Alkuteos: 1919 (ilm.)
Kuvittaja: Tapio Tapiovaara
Ilmestymisaika: 2001 (ko.painos)
Sivumäärä: 90
Kustantaja: Otava
Muoto: Sid.
Peukku: q^^
Runoelma, jossa rakastavaiset käyvät runollista vuoropuhelua keskenään. Joskaan tämä ei ehkä heti käy kovinkaan selväksi lukijalle. Itselleni ainakin vuoropuhelu ilmeni lähempänä runoelman loppua…
Minusta on varsin kiintoisaa, että Leino on näissä runoissaan käyttänyt loppusointukaavana italialaisperäistä traditiota. Valtaosa runoista noudattaa nimittäin ottave rime I-runomuotoa, joka tunnetaan myös nimityksellä stanza. Tästä tiedosta kiitos Wikipedialle.
Nämä runot eivät oikein iskeneet minuun. Teksti on vanhahtavaa ja tuntuu jotenkin yrittävän ihan liikaa. Muutamia hyviä kohtia löytyy samoin kuin kauniita kielikuvia. Kuitenkin tämä vuoropuhelu on aika paatoksellisen oloinen ja “tunkkainen”. Lukiessa tunsin enemmän ahdistusta kuin rakastavaisten iloa. Ellei näiden kahden rakkaus sitten ollut vain kärsimystä…
Tunnustan, että oikeastaan nappasin tämän luettavaksi vain kirjailijan maineen takia. Halusin vielä tutustua kappaleeseen Leinoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti