.jpg)
Alkuteos: 2011 (ilm.)
Ilmestymisaika: 2011 (ko.painos)
Sivumäärä: 437
Kustantaja: Otava
ISBN: 978-951-1-24230-7
Muoto: Sidottu
Sarjamerkintä: Pohjankontu trilogian 2. osa
Peukku: ^^b
*Maailma on tarina. Sillä on alku ja loppu. Se on kaikkeuden laulu, jota vanhat mahdit vartioivat. Sinä olet muuttanut tarinaa, mutta et niin, etteivätkö mahdit sitä pystyisi paikkaamaan. Sinä olet vain pieni harha-ajatus yhdellä sivulla, huomaamaton väärä sävel tässä laulussa.
Helena Waris loihtii maagisesti eloon muinaissuomalaisen maiseman, jota hallitsevat vanhat mahdit ja ikiaikainen rakkaus.*
Sudenlapset jatkaa väkevästi siitä, mihin trilogian ensimmäinen osa jäi. Olkoonkin, että kirjan sankarit ovat heidän lapsiaan ja jäävät ehkä hieman etäisemmiksi lukijalle kuin mitä vaikkapa Aile ja Dai. En täysin osaa määrittää, mistä tämä johtuu. Onko kyse siitä, että nuoria on jo kenties liikaakin? Karran, Roke, Niir, Nuno, Kiet, Ken... Ja lista jatkuu vielä. He eivät tule samalla lailla tutuiksi ja läheisiksi. Heistä ei aivan saa samalla lailla kiinni. Ja jotenkin suuremmat voimat muuttavat heitä aivan liian nopeasti ja aivan liian helposti.
Vaikka henkilöhahmot jäävätkin etäisemmiksi, on kirjassa kuitenkin kiehtova tunnelma ja tapahtumat etenevät kiinnostavasti. Ehkä hyppimistä paikasta toiseen ja tapahtumasta toiseen on hivenen liikaa. Joskus tuntuu, että aika menettää merkityksensä kokonaan. Tosin, tässä osassa liikutaankin hieman enemmän mahtien maailmassa kuin mitä ensimmäisessä osassa.
Jos vielä nyt jostain kritisoisin, niin se on ehkä liiallinen rakkaus-solmuke. Kirjassa on ehkä muutama henkilö liikaa sellaisia, jotka ovat enemmän tai vähemmän ihastuneet/rakastuneet samaan henkilöön ja aiheuttavat siksi jotain sattumuksia. Ja ehkä liika muidenkin hahmojen paritus hieman latistaa tunnelmaa... Etenkin kun ensin on aloitettu siitä perinteisestä "voisin tappaa sinut" -asenteesta.
Kaikesta huolimatta toinen osa on erittäin kaunis ja kiinnostava kirja. Hienoa jatkoa ja nostattaa toiveita trilogian viimeistä osaa kohtaan.
Ilmestymisaika: 2011 (ko.painos)
Sivumäärä: 437
Kustantaja: Otava
ISBN: 978-951-1-24230-7
Muoto: Sidottu
Sarjamerkintä: Pohjankontu trilogian 2. osa
Peukku: ^^b
*Maailma on tarina. Sillä on alku ja loppu. Se on kaikkeuden laulu, jota vanhat mahdit vartioivat. Sinä olet muuttanut tarinaa, mutta et niin, etteivätkö mahdit sitä pystyisi paikkaamaan. Sinä olet vain pieni harha-ajatus yhdellä sivulla, huomaamaton väärä sävel tässä laulussa.
Helena Waris loihtii maagisesti eloon muinaissuomalaisen maiseman, jota hallitsevat vanhat mahdit ja ikiaikainen rakkaus.*
Sudenlapset jatkaa väkevästi siitä, mihin trilogian ensimmäinen osa jäi. Olkoonkin, että kirjan sankarit ovat heidän lapsiaan ja jäävät ehkä hieman etäisemmiksi lukijalle kuin mitä vaikkapa Aile ja Dai. En täysin osaa määrittää, mistä tämä johtuu. Onko kyse siitä, että nuoria on jo kenties liikaakin? Karran, Roke, Niir, Nuno, Kiet, Ken... Ja lista jatkuu vielä. He eivät tule samalla lailla tutuiksi ja läheisiksi. Heistä ei aivan saa samalla lailla kiinni. Ja jotenkin suuremmat voimat muuttavat heitä aivan liian nopeasti ja aivan liian helposti.
Vaikka henkilöhahmot jäävätkin etäisemmiksi, on kirjassa kuitenkin kiehtova tunnelma ja tapahtumat etenevät kiinnostavasti. Ehkä hyppimistä paikasta toiseen ja tapahtumasta toiseen on hivenen liikaa. Joskus tuntuu, että aika menettää merkityksensä kokonaan. Tosin, tässä osassa liikutaankin hieman enemmän mahtien maailmassa kuin mitä ensimmäisessä osassa.
Jos vielä nyt jostain kritisoisin, niin se on ehkä liiallinen rakkaus-solmuke. Kirjassa on ehkä muutama henkilö liikaa sellaisia, jotka ovat enemmän tai vähemmän ihastuneet/rakastuneet samaan henkilöön ja aiheuttavat siksi jotain sattumuksia. Ja ehkä liika muidenkin hahmojen paritus hieman latistaa tunnelmaa... Etenkin kun ensin on aloitettu siitä perinteisestä "voisin tappaa sinut" -asenteesta.
Kaikesta huolimatta toinen osa on erittäin kaunis ja kiinnostava kirja. Hienoa jatkoa ja nostattaa toiveita trilogian viimeistä osaa kohtaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti