyriromaanit ovat modernin kauhun perusteoksia. Kadotettujen kuningatar on itsenäistä jatkoa romaaneille Veren vangit ja Vampyyri Lestat.*
Anne Ricen tyyli kirjoittaa on kyllä mukaansatempaava. Ja suomennos on mielestäni onnistunut erinomaisesti. Miltei pidin tästä suomennetusta teoksesta enemmän kuin edellisestä Ricen kirjasta, jonka luin englanniksi (kyseistä kirjaa ei käsittääkseni ole edes suomennettu...)
Vaikka Kadotettujen kuningatar onkin itsenäistä jatkoa aikaisemmille vampyyrikronikoille, viitataan siinä suorastaan harmittavan usein aikaisempiin kirjoihin, joista toisen olen lukenut ja toista en. Suosittelen siis lukemaan kirjat ilmestymisjärjestyksessä! Se helpottaa tapahtumien ymmärtämistä melkoisesti.
Periaatteessa Kadotettujen kuningatar on aika sekava kirja. Tapahtumat hyppivät sinne tänne ja äänessä on useampiakin hahmoja, joiden vinkkelistä tapahtumia kerrotaan. Osa on vanhoja tuttuja ja osa taas lähes matti meikäläisiä, jotka vain vilahtavat hetkeksi mukaan sivuille kadotakseen sitten savuna ilmaan. Ymmärrän kyllä kerronnan rakenteen, mutta se kuitenkin asettaa lukijan koetukselle. Välillä on kovin ärsyttävää, kun vihjeitä ja sinällään satunnaiselta tuntuvia tapahtumia tungetaan silmille ja oikein mitään ei kunnolla selitetä. Ennen kuin miltei lopussa. Tästäkin huolimatta kirja kyllä pitää otteessaan ja sitä lukee mielellään.
Anne Ricelle on kyllä pakko nostaa hattua. Hahmot ovat mielenkiintoisia ja Lestatin pohdinnot ihastuttavia. Hän niin ihanasti kritisoi kaikkea ja kaikkia. Kuten esimerkiksi sitä, onko ylipäätään koskaan kenestäkään rumasta tehty vampyyriä, kun kaikki tuntuvat järjestään olevan mykistävän kauniita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti