Alkuteos: Synkkä niin kuin sydämeni (2013)
Ilmestymisaika: 2013 (ko.painos)
Sivumäärä: 301
Kustantaja: Like
ISBN: 978-952-01-0841-0
Muoto: Sid.
Peukku: ^^b
Lukuhaaste 2017: 27. Kotipaikkakuntaani liittyvä kirja (2: 44/50)
*Mitä tapahtui äidilleni?
Aleksi Kivi menettää äitinsä lokakuisena iltapäivänä vuonna 1993. Yhtenä hetkenä äiti istuu työpöytänsä ääressä tekemässä kirjanpitäjän töitään, toisena häntä ei enää ole. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin, 33-vuotiaana, Aleksi uskoo tietävänsä kuka on katoamisen takana.
Synkkä niin kuin sydämeni kertoo äidin ja pojan tarinan. Se on kertomus elämän mittaisesta yksinäisyydestä, lupauksien pitämisestä, pakkomielteiden seurauksista, koston oikeutuksesta ja rakkauden voimasta. Menneisyys on usein siinä mitä erehdymme luulemaan täksi päiväksi.
Antti Tuomainen on kirjoittanut täysiverisen rikosromaanin, jonka sydän lyö kiivaana ja täynnä kaipausta.*
Tämä kirja on kummitellut omalla lukulistallani jo jonkin aikaa (tosin mikäs kirja ei olisi?). Nyt viimein sain tartuttua siihen ja sain todeta, että odottaminen kannatti.
Tuomaisen tyyli kirjoittaa on nopeatempoinen ja nappaava. Teksti iskee hyvin ja sitä on helppo seurata. Tapahtumat vyöryvät eteenpäin ja eteneminen on loogista, vaikka mukana onkin melkoisesti takaumia, muistoja. Ne on kuitenkin sijoitettu mukaan hyvin ja taidolla, ne paljastavat ja avaavat asioita mukavasti. Hahmojen persoonia ja luonnetta on tuotu esiin puhekielellä. Mä ja muut puhekielen ilmaisut vilisevät tekstissä. Yleensä en pidä tästä, mutta tällä kertaa puhekielisyys toimii ja tuo henkilöt nykypäivään.
Kirjan hahmoista olen useampaa mieltä. Aleksi on rento, joskin ehkä hivenen pakkomielteinen oman menneisyytensä suhteen. Aleksia “auttavat” poliisit ovat omanlaisiaan tapauksia. Kummastakaan ei oikein tahdo saada otetta. Heistä ei saa selvää. Mutta eikös se miltei ole vain hyödyksi poliisin työssä? Saarinen ja hänen autonkuljettajansa ovat ristiriitaisia tapauksia. Kumpaiseenkin tekisi mieli päästä pintaa syvemmälle, mutta se ei ihan onnistu. Sen sijaan Aleksin elämään kuuluvat naiset, Miia ja Amanda… Toinen pelaa omaa peliään ja toinen taas miltei kiirehtii toisaalle omasta “särkyneestä” sydämestään huolimatta… Naiset tuntuivat siis hivenen keinotekoisilta.
Kirjan juoni on omalaatuinen. Kaikki tuntuu olevan selvää, mutta onko sittenkään näin? Onko muisti tehnyt tepposet? Voiko olettamus olla sittenkin pielessä? Onko kaikki salaisuudet sittenkään kerrottu ja ovatko kaikki niistä selvillä? Kunnon tasapainoilua on tarjolla. Sen sijaan en oikein arvosta näitä “ihastumisia” ja muita parisuhdekuvioita, joita kirjassa oli. Ne tuntuivat tekemällä tehdyiltä.
Kaiken kaikkiaan luettava ja kiintoisa kirja. Uusi tuttavuus itselleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti