Henry Gilbert: Robin Hood

Alkuteos: Robin Hood and the Men of the Greenwood (1912)

Kuvittaja: ?

Ilmestymisaika: 1994 (ko.painos)

Sivumäärä: 288

Kustantaja: Wordsworth Editions Limited

ISBN: 1-85326-127-0

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Wordsworth Classics

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2017: 21. Sankaritarina (10/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 5, 22, 29, 32, 34, 35, 38, 41 ja 47

*Robin Hood is the best-loved outlaw of all time. In this beautifully illustrated edition, Henry Gilbert tells of the adventures of the Merry Men of Sherwood Forest - Robin himself, Little John, Friar Tuck, Will Scarlet and Alan-a-Dale, as well as Maid Marian, good King Richard, and Robin’s deadly enemies Guy of Gisborne and the evil Sheriff of Nottingham.*

Kaikille varmaan on enemmän tai vähemmän tuttu Robin Hoodin tarina. Jos ei muuten, niin ainakin Disneyn piirretystä. Tai lukuisista erilaisista elokuvasovituksista, jotka ovat muuttaneet tapahtumia enemmän tai vähemmän. Itselleni ainakin on näin. Siksi olikin mielenkiintoista tarttua tähän klassikkoon ja lukea mitä “todella” tapahtui.

Kirjassa moni asia selvisi ja siinä on monia tapahtumia, joita ei ole missään elokuvassa käsitelty. Tai en ainakaan niitä muista. Monia kirjan tapahtumia on muokattu ja sovellettu elokuviin paremmin sopiviksi ja joitain hahmoja on kokonaan niistä poistettu. Samalla kuitenkin ihmettelen, miten elokuvista on saatu niinkin toiminnan täytteisiä. Kaiken kaikkiaan Robin Hoodissa kun ei oikein tunnu tapahtuvan kamalasti mitään. Hänen kepposensa ja tekonsa tapahtuvat hitaasti ja vähitellen ja vaikka moni vihulainen kuoleekin nuoleen, on vauhti melkoisen hidasta. Mutta onhan tarinoissa sitä jotain, mistä ammentaa.

Parasta tässä lukukokemuksessa oli ehkä kuitenkin kieli. Vanha englanti on persoonallista ja rytmikästä ja siinä pysyy kohtalaisen helposti kärryillä. Sitä on hauska lukea. Kannattaa siis jo kielen takia tarttua tähän klassikkoon. Ymmärtämistä helpottaa se, että seikkailut ovat ainakin niistä elokuvista tuttuja.

Antonio Hill: Kauniit kuolemat

Alkuteos: Los Buenos Suicidas (2012)

Suomentaja: Taina Helkamo

Ilmestymisaika: 2013 (ko.painos)

Sivumäärä: 413

Kustantaja: Otava

ISBN: 978-951-1-27082-9

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Héctor Salgado #2

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 23, 24, 40 ja 47

*Komisario Salgado saa jälleen huomata, että kiillotettu kuori kätkee harvoin mitään kaunista.

Barcelonan kesän hikinen tunnelma on vaihtunut talven kosteaan kylmyyteen. Komisario Héctor Salgadon ex-vaimo Ruth on edelleen kateissa, ja äitiyslomalle jäänyt Leire Castro alkaa selvitellä katoamistapausta.

Héctor Salgado tutkii itsemurhilta vaikuttavia kuolemia, joiden uhrit ovat työskennelleet samassa barcelonalaisessa kosmetiikkayrityksessä. Mitä piilee yrityksen silotellun pinnan alla?

Salgado saa viettää monta unetonta yötä ja polttaa lukuisia savukkeita ennen kuin likainen vyyhti alkaa kiertyä auki.*

Vahingossa nappasin lukuun sarjan toisen osan. Tämä ei kuitenkaan lukemista suuremmin haitannut. Kirjan tapaus on yksittäinen ja henkilöhahmojen taustoista ja heidän välisistään suhteista kerrotaan riittävästi, jotta lukeminen sujuu. Alkuun tosin jotain tärkeitä tietoja tunnuttiin vähän “pihtaavan”, mutta paljastuivat ne sitten lopulta.

Komisario Saldago tiimeineen on mukavan persoonallisen oloinen herra. Hänessä on jotain kiintoisaa, että varmaan tuo ensimmäinen osa sarjaa pitää lukaista jossain välissä. Mukavaksi asian tekee se, että hänen vastaparikseen on asetettu melkoisen kovapäisiä naisia. Ja lisäksi näiden yksittäisten tapausten takana tuntuu olevan jotain paljon tulen arempaa… Joten siis sitä kolmattakin osaa odotellessa.

Kirjassa seuraillaan tapahtumia niin poliisin kuin lukuisten epäiltyjenkin kantilta. Jonkin verran minua ärsytti se, että vaikka seurattiin tapahtumia epäillyn kannalta, niin niissäkin pätkissä tapauksen langat ja salaisuudet pidettiin visusti hyppysissä. Syyt ja menneisyys paljastuvat todella hitaasti ja lähes kiskomalla. Ja kuitenkin kaikesta hitailusta ja venkoilusta huolimatta kirjassa ja tarinassa on jotain viehättävää.

Kauniit kuolemat on leppoisa, kiintoisia rikoksia ja henkilöhahmoja sisältävä teos, jossa useampi kerros kietoutuu toisiinsa luoden maailman, jonka parissa lukija viihtyy.  Sarja vaikuttaisi mainiolta tuttavuudelta niille, jotka pitävät perinteisemmistä jännäreistä. Sellaisista, joissa ei turhia räiskitä menemään, vaan keskitytään myös pohtimaan asioita.


Ps. Lukuhaasteen suorittajille: Kirjailija on koulutukseltaan psykologian lisensiaatti ja on toiminut pitkään englanninkielisen kaunokirjallisuuden kääntäjänä. Hän julkaisee espanjaksi nimellä Toni Hill, joten ehkä tämä käynee myös "taiteilijanimestä".

Michael Ende: Tarina vailla loppua

Alkuteos: Die unendliche Geschiechte (1979)

Suomentaja: Marja Kyrö

Ilmestymisaika: 2007 (ko.painos)

Sivumäärä: 492

Kustantaja: Otava

ISBN: 978-951-1-21479-3

Muoto: Sid.

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2017: 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö (9/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 17, 19, 21, 23, 31, 32, 34, 41 ja 47

*Bastian tuijotti kirjan nimeä ja hänen tuli vuoroin kuuma ja vuoroin kylmä. Juuri tästä hän oli aina uneksinut: tarinasta, joka ei koskaan päättyisi! Kirjojen kirjasta. Hänen oli saatava se hinnalla millä hyvänsä.

Kun Bastian löytää antikvariaatista kirjan nimeltä Tarina vailla loppua, hän ei voi aavistaa joutuvansa elämänsä suurimpaan seikkailuun. Taruolentojen kansoittamassa Fantaasian valtakunnassa, satujen ja seikkailujen kaleidoskoopissa, rohkeinta on kulkea toiveiden tien päähän.*

Muistan lapsuudestani piirretyn, jonka taustalla oli tämä kirja. Se oli hyvin piirretty, mutta en koskaan nähnyt sitä alusta loppuun. Siksikään en tiennyt mitä tarkkaan ottaen oli odotettavissa kun tartuin tähän klassikkoon.

Kirja on kutkuttavasti kirjoitettu niin, että lukija seuraa kahta kertomusta yhtäaikaisesti. Toisen kertomuksen tapahtumat sijoittuvat meidän maailmaamme, jossa Bastian löytää kirjan, jonka varastaa luettavakseen. Toinen kertomus taas tapahtuu Bastianin lukeman kirjan sivuilla, Fantaasiassa. Tämän tarinan sankareita ovat Atreju ja Fuhuur, valkoinen onnen lohikäärme. Vähitellen nämä kaksi tarinaa kietoutuvat yhdeksi suureksi tarinaksi, tarinaksi vailla loppua.

Alkuun olin sitä mieltä, että osat, jotka tapahtuivat Fantaasiassa olivat hivenen lapsellisen oloisia, mutta siinä vaiheessa kun Atreju lähti Suurelle etsintäretkelleen, jäin koukkuun. Artejun seikkailu on mukaansatempaava ja vauhdikas. Nuoren etsijän matkaa on kiintoisa seurata ja hänen mukanaan tarinaa todella elää. Sen sijaan samaan aikaan tapahtuvat Bastianin ja todellisuuden tapahtumat ovat aika tylsiä. Se kuitenkin muuttuu, kun Bastianin todellisuudesta tulee Fantaasian todellisuus ja hän itse saapuu Fantaasiaan ja alkaa rakentaa sitä toive toiveelta.

Bastianin toiveet todella rakentavat uuden Fantaasian ja siitä tulee erilainen ja moninainen. Samalla hän itse muuttuu erilaiseksi, sillä monet hänen toiveistaan koskevat häntä itseään ja niiden kautta hän unohtaa aina palasen itsestään todellisessa maailmassa. Mitä enemmän hän unohtaa itsestään, sitä vastenmielisemmäksi hän muuttuu minun silmissäni. Hänen toivomansa hyvät ja kiltit ominaisuudet alkavatkin kääntymään häntä itseään vastaan ja tekevät hänestä itsekkään ja ilkeän. Hyvistäkään ominaisuuksista ei ole mihinkään, jos niiden takaa puuttuvat inhimillisyys ja rakkaus. Kaikeksi onneksi kyseessä on satu, jolla suurten vaikeuksien ja lähes lopullisen tuhon uhasta huolimatta on onnellinen loppu. Sillä ystävyys ja rakkaus ovat voimia, joita suurempia on vaikea löytää maailmasta.

Tarina vailla loppua on satu, joka sopii monen ikäisille. Sen sankarit ovat kymmenvuotiaita, mutta tarina sellainen, että se viihdyttää myös vanhempia.

Jyri Hokkinen: Hammurabin hengessä

Alkuteos: Hammurabin hengessä (2017)

Ilmestymisaika: 2017 (ko.painos)

Sivumäärä: 240

Kustantaja: Hogane Publishing

ISBN: 978-952-68393-2-5

Muoto: e-kirja (pdf)

Sarjamerkintä: Foka #2

Peukku: q^^

Huom: Lukemani oli sähköinen arvostelukappale.

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 47 ja 49

*Ovimies Tapio “Foka” Fokin on sotkeutunut tahtomattaan Moskovasta johdettavan huumeliigan kuvioihin. Irti pääseminen osoittautuu vaikeammaksi kuin Foka oli kuvitellut. Liiga lähettää Fokan perään tappajan Moskovasta. Fokan tilannetta ei helpota ollenkaan se, että hänen tyttöystävänsä on rikospoliisi, eikä myöskään Kööpenhaminasta ilmestyvä kiristäjä, jolla on rahanarvoista tietoa.*

Hammurabin hengessä on jatkoa noin vuosi sitten ilmestyneelle Rypsisateelle, joka esitteli meille Fokan ja tämän ystäväpiirin unohtamatta muutamaa laita- ja hämäräpuolen kulkijaa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat suoraan jatkoksi edellisiin tapahtumiin, joten edellisen osan lukemisesta on hyötyä. Menneisiin kyllä viitataan, ja tapahtumien kulusta muistutetaan, mutta se ei ole aivan sama asia.

Tällä kertaa Foka itse ei ole suurimmassa roolissa vaikka hänen “toilailujaan” saammekin seurata vähäsen. Fokan kohdalta kirjan tapahtumat ovat oman olemuksen pohtimista ja edellisen kirjan kieltämättä varsin ikävien tapahtumien jälkipyykin pesemistä. Miten elää omien tekojensa kanssa? Miten toimia, etteivät asiat enää enemmän menisi pieleen? Miten estää muita kärsimästä enää enempää? Foka on suurien kysymysten edessä, eivätkä päätökset ole helppoja tai aina täysin hänen itsensä päätettävissä.

Fokan tyttöystävä Miia saa enemmän “ruutuaikaa”. Hän nimittäin tutkii pizzerian tapahtumia, mikä on omiaan tietenkin kiristämään Fokan suhtautumista Miiaan. Pelko siitä, että jotain voisi lipsahtaa on suuri ja tilanne kiristää kaksikon välejä. Kirjan loppupuolella lämmitellään myös Miian vanhempaa juttua, jonka olin itse miltei autuaasti unohtanut. Murhatut nuoret naiset, joilla on erikoinen tatuointi. Selvästikin (ja toivottavasti) tähän tullaan perehtymään paremmin sarjan seuraavassa osassa.

Hammurabin hengen kiistaton sankari on kuitenkin Leku. Nuorukainen, joka tuntuu joutuvan ongelmista toisiin, mutta selviävän niistä. Pystyvä ja kekseliäs poika. Fiksu nuorukainen jolla vaikuttaisi olevan mahdollisuuksia vaikka mihin, jos hän vain malttaisi pysyä erossa epäilyttävistä piireistä. Lekun seikkailuja oli minusta mukava lukea ja tietyllä tapaa hän nousi jopa Fokaakin mielenkiintoisemmaksi tapaukseksi. Ehkä Leku todella on sitä. Kiinnostavampi ja lähestyttävämpi kuin Foka. Hänellä on ongelmansa, mutta hän osaa hallita niitä. Vaikka hän, samoin kuin Foka, juo miltei koko ajan, tuntuu juominen olevan ehkä hivenen paremmin hänen hallinnassaan.

Hokkinen jatkaa suoralla ja kiertelemättömällä tyylillään esittää asioita. Hän kuvaa tapahtumat rehellisesti ja avaa lukijan eteen maailman, joka on olemassa, mutta jonka aika moni haluaa sivuuttaa. Helsingissäkin on oma alamaailmasa. Siellä liikkuu jos jonkinlaista kulkijaa; huumeveikkoja, alkoholisteja… Tämän maailman ihmisten elämää on ainakin minun hankala ymmärtää. Itselleni myös Fokan alituinen juominen, ilmiselvä alkoholiongelma ja siitä johtuvat ongelmat alkoivat olla lopulta liikaa. Etenkin kun lähes kaikki muutkin kirjan henkilöt tuntuvat aloittavan päivänsä korkkauksella.

Teksti on luettavaa ja tapahtumien soljuessa eteenpäin ei todellakaan ehti pitkästymään. Yllätyksiä ja yllättäviä käänteitä on luvassa. Monet niistä myös positiivisia. Ainakin lopulta. Hokkisen Foka on erilainen, karu ja hivenen rujokin sankari, jonka elämä ei aina mene ihan putkeen. Onneksi hänellä on sentään ystävänsä, jotka ovat valmiit uhraamaan paljon hänen eteensä. Hammurabin hengessä on kirja erilaisen jännityksen ystäville, sellaisille, jotka hyväksyvät sankareissaan ihmisen heikkouden ja virheet.

Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia

Alkuteos: Hän sanoi nimekseen Aleia (2017)

Ilmestymisaika: 2017 (ko.painos)

Sivumäärä: 532

Kustantaja: Gummerus

ISBN: 978-951-24-0550-3

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Kaksoisauringot #1

Peukku: ^^b

Lukuhaaste 2017: 49. Vuoden 2017 uutuuskirja (8/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 5, 6, 18, 31, 35, 41, 42 ja 47

*Corildon on seleesi, aisteiltaan ylivertaisen lajin edustaja. Hän on myös seleesien Seuran kartografi, joka on havainnut tuulten muuttuneen ja aavistaa, että maailman voimasuhteet ovat horjahtamaisillaaan. Eräänä talvi-iltana Seuran pihalle tuupertuu ihmistyttö. Herättyään hän ei kykene kertomaan itsestään muuta kuin nimen, Aleia. Corildonin pahat aavistukset vahvistuvat, kun myös Aleia aistii huonot tuulet, vaikka sen pitäisi olla ihmiselle mahdotonta. Kuka Aleia on ja miksi hän on täällä juuri nyt?

Hän sanoi nimekseen Aleia on omaääninen fantasiaromaani, joka käsittelee ajankohtaisia teemoja, muukalaisuutta ja toiseuden pelkoa, sekä surua ja siitä selviämistä. Romaanin maailma on kiehtova yhdistelmä villiä länttä, steampunkia ja luonnonläheistä magiaa. Teos aloittaa Kaksoisauringot-trilogian, joka edustaa kansainvälisen tason spekulatiivista fiktiota.*

Minulla kävi tuuri kun onnistuin voittamaan Gummeruksen kisassa itselleni tämän ennakkokappaleen. Etenkin kun ehdin vielä lukaisemaan sen ennen kirjan virallista julkaisua. Heti alkuun haluan nimittäin sanoa, että hopi hopi! Tämä kirja kannattaa hakea käsiinsä!

Vik on luonut maailman, jonne olisi kiintoisa mennä seikkailemaan. Sen tekniikka on kiehtova yhdistelmä vanhaa ja erilaista. En sentään uskalla sanoa uutta. Aseina on revolvereja, ihmiset liikkuvat junilla ja vaunuilla, lennätintä käytetään ja höyrylaivat puksuttavat menemään. Kuitenkin on olemassa mystisiä erikoisuuksia ja magiaa, joka menee ihmisten (niin lukijan kuin kirjan maailmankin ihmisten) ymmärryksen yli. Magiaa, joka herättää pelkoja ja epäilyksiä. Enkä itse voinut olla hihittelemättä sille, että maailmassa on kaksi aurinkoa. Sanana esimerkiksi aukinkojenlasit nostatti aina hymyn huulille.

Kirja tanssittaa lukijan eteen joukon hyvin erilaisia sankareita. Ensinnäkin Corildon, seleesi. Mies joka on oman menneisyytensä ja surunsa vanki. Hän on herrasmies, jolla välillä kiehahtaa ja josta toisinaan paljastuu yllättäviä puolia. Harmillisen vähän hänen menneisyydestään saadaan vielä selville, vaikka vinkkejä onkin näkyvissä. Ja entä sitten Aleia? Muistinsa menettänyt nuori nainen. Hänestä hämäävästi puhutaan tyttönä, vaikka hän selvästi on jo nuori nainen. Painotan tätä nyt, sillä Aleian tarkkaa ikää ei koskaan arvioida, mutta hänen käytöksensä ja muu viittaa hänen olevan jo aikuinen. Tai ainakin melkein. Sen tiedostaminen selvittää monta asiaa. Näiden kahden lisäksi kohdataan matkalla jos minkäkinlaista ja sorttista sankaria ja sankaritarta. Niin hyviä kuin pahoja. Joten eiköhän jokaiselle lukijalle löydy jotakin.

Hän sanoi nimekseen Aleia on kiinnostava ja erilainen matkakertomus kahdessakin suhteessa. Se on sankareiden matka pohjoisesta kohti etelää ja Seleesiaa, mutta se on myös matka heidän sieluunsa ja ihmisyyteen/seleesiyteen. He kasvavat henkisesti matkalla oppien paljon itsestään, toisistaan ja maailmasta, joka ei ole aina niin mukava ja helppo. Erilaisuus ja sen kohtaaminen ei ole aina helppoa. Kasvaminen ei ole helppoa. Elämä ei aina ole helppoa.

Kirjassa piisaa tapahtumia ja jännitystä. Alku rakentuu hyvin ja tarina puksuttaa eteenpäin tehokkaasti ja varmasti kuin Rautarouva konsanaan. Välillä se ottaa vauhtia rikkoakseen nopeusennätyksensä. Tämä esikoisteos on lupaava alku, vahva näyte siitä, että erilaisilla yhdistelmillä saadaan aikaan kiintoisaa kirjallisuutta. Muutama pieni tunnepuolen klisee juoneen on eksynyt, mutta ne antaa anteeksi kun jää odottamaan jatkoa. Ehkä se vielä yllättää enemmän?

Taru & Tarmo Väyrynen: Tähtien kosketus

Alkuteos: Tähtien kosketus (1997)

Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)

Sivumäärä: 156

Kustantaja: e-kirja versio omakustanteena

ISBN: 978-952-68493-6-3

Muoto: e-kirja (EPUB)

Sarjamerkintä: Vuorileijonan varjo #3

Peukku: ^^b

Huom: Alkuperäinen sarja oli trilogia, joka on sittemmin laajentunut.

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 5, 6, 12, 20, 21, 31, 38 ja 47

*Rotaa sotajoukkoineen aikoo alistaa koko tunnetun maailman valtaansa. Tessi pysäyttää hänen voittokulkunsa asettumalla itse vaaraan, ja kohtaa väkivaltaisen kuoleman. Tessin muisto kuitenkin elää ihmisten mielissä ja ohjaa heitä.*

Peilaan jälleen muistoihini ensimmäisestä lukukerrasta. Muistaakseni silloin tämä alkuperäisen trilogian osa oli ehkä kaikkein tylsin. Nyt taas pidin siitä huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Teemoiltaan Tähtien kosketus on nimittäin ehkä astetta vakavampi kuin trilogian kaksi aikaisempaa osaa.

Tällä kertaa nuoret sankarit päätyvät polttavan kuumaan Autiomaahan, jossa yhden klaanin päällikkö pyrkii alistamaan valtansa alle ensin toiset klaanit ja sitten ilmeisestikin koko tunnetun maailman. Valtaan tämä kiivas päällikkö Rotaa on päässyt juonittelun ja Metallin jumalan (raha) papiston avulla. Vallantavoittelu ja rahan mahti ovatkin yksi kirjan teemoista. Samoin kuin ihmisten välinen tasa-arvo. Autiomaa kun on täynnään orjia, joiden oloja nuoret pyrkivät myös parantamaan taistellessaan ilkimyksiä vastaan. Monesti kun maksamalla palkkaa, saa paljon parempia tuloksia kuin orjuudella… Kirjan teemat ovat siis nykypäivänäkin varsin ajankohtaisia.

Pidän myös siitä, että tässä trilogian viimeisessä osassa - vaikka Tessi yhä onkin se ykkössankari - saavat huomiota aikaisemmin syrjemmälle jääneet Ake ja Malee, sekä myös muutama muu uusi ja kiintoisa hahmo. Ake ja Malee kun edustavat “vähemmistöjä”, joiden olemassaolosta mielellämme vieläkin vaikenemme. He kuitenkin omilla toimillaan osoittavat, että monesti nämä “poikkeusyksilöt” voivat olla pohjimmiltaan parempia ihmisiä kuin “normaalit”.

Kaiken kaikkiaan pidän kovasti tästä Vuorileijonan varjon alkuperäisestä trilogiasta. Se on kokonaisuutena hieno kasvutarina nuoruudesta kohti aikuisuutta ja ymmärrystä maailmasta. Se käsittelee vaikeitakin asioita suoraan ja peittelemättä, laittaa pohtimaan ja auttaa ymmärtämään. Suosittelen lämpimästi tutustumista koko sarjaan, sillä se on hyvin ihmisläheinen ja kauniisti kirjoitettu. Soveltuu myös näin vanhemmallekin lukijalle. Ainakin jos osaa asettautua oikeaan mielialaan. Itse luin näitä omina iltasatuinani.

Ursula K. Le Guin: Pimeälipas ja muita kertomuksia

Alkuteos: Novellit ilmestyneet 1963-1973

Suomentaja: Johanna Vainikainen-Uusitalo

Ilmestymisaika: 2005 (ko.painos)

Sivumäärä: 179

Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Kirjava

ISBN: 952-99268-3-9

Muoto: Nid.

Peukku: ^^b

Huom: Novellin Jotka Omelasista poistuivat on suomentanut Veikko Rekunen

Lukuhaaste 2017: 37. Kirjailijan tuotantoon kuuluu yli 20 teosta (7/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 4, 5, 6, 18, 20, 23, 34, 41 ja 47

*Ursula K. le Guinin romaanit ovat tuttuja fantasian ja tieteiskirjallisuuden harrastajille, mutta hänen novellinsa ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Tämä kokoelma esittelee Le Guinin varhaista tuotantoa ajalta, jolloin hänen tunnetuimmat teoksensa olivat vasta muotoutumassa. Mukana ovat mm. kaksi suomeksi ennen julkaisematonta Maameri-novellia, Pimeyden vasemman käden Talvi-planeetalle sijoittuva tarina sekä joukko muita kertomuksia, jotka ovat muodostuneet spekulatiivisen kirjallisuuden klassikoiksi. Kirjailijan alkusanat tarinoiden yhteydessä valaisevat kertomusten taustoja ja näyttävät lukijoille välähdyksiä Le Guinin huumorintajuisesta persoonasta.*

Maameret luin joskus nuorempana ja pidin niistä kovasti. Sen sijaan Le Guinin scifi-puoli on minulle tuntemattomampaa. Siihen pitää selvästikin tutustua enemmän ja paremmin!

Kokoelman novellit ovat erimittaisia ja aiheiltaan melko kaukana toisistaan. Silti ne muodostavat kiinnostavan kokonaisuuden jossa on varmasti monelle jotakin. Kertomukset on punottu tyylillä ja ajatuksella. Ne eivät ole perinteisintä novellia, vaan oikeastaan miltei pienoiskertomuksia, joilla on selkeä alku ja loppu. Ja kuitenkin ne selvästi ovat keskellä jotain suurempaa tarinaa.

Le Guinin tyyli näissä on kertova, pohtiva. Hän avaa tarinaa ja hahmoja vähitellen, päästää lukijan ensin makustelemaan ja sitten vasta kunnolla tutustumaan tapahtumiin ja henkilöihin. Novellit jättävät jälkeen uteliaan olon. Mitä seuraavaksi tapahtuu? Kuinka heidän käy? Ainakin minua itseäni alkoi kovasti kiinnostelemaan. Katsotaan sitten, missä vaiheessa pääsen suunnitelmissani tai sattumissani seuraavan kerran Le Guinin kirjoihin kiinni.

Taru & Tarmo Väyrynen: Kuningastie

Alkuteos: Kuningastie (1997)

Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)

Sivumäärä: 170

Kustantaja: e-kirja versio omakustanteena

ISBN: 978-952-68493-8-6

Muoto: e-kirja (EPUB)

Sarjamerkintä: Vuorileijonan varjo #2

Peukku: ^^b

Huom: Alkuperäinen sarja oli trilogia, joka on sittemmin laajentunut

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 5, 6, 12, 20, 21, 31, 39 ja 47

*Kareta taistelee oikeudestaan Vuorimaan kuninkuuteen, mutta taistelu ei olekaan sellaista kaunista sankaruutta, josta hän on haaveillut. Sota on raakaa väkivaltaa silloinkin, kun tavoitteena on oikeudenmukaisuuden puolustaminen.*

Tämä kirja oli alkuperäisen trilogian suosikkini. Vieläkin se teki vaikutuksen. Ei kuitenkaan enää yhtä suurta kuin silloin aikoinaan.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Sirpiä edellisessä kirjassa uhanneeseen Vuorimaahan. Ajallisesti kirjassa ehtii kulumaan yli vuosi, sillä lapsia ehditään saattaa alulle ja synnyttää sodan riehuessa ympärillä. Se, mikä nyt minua hieman ärsyttikin, on se, että miltei kaikki tärkeät hahmot paritetaan jossain vaiheessa jollekulle toiselle tärkeälle hahmolle. Lisäksi salaisia sukulaisia ja yllättäviä jälleennäkemisiä on reilusti tarjolla.

Kuningastien vahvuus on sen nuorten sankareiden kasvussa. He tekevät virheitä, mutta oppivat niistä ja kasvavat vahvemmiksi. Ja onnistuvat siinä samalla näyttämään mallia myös muille ihmisille, jotka jopa oppivatkin heiltä jotain. Kirjan sivuilla useammat tarinat punoutuvat yhteen ja muodostavat jännittävän kokonaisuuden, joka pitää lukijan otteessaan alusta loppuun. Nytkään ei nimittäin ole tarjolla hiljaisia hetkiä, vaan tapahtumat etenevät reippaasti eteenpäin tuossa juonittelujen ja vallantavoittelun maailmassa.

Todennäköisesti tulen toistamaan itseäni reippaasti tämän lukuprojektini aikana, sillä pidän todella Väyrysten tyylistä edetä. Heidän kielensä on yksinkertaisuudessaan kaunista ja toimivaa. Ja lisäksi he ovat yksinkertaisia asioita yhdistämällä onnistuneet luomaan maailman, joka toimii. Siellä on uskomattomia asioita, mutta myös tavallisuutta, joka tekee siitä todellisen ja uskottavan. Heidän nuoriin sankareihinsa on helppo tykästyä.

Jeffrey Eugenides: Virgin suicides - Kauniina kuolleet

Alkuteos: The Virgin Suicides (1993)

Suomentaja: Juhani Lindholm

Ilmestymisaika: 2003 (ko.painos)

Sivumäärä: 287

Kustantaja: Otava

ISBN: 951-1-18447-4

Muoto: Sid.

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 23, 32, 34 ja 47

*Lisbonin sisaruksia oli viisi: Therese, Mary, Bonnie, Lux ja Cecilia. Vaaleita, pyöreäposkisen herkullisia, melkein naisia.

Naapuruston pojat tarkkailevat heitä kunnioittavan välimatkan päästä. Heidän keräämänsä numeroidut näytteet ovat korvaamattomia todistuskappaleita tyttöyden mysteereistä, oudosta maailmasta, johon kuuluu hengiltä syleiltyjä pehmoleluja, huulipunia, tylsiä kesäpäiviä ja tamponeja: “Saimme selville, että tytöt itse asiassa olivatkin valepukuisia naisia, jotka ymmärsivät rakkauden ja jopa kuoleman asioita, ja että meidän tehtävämme oli vain saada aikaan meteliä, joka näytti jotenkin kiehtovan heitä.”

Lisbonin sisarusten lumous ei haihdu - edes vuosia sen jälkeen, kun viimeisimmänkin päivät ovat päättyneet.*

Virgin suicides tuo mieleeni eräänlaisen raportin, muistelun menneistä tapahtumista. Lopulta nimettömiksi jääneet tapahtumien aikaiset nuorukaiset kokoavat yhteen muistonsa ja kokemuksensa Lisbonin perheen sisaruksista ja heidän elämänsä traagisesta lopusta.

Tunnustan, että aloitin kirjan aikalailla intoa puhkuen ja odottaen jotain todella mielenkiintoista. Ensimmäisen sisaruksen kuolema olikin sellainen, mutta sen jälkeen tapahtumat ovat jokseenkin laimeita. Tyttöjä - tai oikeammin yhtä heistä, Luxia - käsitellään enemmän tai vähemmän ja heidän elämästään pyritään antamaan jonkinlainen selvitys. Tätä suvanto vaihetta on suurin osa kirjasta, jonka loppu tulee yllättäen. Minulla oli koko ajan sellainen olo, että odotin tapahtumien alkavan. Eräällä lailla pidin nimittäin Cecilian kuolemaa eräänlaisena johdantona tapahtumiin. Niin ei kuitenkaan sitten ollut.

Kirja on kirjoitettu luettavasti, joskin se saattaa tuntua tylsähköltä ja pohdiskelevalta. Vaiheikkaiden tapahtumien ystäville sitä ei voi suositella, mutta tapahtumien psykologisista syistä kiinnostuneille tämä “raportti” voi olla oikein mielenkiintoista luettavaa. Lisäksi minua itseäni alkoi kiinnostamaan se, miten tämä kirja on kääntynyt elokuvaksi. Pitänee ottaa kyseinen leffa katseluun tässä jossain vaiheessa.

Dancing with mr Darcy

Alkuteos: Dancing with mr Darcy : stories inspired by Jane Austen and Chawton House Library (2009)

Toimittaja: Sarah Waters

Ilmestymisaika: 2009 (ko.painos)

Sivumäärä: 246

Kustantaja: Honno

ISBN: 978-1-906784-08-9

Muoto: Nid.

Peukku: q^^

Huom: Novellikokoelma vuoden 2009 Jane Austen novellikilpailun voittoteksteistä

Lukuhaaste 2017: 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja (6/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 16, 18, 25, 35 ja 47

*Wouldn’t every girl like to go dancing with Mr Darcy?

From Jane Austen’s Regency readers to fans of television’s wet-shirted romantic, there have been thousands if not millions of us who’ve hankered after a hero to match the eponymous Mr Darcy. The 20 original stories in this collection have been inspired by the novels and characters of Jane Austen, or Chawton House, a place she knew and loved - a fertile playground for the writerly imagination…*

Kirjan nimi houkutti minua tarttumaan tähän teokseen. En tunnusta olevani suuri herra Darcyn fani, tai mikään intohimoinen Austen-fani muutenkaan. Minua vain kiehtoi saada selville, miten Austen ja hänen tuotantonsa on innoittanut muita. Odotin kovasti, millaisia novelleja kokoelmassa on tarjota.

Nämä 20 novellia ovat melko erilaisia. Osa on oikeasti hyviä ja mielenkiintoisesti kirjoitettuja ja niiden innoitus on selvä. Osa on epäselvempiä ja paria pidän itse jopa huonohkoina. Onneksi jokaisen loppuun on kirjoittaja itse saanut selittää lyhyesti inspiraationsa novelliinsa. Muuten ainakin parin inspiraatio olisi ollut minulta hukassa.

Kokoelman tekstien taso on keskimääräisesti tyydyttävä. Joidenkin lukemisesta suorastaan nauttii ja niissä on ihanan tuoreita ajatuksia. Mitään ryntäystä tanssilattialle Darcyn kanssa ei kuitenkaan ole luvassa. Suurin osa novelleista nimittäin käsittelee Austenin tekstejä ja hahmoja ulkopuolelta ja modernistakin näkökulmasta. Austenin tuotannon ja historian vaikutus kaikkiin teksteihin on kuitenkin todistettavissa.

Uskoisin, että suurimmat Austenin fanit pitävät tästä teoksesta. Ellei se sitten heistä ole liian rohkea.

Taru & Tarmo Väyrynen: Kuuman tuulen aika

Alkuteos: Kuuman tuulen aika (1996)

Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)

Sivumäärä: 158

Kustantaja: e-kirja omakustanteena

ISBN: 978-952-68493-7-9

Muoto: e-kirja

Sarjamerkintä: Vuorileijonan varjo #1

Peukku: q^^

Huom: Sarja oli aluksi trilogia, mutta on sittemmin laajentunut

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 5, 6, 21, 31 ja 47

*Sirpin rauhalliseen saarivaltakuntaan hyökkäävät sotaisen Vuorimaan joukot, ja Sirpin hallitsijan tytär Tessi ystävineen joutuu miettimään, saako väkivaltaa vastaan puolustautua väkivallalla.*

Muistan kun luin Kuuman tuulen ajan ensimmäisen kerran ollessani samoja ikiä kirjan nuorten sankareiden kanssa. Silloin aikoinaan kirja teki minuun hyvin suuren vaikutuksen. Rakastin sitä ja sen hahmoja. Tarinaa ja kieltä. Se oli opastamassa minua fantasian ja mielikuvituksen maailmaan ja antoi minulle todella paljon. Noista ajoista on nyt reilut 15 vuotta ja minä olen kasvanut ja muuttunut. Jotkin asiat eivät silti muutu.

Väyryset ovat luoneet vakuuttavan katraan nuoria sankareita, joista löytyy varmasti jokaiselle jotain. Tämä sarjan ensimmäinen osa nostaa keskiöön nuoren Tessin, Sirpin hallitsijan tyttären, joka joutuu kokemaan menetyksiä ja löytämään paikkansa maailmassa, joka ei olekaan niin rauhaisa kuin hän on toivonut. Onneksi hänellä on ystävänsä, päättäväinen ja rohkea Lis, parantaja Ramu, lapsena Sirpiin adoptoitu Kare ja tämän kasvattiveli Ake. Nuorilla sankareilla on omat unelmansa ja toiveensa, mutta he ovat kaikki valmiita uhraamaan itsensä koko kansan edestä. Heihin on varsin helppo kiintyä, jopa näin aikuisena. Olkoonkin, että näin vanhempana heidän unelmansa ja luonteensa ovat ehkä hivenen liian yksinkertaisia.

Kirjan kieli on suoraa ja luettavaa. Olen aina pitänyt siitä, miten tämä kirjailijakaksikko käyttää sanaa. He osaavat lähentää tapahtumat ja henkilöt lukijalle. Lasten ja nuorten on helppo päästä tekstiin mukaan, sillä se etenee tasaisesti ja mukavan vauhdikkaasti. Aikuisempi lukija saattaa tosin joutua huomaamaan, että teksti on suunnattu juuri nuorille. Se on nykyiseen omaan makuuni hivenen liian “lapsekasta”. Ymmärrän silti hyvin sen, miksi pidin kirjasta niin paljon nuorena.

Kuuman tuulen aika aloittaa Vuorileijonan varjo -sarjan, jonka aikana seuraamme ensin Tessin ja tämän ystävien vaiheita jatkaen sitten pidemmälle uusien sankareiden kanssa. Sarjan teemoina ovat kasvu nuoresta kohti aikuisuutta, oman tiensä ja paikkansa löytäminen ja oikeudenmukaisuus. Tarkoitukseni on lueskella tämä sarja vähitellen uudelleen, sillä se on jatkunut niistä kirjoista eteenpäin mitä olen lukenut. Tämä on yksi tämän vuoden omista lukuprojekteistani. Suosittelen lämpimästi tutustumista tähän sarjaan. Uskon, että se on oikein lähestyttävissä oleva myös vähän vähemmän lukeneille, sillä kirjat eivät ole kovin pitkiä ja niissä tapahtuu koko ajan. Vaikka osa sankareista on naisia ja tapahtumia seurataan myös heidän kantiltaan, on taisteluita ja jännitystä luvassa sen verran, että myös pojat viihtyvät.