Alkuteos: Viha (2006)
Ilmestymisaika: 2006 (ko.painos)
Sivumäärä: 113
Kustantaja: Pertti Ehrnrooth & Ilias Oy
ISBN: 952-5679-02-0
Muoto: Nid.
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2017: 30. Kirjan nimessä on tunne (41/50)
*Viha-romaani on pelkistetty kuvaus kostosta. Se on hyvin latautunut, raiskatun ja murhatun tyttärensä puolesta kostavan isän päiväkirjanomainen tilitys, joka sisältää paljon syväsukellusta ja iholle menemistä. Päähenkilönä kirjassa on oikeastaan viha, joka on pyyhkäissyt surunkin tieltään ja antanut isälle, minäkertojalle syyn elää. Tämä viha saavuttaa lukijan koskettavasti.
Kerronnassa liikutaan enimmäkseen kertojan pään sisällä, romaanissa ei ole ainuttakaan dialogia. Lähtökohta on trillerimäinen: romaanin minä on valmis tekemään kaikkensa toteuttaakseen kostonsa.*
Kirjan kieli on todella yksinkertaista. Kertojana toimii raiskatun ja murhatun tytön isä, jonka elämä on mennyt täysin puihin tapahtuman jälkeen. Työpaikka sentään vielä on, mutta vaimo on lähtenyt koston viedessä miehen kaikki ajatukset. Koko kirja on kuin miehen kirjeitä tyttärelle, päiväkirjaa, jota hän kirjoittaa sekä itselleen että tytölleen.
Kirja herättää ajatuksia. Viekö kosto todella ajatukset näin kokonaisvaltaisesti? Onko ihminen oikeasti valmis tekemään noin paljon ja näkemään niin paljon vaivaa totetuttaakseen kostonsa? Onko sen toteuttaminen Suomessa noin helppoa? Ja eikö silloin jos kosto on tärkeintä, riitä itse kosto? Nyt mies toimii jotenkin ristiriitaisesti vaikka koko ajan vakuuttaa koston olevan tärkeintä. Eikö silloin, jos haluaa kostaa, ole tärkeintä päästä kostamaan? Vaikka sitten ei ihan sillä halutulla tavalla. Jotenkin kirjan juoni menee tässä kohdassa minusta “ylitse” ja kadottaa sen todellisuuden rippeensä.
Kosto on mielenkiintoinen aihe. Sääli vain, että tässä kirjassa saadaan siitä esiin vain pintaa ja mielipuolisuutta. Isä kyllä vakuuttaa haluavansa kostaa ja tekee paljon kostonsa eteen. Juoni vain ei tunnu oikein uskottavalta. Eivätkä “päiväkirjamerkinnät” oikein nappaa mukaansa. Ne ovat usein epäselviä ja hätäisiä, eikä kaikkea oleellista paljasteta. Lukija joutuu arvailemaan melkoisesti ja olemaan pimennossa. Tämä häiritsi itseäni sen verran, että lukunautintoa ei oikein päässyt syntymään. Ohuena kirjana tämän kuitenkin lukaisi lävitse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti