Elina Karjalainen: Uppo-Nalle

Alkuteos: Uppo-Nalle (1977)

Lukija: Tytti Paavolainen

Ilmestymisaika: 2006 (ko.painos)

Kesto: 3 CD-äänilevyä, 2h 53min

Kustantaja: WSOY

ISBN: 951-0-29539-6

Muoto: äänikirja, CD

Sarjamerkintä: Uppo-Nalle #1

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 3, 6, 11, 23, 34, 36 ja 40

Lukulistalta: 29

*Kokonaisen vuoden ui Uppo-Nalle maailman meriä. Se toivoo löytävänsä rauhallisen sataman, jossa on valkeaa hiekkaa ja joku ystävällinen mikä tahansa odottamassa.

Reeta on pieni tyttö valkealla hiekkarannalla. Hänen kotonaan on Laulava Lintukoira, villi ja menevä otus, mutta Reeta toivoo ikiomaa ystävää, jota voi helliä ja pitää sylissä.

Silloin kelluu rantaan likomärkä Uppo-Nalle. Se pelkää peipposia, mutta kertoo hurjia tarinoita maailman meriltä, ajaa veturia, lähtee seikkailemaan katujyrällä ja rakastaa syvämietteisiä keskusteluja. Ja se on nokkela runoniekka. Uppo-Nallen suuri haave on oma runokirja Uponneen kansan lauluja.*

Muistan, etten lapsena pitänyt Uppo-Nallesta. Koetin joskus lukea muutamia kirjoja, mutta ne jäivät aina kesken syystä tai toisesta. Näin aikuisena päätin antaa Uppo-Nallelle, Reetalle ja Laulavalle Lintukoiralle uuden mahdollisuuden. Se ei vain oikein onnistunut.

Yhä edelleen pidän Uppo-Nallea höpöttävänä kerskailijana, joka hermostuu ja suutahtelee ihan turhista. Se ei ole edes kaksinen runoilija vaikka kuinka muuta kuvittelee. Reeta on myös hivenen hassu ja typerä. Tosin nyt ehkä ymmärrän hänen yksinäisyyttään paremmin. Laulava Lintukoira taas… No se loikkii ja loilottaa menemään. Muutkin kirjan hahmot ovat paikoitellen lapsellisen höpsöjä, mikä tosin lienee tarkoituksin. Onhan kyseessä lastenkirja, joka on alkujaan suunniteltu piristämään sairaan lapsen päiviä. Varmasti sellaisessa tilanteessa hahmot ja kirjan tapahtumat vaikuttavat aivan erilaisilta. Muuten ne ovat sitä mitä ovat. Lapsellisen höpsöjä.

Jokseenkin negatiiviseen suhtautumiseeni vaikuttanee varmasti myös lukija. En erityisemmin pitänyt Tytti Paavolaisen lukusuorituksesta. Onhan se elävä ja kukin hahmoista saa oman persoonallisen äänensä, mutta… Minun korvaani hänen äänensä on turhan ohut ja voimaton. Aivan liian usein hän kuulostaa hengästyneeltä ja tuntuu välillä jopa nielevän joitain sanoja.

Kaikkiaan uskon Uppo-Nallen ja kumppaneiden purevan paremmin lapsiin kuin aikuisiin. Ehkä olen itse hieman liian tosikko ja kaipaan kirjoilta muutakin kuin hassuja tarinoita ja höpsöjä runoja ja lauluja.