Alkuteos: David Copperfield (1849-1850)
Suomentaja: J. Hollo
Ilmestymisaika: 1978 (ko.painos)
Sivumäärä: Osa 1: 5 - 515
Osa 2: 521 - 1036
Kustantaja: Karisto
ISBN: Osa 1: 951-23-0778-2
Osa 2: 951-23-0779-0
Muoto: Sid.
Peukku: q^^
Huom: Kirja jaettu kahteen osaan
Lukuhaaste 2015: Kirja, jonka lukemisen aloitin, mutta joka silloin jäi kesken (42/50)
*David Copperfield on löyhästi Charles Dickensin omaan elämään perustuva kehityskertomus, jossa vartutaan nuoresta pojasta aikuiseksi mieheksi. Charles Dickens on sanonut, että "... kuten monilla rakastavilla vanhemmilla, minullakin on sisimmässäni lempilapsi. Hänen nimensä on David Copperfield."*
Aloitin lukemaan David Copperfieldiä joskus yli 10 vuotta sitten. Tuolloinkin oli kesä ja tietenkin siinä kävi niin, että lukeminen unohtui kauniiden päivien lomassa. En muista mihin asti tuolloin pääsin, tuskin ensimmäisen osan loppuunkaan… Nyt, kesästä huolimatta, päätin ottaa tämän klassikon käsittelyyn ja tällä kertaa lukea sen alusta loppuun.
Ensimmäisen osan alun muistinkin varsin hyvin, mutta sitten alkoikin jo varsin pian tulemaan vastaan asioita ja tapahtumia, jotka eivät tuntuneet niinkään tutuilta. Valitettavaa vain on, että jotenkin tästäkin huolimatta tietty uutuuden viehätys on poissa. Tuntuu kuin hahmon ilmaantuessa näyttämölle olisi jo tiedossa se, miten ja millä tavoin hän liittyy tarinaan. Tapahtumat ovat aivan liian ennalta arvattavia ja hahmot jotenkin liian yksinkertaisia. Ja pikkuisen Davidin - ja myös jo nuorukaiseksi ehtineen - hyväuskoisuus ja liika luottavaisuus ovat toisinaan jopa liiankin naurettavia. Kuinka joku voikaan olla niin sinisilmäinen ja helposti johdateltavissa harhaan?
Toinen osa jatkaa melkolailla samoilla linjoilla. Tapahtumat ovat melko arvattavia, eikä suurempia yllätyksiä satu. Ensimmäisen osan lankoja solmitaan yhteen ja henkilöhahmot “paljastavat” todellisia karvojaan. Muutama rohkea teko sattuu ja ehkä pari pientä yllätystä, joita ei ihan heti olisi odottanut, sattuu. Itseltäni tosin alkoi mennä maku Doraan, joka vain ravistelee kiharoitaan ja on niiiiiiin ärsyttävä.
Kirjan naiskuva on muutenkin melko vääristynyt. Työläisnaiset ovat työläisiä ja hienompien perheen tyttärien ei tarvitse osata oikeastaan mitään. Heidän tehtävänsä on vain näyttää sievältä. Hermo moiseen oli mennä. Piti hiukan potkia itseä eteenpäin.
Klassikko on klassikko vaikka voissa paistaisi. Mutta olisi tämän tarinan helposti saanut yhtä tapahtumarikkaana kasaan lyhyemmässäkin muodossa. Jos nimittäin jaaritteluja olisi jätetty vähemmälle ja kestetty asiassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti