Ane Riel: Pihka

Alkuteos: Harpiks (2015)

Suomentaja: Katriina Huttunen

Ilmestymisaika: 2017 (ko.painos)

Sivumäärä: 248

Kustantaja: Aula & Co

ISBN: 978-952-7190-67-8

Muoto: Sid.

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 15, 19, 23, 24, 33, 40, 46 ja 47

*Valkoisessa huoneessa oli pimeää kun isäni tappoi isoäidin. Minä olin siellä. Myös Carl oli siellä, mutta häntä he eivät koskaan huomanneet. Oli jouluaattoaamu ja satoi pikkuisen lunta, mutta kunnon valkeaa joulua ei tuona vuonna tullut.”

Näin alkaa tarina Livistä, joka kasvaa pienellä saarella isänsä ja äitinsä kanssa. Elämä on rauhallista ja rakkauden täyttämää. Kaikki on Livistä normaalia, vaikka äiti on niin lihava, ettei pääse pois makuuhuoneesta, isä täyttää kotitalon romulla ja ilmoittaa elävän tyttärensä kuolleeksi. Arkeen kuuluu sekin, että isä murhaa äitinsä ja se, ettei Liv saa puhua kenenkään kanssa ja joutuu piileskelemään vanhassa kontissa. Hetkeäkään hän ei epäile, etteikö isä rakastaisi häntä. Mutta mitä tapahtuu hyvälle ihmiselle, jota kohtaa menetys toisensa jälkeen, kunnes hän ei enää kestä edes ajatusta uusista menetyksistä?

Pihka on kaunis kertomus rakkaudesta, uskollisuudesta ja huolehtimisesta. Samaan aikaan se on hyytävä tarina menettämisen ja luopumisen pelosta, vainoharhoista sekä vahingossa syntyvästä pahuudesta.*

Pihka pitää sen mitä lupaa. Se kuvaa uskottavasti sitä, miten vaietut salaisuudet ja luopumisen pelko voivat vaikuttaa ihmiseen ja lopulta muuttaa tätä niin, ettei paluuta entiseen ole. Samalla se kertoo rakkaudesta, joskin minun mielestäni hyvin vääristyneestä sellaisesta.

Kirjan tapahtumia seurataan muutaman kirjan hahmon kautta. Liv itse kertoo elämästään lapsen näkökulmasta. Hänen käsityksensä, tietämyksensä ja ymmärtämyksensä maailmasta on vaillinainen, siitä värittyy läpi hänen syrjässä vietetty lapsuutensa. Erikoislaatuisuudessaan Liv on kiintoisa persoona, joka pitää osan salaisuuksistaan itsellään. Livin isä Jens näyttää myös omaa maailmaansa ja hänen kauttaan lukijalle paljastuu jotain tapahtumien nykytilaan johtaneista asioista. Krouvin pitäjä Roald tuo tapahtumiin ulkopuolisen näkökulman. Kiintoisan kuvan antavat myös Livin äidin Marian kirjoittamat kirjeet, jotka toisaalta valottavat tilannetta, toisaalta taas hämäävät.

Pihka voi olla lukijalle ahdistava kokemus. Se käsittelee vakavaa aihetta ja vie sen raadollisen lähelle. Kertojien vaihtuvuus ja etenkin Marian kirjeet ja Livin oma kerronta vetävät tarinan lukijan iholle. Sitä ei pääse karkuun. Minua itseäni kuitenkin häiritsi hivenen kirjan kerronnan tyyli. En tiedä johtuuko se suomennoksesta, mutta kieli tuntui töksähtelevältä koko kirjan ajan. En päässyt kunnolla kiinni tunnelmaan, mikä välttämättä ei ole huono asia ottaen huomioon sen, miten ahdistavasta aiheesta kirjassa on kyse.

Kiinnostava, ajatuksia herättävä ja jopa ahdistava lukukokemus. En suosittele herkemmille lukijoille, mutta erilaista ja iholle menevää luettavaa kaipaaville varmasti tutustumisen arvoinen.