Alkuteos: Hän sanoi nimekseen Aleia (2017)
Ilmestymisaika: 2017 (ko.painos)
Sivumäärä: 532
Kustantaja: Gummerus
ISBN: 978-951-24-0550-3
Muoto: Nid.
Sarjamerkintä: Kaksoisauringot #1
Peukku: ^^b
Lukuhaaste 2017: 49. Vuoden 2017 uutuuskirja (8/50)
*Corildon on seleesi, aisteiltaan ylivertaisen lajin edustaja. Hän on myös seleesien Seuran kartografi, joka on havainnut tuulten muuttuneen ja aavistaa, että maailman voimasuhteet ovat horjahtamaisillaaan. Eräänä talvi-iltana Seuran pihalle tuupertuu ihmistyttö. Herättyään hän ei kykene kertomaan itsestään muuta kuin nimen, Aleia. Corildonin pahat aavistukset vahvistuvat, kun myös Aleia aistii huonot tuulet, vaikka sen pitäisi olla ihmiselle mahdotonta. Kuka Aleia on ja miksi hän on täällä juuri nyt?
Hän sanoi nimekseen Aleia on omaääninen fantasiaromaani, joka käsittelee ajankohtaisia teemoja, muukalaisuutta ja toiseuden pelkoa, sekä surua ja siitä selviämistä. Romaanin maailma on kiehtova yhdistelmä villiä länttä, steampunkia ja luonnonläheistä magiaa. Teos aloittaa Kaksoisauringot-trilogian, joka edustaa kansainvälisen tason spekulatiivista fiktiota.*
Minulla kävi tuuri kun onnistuin voittamaan Gummeruksen kisassa itselleni tämän ennakkokappaleen. Etenkin kun ehdin vielä lukaisemaan sen ennen kirjan virallista julkaisua. Heti alkuun haluan nimittäin sanoa, että hopi hopi! Tämä kirja kannattaa hakea käsiinsä!
Vik on luonut maailman, jonne olisi kiintoisa mennä seikkailemaan. Sen tekniikka on kiehtova yhdistelmä vanhaa ja erilaista. En sentään uskalla sanoa uutta. Aseina on revolvereja, ihmiset liikkuvat junilla ja vaunuilla, lennätintä käytetään ja höyrylaivat puksuttavat menemään. Kuitenkin on olemassa mystisiä erikoisuuksia ja magiaa, joka menee ihmisten (niin lukijan kuin kirjan maailmankin ihmisten) ymmärryksen yli. Magiaa, joka herättää pelkoja ja epäilyksiä. Enkä itse voinut olla hihittelemättä sille, että maailmassa on kaksi aurinkoa. Sanana esimerkiksi aukinkojenlasit nostatti aina hymyn huulille.
Kirja tanssittaa lukijan eteen joukon hyvin erilaisia sankareita. Ensinnäkin Corildon, seleesi. Mies joka on oman menneisyytensä ja surunsa vanki. Hän on herrasmies, jolla välillä kiehahtaa ja josta toisinaan paljastuu yllättäviä puolia. Harmillisen vähän hänen menneisyydestään saadaan vielä selville, vaikka vinkkejä onkin näkyvissä. Ja entä sitten Aleia? Muistinsa menettänyt nuori nainen. Hänestä hämäävästi puhutaan tyttönä, vaikka hän selvästi on jo nuori nainen. Painotan tätä nyt, sillä Aleian tarkkaa ikää ei koskaan arvioida, mutta hänen käytöksensä ja muu viittaa hänen olevan jo aikuinen. Tai ainakin melkein. Sen tiedostaminen selvittää monta asiaa. Näiden kahden lisäksi kohdataan matkalla jos minkäkinlaista ja sorttista sankaria ja sankaritarta. Niin hyviä kuin pahoja. Joten eiköhän jokaiselle lukijalle löydy jotakin.
Hän sanoi nimekseen Aleia on kiinnostava ja erilainen matkakertomus kahdessakin suhteessa. Se on sankareiden matka pohjoisesta kohti etelää ja Seleesiaa, mutta se on myös matka heidän sieluunsa ja ihmisyyteen/seleesiyteen. He kasvavat henkisesti matkalla oppien paljon itsestään, toisistaan ja maailmasta, joka ei ole aina niin mukava ja helppo. Erilaisuus ja sen kohtaaminen ei ole aina helppoa. Kasvaminen ei ole helppoa. Elämä ei aina ole helppoa.
Kirjassa piisaa tapahtumia ja jännitystä. Alku rakentuu hyvin ja tarina puksuttaa eteenpäin tehokkaasti ja varmasti kuin Rautarouva konsanaan. Välillä se ottaa vauhtia rikkoakseen nopeusennätyksensä. Tämä esikoisteos on lupaava alku, vahva näyte siitä, että erilaisilla yhdistelmillä saadaan aikaan kiintoisaa kirjallisuutta. Muutama pieni tunnepuolen klisee juoneen on eksynyt, mutta ne antaa anteeksi kun jää odottamaan jatkoa. Ehkä se vielä yllättää enemmän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti