Alkuteos: Naamiotanssi (2010)
Ilmestymisaika: 2010 (ko.painos)
Sivumäärä: 262
Kustantaja: Myllylahti Oy
ISBN: 978-952-202-191-5
Muoto: Sid.
Sarjamerkintä: MurhaMylly #43
Peukku: q^^
*Jaakko Saarinen epäilee, että hänen Tanja-vaimonsa pettää häntä.
Vanhalla Ylioppilastalolla vietetään naamiaisia riehakkaissa tunnelmissa. Kun viimeinen vieras päätoimittaja Helena Suikkari vie takkiaan vaatekaappiin, hän löytää sieltä Aurinkokuninkaan aikaiseen pukuun pukeutuneen Tanjan hopeinen tikari rinnassaan. Suikkari soittaa poliisille jääden varmistamaan, ettei kukaan pääse sotkemaan jälkiä.
Helsingin poliisilaitoksen väkivaltatoimistosta tulevat paikalle rikosylikonstaapelit Timo Perttunen ja Urpo Karisalmi. Lähes kaksisataa ihmistä tanssii naamiot kasvoillaan, pukeutuneena 1600-luvun romanttisiin asuihin. Tästä joukosta olisi etsittävä murhaaja.*
Sarkola kirjoittaa vauhdikkaasti ja tyylillä, joka kyllä ottaa lukijan omakseen. Hänen tekstinsä on kiintoisaa ja luettavaa, siinä kestää hyvin mukana. Sen sijaan hänen henkilöhahmonsa jäävät jokseenkin pinnallisiksi.
Naamiotanssissa on monia poliiseja ja useita epäiltyjä. Poliiseista annetaan varsin yleiset kuvat. Sinne tänne ripotellaan tietoja heistä ja heidän perheistään. Vähän samanlainen suhde on epäiltyihin ja todistajiin. Oletettavaa on, että Sarkola jättää tarkoituksella hahmot melko avoimiksi. Näin hän pystyy yllättämään kerta toisensa jälkeen.
Kirjan tapahtumat etenevät melko vauhdilla. Haastattelut ovat lyhyitä ja toisinaan tuntuu, ettei niiden aikana saada selville juuri mitään. Kuitenkin kun lankoja punoo yhteen, alkaa kokonaisuus vähitellen paljastua. Itselle tämä paljastuminen tapahtui todella myöhään ja loppu yllätti.
Kevyt, nappaava dekkari. Sopii hyvin luettavaksi raskaampien kirjojen välissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti